Blind channel one-shots

Joonas x Joel - vuosipäivä

Joonaksen nk:

Ulkona ropisi niin äänekkäästi, että kykenin
kuulemaan sen pääni yläpuolella peltikattoa vasten
kuin kolahduksina, jotka pian painuisivat
peitteen läpi sisälle lattialleni.

Olin asettanut lautasen molemmin puolin
pöytää nätisti haarukka ja veitsi vierellään.
Lautasliinan olin taitellut hopeisen veitsen alle
hienosti — tämänkin molemmin puolin pöytää.
Lasiin laskettu viini toi tunnelman ruokapöytään
kynttilöiden kera.

Hymyilin vähän. Oli 9.9, meidän — minun ja Joelin — ensimmäinen vuosipäivämme koskaan.
Tuntui hassulta vatsassa kun ajatteli, että olimme
jo vuoden toisiamme jaksaneet ilman,
että järki oli kadonnut puolitiehen — tosin, toinen
puoli siitä järjestä oli kai jo kadonnut.
Siitä oli siis vuosi, 365 päivää, kun Joel oli minua
ensimmäisen kerran studion nahkasohvalla painanut. Olisihan se voinut romanttisempaakin olla, mutta ei se tainnut meidän tapaan kuulua.
Minulle oli hyvä seksi riittänyt siihen, että olin
toiseen rakastunut ja tämä oli minua kysynyt omakseen.
Minusta se ainakin oli romanttista, eikö?

Kannoin padan liedeltä pöytään höyryämään
kieltäni lipoen siitä, mitä Joelin saapuessa tapahtuisi.
Ei padan syöminen minua kovin innostanut, ei sentään sellainen.
Taisin enemmän odottaa sitä lahjaa, minkä Joel
vastaanottaisi illan tullen: minua.
Totta kai vuoden ennätys tulisi seksillä palkita
kuten aina — kuten ensimmäinen viikkomme tai kuukautemme. Näin me sitä aina juhlimme.
Tänään ansaitsimme kuitenkin jotain "spessua".

Silmäilin kelloa vähän hajamielisenä. 16.17.
Kello neljän ruuhka taisi olla parhaimmillaan tänään, eikä Joel tainnut siitä millään päästä eroon.

Kipitin cd-soittimelle hopeisen levyni kanssa.
Tuuppasin levyn rasiaan ja jäin kuuntelemaan,
kuinka suloinen melodia sekottui vaimean ropinan
kanssa luoden ryhdin soinnuille.
Suljin sälekaihtimet yksi kerrallaan tuoden täyden
pimeyden yksiöön, jota kuitenkin kymmenet kynttilät valaitsivat.

Viimeisen kohdalla lukossa kuului ääni, joka sai
minut pysähtymään — avain kävi lukkoon.

Hipsutin kauluspaitani kolme ensimmäistä nappia aukinaisena ja paljaiden varpaideni naputellen parkettia vasten ovelle odottamaan tuon aukeamista.

Minua tervehtivät väsyneet, mutta yhä sirot ja kauniit kasvot oven tuolla puolen, kun Joel seisoi siinä hiuksensa kosteana.

—Hei, tervehdin häntä suudelmalla, joka sai hänet
hymyilemään.

—Hei, hän vastasi.

Sitten hän niiskutti vähän nenällään katsahtaessaan
minun hilpeitä kasvojani, sitten juhlallista asustustani.

—Oot kokannu, hän totesi.

Saatin miehen peremmälle. Hän riuhtoi takkia
pois päältään, mutta etenin avustamaan häntä tämän kanssa. Ripustin hänen takkinsa naulaan,
jonka jälkeen kiedoin käteni hänen olkiensa yli.

—Taidat aavistaa, kuiskasin hyväillessäni toisen kaulaa.

—Vuosipäivämme, hän lausui.

Hymyilin. Joel hymyili myös.
Hän painoi ytimekkään suudelman huulilleni,
ennen kuin astui peremmälle keittiöön.

—Istu alas, pyysin.