Ystäväni

★Ensimmäinen luku★

Oli elokuun ensimmäinen päivä. Aurinko paistoi kuumana taivaalla, joka oli täysin pilvetön. Lähistöllä näkyi kukkula, jossa ei jotenkin ihmeellisesti kasvanut puita, kun otettiin huomioon, että kukkulan ympärillä oli suuri sekametsä. Metsän reunoilla oli peltoja.
Kukkulan päällä oli kaupungin kummitustalo. Se oli ollut autiona vuosikymmeniä, koska kukaan ei ollut halunnut ostaa sitä, koska huhuttiin, että siellä asuisi kummituksia.
Pellon läpi menevällä hiekkaisella maantiellä mennä hurahti valkoinen auto juuri kummitustalon suuntaan. Auton takapenkillä istui kaksi tyttöä, toinen oli noin kaksitoistavuotias, vaaleahiuksinen Alicia Jones, ja hänen vieressään istui hänen siskonsa, joka noin 14-vuotias - hänen nimensä on Lucy Jones - jolla oli päinvastoin tummanruskeat hiukset. Etupenkillä istuivat tyttöjen äiti ja ratin takana isä.
"Kohta ollaan perillä!" hihkaisi äiti innoissaan, kun he ajoivat keskellä metsää olevalla soratiellä, jolla tuskin kukaan oli ikinä ennen kulkenut, niin autiolta koko paikka vaikutti. Lucy pyöritteli turhautuneena silmiään. Hän ei halunnut muuttaa mihinkään kummitustaloon. Hän ei ylipäätänsä edes kannattanut koko muuttoa, oli talo ihan millainen tahansa. Sitä paitsi, hän ei edes uskonut minkäänlaisiin kummituksiin. Miksiköhän äiti oli niin täpinöissään tänne muutosta?
Lucy katseli likaisesta autonikkunasta ulos. Joka puolella näkyvä metsä oli huonokuntoinen. Metsä oli tiheä, mutta kuusissa ei kuitenkaan ollut ollenkaan neulasia. Metsässä oli kuitenkin myös paljon lehtipuita. Aurinkoa tuskin näkyi lehtien seasta.
Pian auto pysähtyi. Lucy näki auton edessä ison, ruman, hoitamattoman, ränsyisen ja kaikilla muillakin tavoin kauhean näköisen talon, jonka yksi ikkuna oli jopa särkynyt. Puutarhakin oli täysin hoitamaton, kaikki kukat olivat kuolleet. Piha sentään oli iso, mutta talon ympärillä oli paljon puiden kantoja.
"Tähänkö me muutetaan?" Alicia kysyi epäilevänä. Lucy mietti, mitäköhän Alicia ajatteli äidin vastaavan kysymykseen. Äiti oli näyttänyt paljon kuvia ja kertonut talosta kaiken, minkä tiesi, ja oli muutenkin innoissaan koko paikasta. Miksi äiti vastaisi yhtäkkiä ei?
"Totta kai! Eikö olekin jännää? Voimme isän kanssa korjailla taloa silloin, kun te olette koulussa. En malta odottaa, että pääsen itse tuonne sisälle!" äiti hehkutti. Lucy ei millään käsittänyt, mikä talossa oli äidin mielestä niin viehättävää.
"Nythän on vielä kesäloma", Alicia huomautti.
"Mutta silloin, kun puolentoista viikon päästä aloitatte koulun, pöhkö", äiti sanoi. Alicia naurahti. Äiti nousi ulos autosta, ja niin teki kaikki muutkin. Äiti seisoi talon edessä ja tuijotti taloa ihaillen kädet lanteillaan. Lucy käveli äidin viereen reppu selässään. Alicia tuli seisomaan äidin toiselle puolelle. Isä oli jäänyt hääräämään autolle tavaroiden kanssa.
"Iskä taitaa tarvita apua, tavaraa on ihan sikana", Lucy tokaisi äidille. Äiti vilkaisi olkansa yli. Isä oli juuri vahingossa tiputtanut yhden viidestä kassista, joita yritti kantaa. Äiti riensi isän avuksi. Lucy ja Alicia jäivät töllistelemään taloa.
"Uskalletaanko me mennä sisälle?" Alicia kysyi. Lucy oli hetken hiljaa, ennen kun vastasi. "Luulisin. Jos et siis vaan pelkää kummituksia."
"En tietenkään, idiootti", Alicia löi Lucya poskeen, onneksi ei kovin kovaa, joten Lucya ei sattunut. Lucy kuitenkin käänsi katseensa pelottavan hitaasti kohti pikkusiskoaan.
"Mitä sinä teit minulle?" Lucy kysyi hitaasti. Alicia kirkaisi, jätti repounsa maahan ja juoksi sisälle taloon. Lucy teki samoin ja ampaisi siskonsa perään. Lucy jahtasi Aliciaa pitkän tovin sokkeloisessa talossa. Jonkin ajan kuluttua Alicia kirkaisi säikähdyksestä, kun hänen jalkansa meni läpi lahosta lattiasta ja kaatui. Lucy tuli nauraen Alician luokse, joka nauroi itsekin, ja kysyi tältä hengästyneenä:
"Kaikki kunnossa?"
Alicia otti mahdollisimman varovasti ja hitaasti jalkansa pois lattiaan tulleesta reiästä ja tutki paria haavaa, mitkä lattialankut olivat raapaisseet siihen. Niistä vuoti vähän verta.
