Jeff The killer

7 0 0
                                    

Oliver oli töissä hotellissa. Hän oli hotellin Vartia ja hänen työ ajat oli 18:00 - 23:00 kello oli 19:45 kun Oliver yhtäkkiä kuuli kun joku olisi murtanut jonkun oven. Sitten Oliver meni katsomaan mistä se kuului. Oliver näki oven auki. Sen huoneen numero oli 68. Sitten hän lähti huoneen sisälle. Siellä oli pilkko pimeää. Sitten Oliver otti tasku lampun ja katsoi koko paikan. Hän näki että siinä sängyssä nukkuva nainen oli jo mennyt nyt nukkumaan. Oliver vähän ihmetteli koska kello oli vasta 19:47 mutta ajatteli että hänellä oli univelkaa. Oliver lähti pois huoneesta käytävälle. 5 minuutin päästä oliverille soitettiin. Hänelle sanottiin että "huoneessa 68 oli tapahtunut jotain ilkivaltaa."
Sitten Oliver ja kahden muun Vartia kanssa meni siihen huoneeseen. Oliver tunnisti että tämä oli sama huone missä hän aikasemmin kävi. Sitten Vartia Liam laittoi valon päälle. Sitten he tiesivät miksi heille soitettiin. Huoneen lattioilla oli tosi paljon verta. Kun vartiat otti peiton pois naisen päältä. He näkivät että joku tai jokin oli viiltänyt uhrin kaulan auki ja hänellä oli monta puukotuksen jälkeä. jollain terä aseella. Ja vartiat näki että seinällä oli verellä kirjoitettu teksti "mene nukkumaan" sitten yhtäkkiä ovi meni kiinni. Kaikki vartiat otti käsiaseensa käteen. Sitten Hugo Vartia osoitti taskulampulla ovea päin ja kaikki näki että siinä oli joku. Hänen naamaa oli täysin valkoinen ja hänen suu näytti siltä että se oltiin viiltely hymyyn Ja piki mustat hiukset. Sitten hän hyökkäsi veitsellä Hugon kimppuun ja tappoi hänet siihen paikkaan Oliver ja Liam alkoi ampua tätä tappajaa kohti. Harmiksi mikään ei osunut ja tappaja heitti puukon suoraan Liamin otsaan ja kuoli siihen paikkaan. Sitten Oliver sai yhden luodin joka osui tappajan olkapäähän mutta hän ei kuollut. sitten tämä tappaja hyppäsi Oliverin päälle. Hän heitti Oliverin aseen pois ja iski veitsellä Oliverin käteen. "Näytät väsyneeltä ehkä sinun pitäisi vain mennä nukkumaan." Sitten tämä. Tappaja iski veitsensä suoraan Oliverin kaulaan.

Hotellissa Los Vegasissa oltiin löydetty  1 nainen ja 3 paikan vartiaa kuolleina lattialta. Kaikki oltiin tapettu veitsellä poliisit vieläkin etsii tätä tappajaa mutta moni uskoo tämän tappajan olevan Jeff Woods joka oli tappanut perheensä ja sitten hänestä tuli hullu tappaja. Mutta sitä ei ole vahvistettu eli voidaan sanoa että tämä tappaja on tuntematon. Vai onko sittenkään?

 Vai onko sittenkään?

¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
kauhu hahmo tarinatDonde viven las historias. Descúbrelo ahora