"Kaikki kunnossa", Alicia sanoi rauhallisesti ja nousi yllättävän ketterästi ylös, mutta kävely näytti vähän hankalalta. Lucy tuijotti pikkusiskoaan epävarman oloisena. Lattia oli kuitenkin tehnyt aika pahan näköiset haavat.
"Varmastiko? Voin yrittää putsata haavoja, kai haluat, että ne parantuu?", Lucy tarjoutui. Alicia nyökkäsi.
Lucy katsoi ympärilleen. He olivat nähtävästi tulleet takaisin eteiseen. Lucy äkkäsi nurkassa tuolin, joka oli täynnä hämähäkinseittejä.
"Istu", Lucy käski ja osoitti tuolia, joka oli Alician selän takana. Alicia kääntyi katsomaan Lucyn osoittamaan suuntaan ja irvisti inhosta.
"En varmasti. Sehän on täynnä hämähäkinseittiä", hän valitti ja otti askelen taaksepäin melkein törmäten Lucyyn. Lucy ehti kuitenkin väistää ja meni huitomaan hämähäkinseitit tiehensä. Kun hän sai homman hoidettua, hän kääntyi Alician puoleen ja käski tätä uudestaan istumaan. Nyt Alicia meni ja istahti kiltisti tuolille. Lucy hymyili ja lähti ulos äidin ja isän luokse. He yrittivät edelleen säätää jotain auton luona. Kaikki laukut, kassit ja tavarat olivat maassa, paitsi isän käsissä oli kolme kassia, jotka olivat hänen omiaan.
"Missä on haavojen puhdistusaineet?" Lucy kysyi vanhemmilta.
"Odota ihan pikku hetki", äiti sanoi ja jatkoi sanoen isälle tyrkäten hänelle nyt neljännen kassin, joka oli Alician: "Mahtuuko mukaasi vielä tämä?"
"Mahtuu, mahtuu", isä ähisi. Isä lähti vaivalloisen näköisesti kävelemään kohti taloa neljän painavan näköisen kassin kanssa. Äiti katseli isän menoa hetken.
"Niin, mitä kysyitkään?" äiti kysyi kääntyessään kannoillaan Lucyn puoleen.
"Haavojen puhdistusaineita", Lucy toisti ja tutki katseellaan maassa lojuvia tavaroita.
"Mihin sinä niitä tarvitset?" äiti kysyi ihmeissään ja tuijotti Lucya.
"Alicia satutti itsensä", Lucy sanoi kääntäen katseensa suoraan äidin silmiin, jotka tuijottivat Lucyn omia.
"Mitä oikein tapahtui?" äiti kysyi, kumartui ja alkoi kaivamaan kasseja. Äiti mutisi samalla jotain tyylillä: "Missä ne on, missä ne on...?"
"Hänen jalkansa meni lattiasta läpi ja hän sai pari haavaa. Ja se kävi vahingossa", Lucy lisäsi, ennen kuin äiti ehtisi syyttää Lucya tapahtuneesta. Äiti nousi ylös käsissään vanulappuja ja desinfiointiainetta.
"Menetkö putsaamaan itse hänen haavansa, vai luotatko minuun tarpeeksi ja annat minun mennä puhdistamaan?" Lucy kysyi ja kallisti vähän päätään. Äiti puhalsi hiuksensa naamalta pois, ennen kun vastasi.
"Mene sinä vaan."
Lucy raanulaput ja desinfiointiaineen äitinsä kädestä ja ryntäsi takaisin sisälle. Alicia istui edelleen penkillä, jalkojensa juurella hänen kassinsa, jonka isä kantoi sisälle. Isää itseään ei näkynyt missään.
"Iskä meni yläkertaan", Alicia sanoi, kun huomasi isosiskonsa etsivän jotain. Lucy nyökkäsi, laittoi desinfiointiaineen ja vanulaput maahan ja kumartui siskonsa jalan tasalle.
"Tämä saattaa vähän kirpaista, mutta koeta kestää", Lucy varoitti samalla, kun otti yhden vanulapun ja laittoi sille vähän desinfiointiainetta. Alicia nyökkäsi ja pisti silmänsä kiinni. Lucy alkoi hellästi ja varovaisesti taputella siskonsa haavoja. Alicia vingahti ja ulvahti pari kertaa jalan kirvelyn takia, mutta hän kesti kuitenkin yllättävän hyvin loppuun asti. Pian Lucy oli saanut viimeisenkin haavan putsattua. Hän laittoi käytetyn vanulapun taskuunsa ja nousi seisomaan. Alicia nousi myös. Sitten äiti tuli sisälle parin kassin kanssa.
"Onko kaikki hyvin, Alicia?" äiti kysyi huolestuneen näköisenä ja tutkaili häntä tarkasti katseellaan monta kertaa varpaista päähän asti.
"On, on", Alicia sanoi hymyillen lempeästi.
"Hyvä juttu, kiva kuulla", äiti sanoi myös hymyillen, "Saihan Lucy haavasi putsattua?"
"Joo", Alicia ja Lucy sanoivat yhtä aikaa. Kaikki kolme naurahtivat.
"Mahtavaa kuulla", äiti sanoi naamallaan entistä leveämpi hymy ja lähti olohuoneeseen. Alicia kääntyi Lucyyn kohti.
"Kiitos", hän sanoi hiljaa hymyillen ja halasi siskoaan. Lucy kietoi kätensä myös Alician ympärille.
"Eipä mitään."

★1072 sanaa★