Soturiprinsessan kohtalo

Untitled Part 1

Kohtaloni,jonka olin hukannut.

Olen aina antanut itsestäni muille kaiken toivoni ja pyrkinyt hyvään.

Palkkio siitä on kuitenkin useimmiten kuitenkin ollut vain kaatosade ja saavillinen jääkylmää vettä niskaan, joka ei sekään herättänyt.

Olen yrittänyt ja yrittänyt, tehnyt valintoja joista en ole ylpeä.

Kaiken aikaa olen kuitenkin vain halunnut saada itselleni edes pienen palan onnea,pienikin siivu riittäisi jakaisin kuitenkin lopun kakun muille.

Tiedän olevani yhtä syyllinen omaan kohtalooni kuin muutkin,mutten halunnut sitä tai osannut valita itselleni onnellisempaa loppua. En silti kuitenkaan haluaisi kenenkään elävän niin en edes itseni vaikken itseäni rakastanutkaan.

Pelkäsit öisin,etsit epätoivoisesti sitä pientä valonkajoa, josta saisit voimaa nousta ennenkuin pimeys iskee miekkansa sinuun.

Minulla oli kaikki sisälläni, rakkaus ja voima. En vain koskaan osannut käyttää sitä itseeni tai kohtuullistaa sen jakamista muille. Kaikki muut saivat osansa mutta minä sain vain tyhjyyden ja valkoiset seinät jotka väreilivät voimaa,mutta eivät päästäneet läpi. Kun annoin itsestäni teille ja kaikille heille kaiken valoni minun valoni himmeni ja sammui. Niin minä luulin.

He huomasivat pienen loiston jota kohti kurottivat ja minä annoin jälleen vähästäni. Minä olin kuin ikuinen energiapankki heille ja teille. Te opitte varastamaan minulta jotta pärjäisitte itse. Minulla ei ollut väliä eikä kukaan oikeasti rakastanut minua. Ei niinkuin toivoin, ei niinkuin hän jonka joskus tulisin kohtaamaan.

Uskoin aina hyvyyteen ja siihen parantavaan rakkauteen ja siihen sisäiseen ymmärrykseen, en vain ymmärtänyt että tarvitsen sitä itsekin, en niinkään muilta mutta itseltäni. Minun olisi pitänyt suojella sisäistä tyttöäni ja pitää hänestä huolta, kun kukaan muu ei koskaan tehnyt niin. Ei edes he joiden olisi pitänyt tai he jotka niin lupasivat. En koskaan seisonut itseni puolella.

Olin aina kovin väsynyt ja näytelmän päähahmona minusta tuntui etten koskaan voisi lopettaa, joutuisin aina pitämään itseni ja sisimpäni piilossa väsymyksestäni huolimatta. Työ oli tehtävä ja tunnit kuluivat, päivät vaihtuivat iltaan ja yöt itkuihin jotka nekin lopulta loppuivat kun kyynelien lähde kuivui.

Uskon sen olevan todellista voimaa kun tietää oman arvonsa. Kun jättää sellaisia asioita ja ihmisiä taakseen jotka eivät palvelele tarkoitustasi tai valaise polkuasi, voi kuitenkin kohdata polullaan uutta,niitä asioita ja ihmisiä jotka saavat sinut taas loistamaan. Niitä jotka saavat hymysi näkymään silmissäsi sen sijaan että vain hymyilisit mutta katseesi olisi kuollut.

Tiesin aina sen sattuvan ja minun oli vaikea päästää irti,vaikka kaipasin valoa ja lepoa minä olin kuitenkin jo ottanut osakseni kärsiä. Olin marttyyri, enkä halunnut olla sellainen. Olin silti.

Kannoin harteillani koko maailmaa ja se painoi, kaikki elämäni hyvät asiat tuntuivat mitättömiltä ja ei niin ansaituilta kun näin muiden kärsivän. Minua ei kaiken alta näkynyt. Olin näkymätön voima joka kantoi muita, olin olemassa mutten teille enkä heille. Olin olemassa,mutta minä ettekä te välittäneet vasta kun murruin ja pino päältäni sortui. Kun astuin esiin, te hylkäsitte minut ja lähetitte minut helvettiin, sinne sellaiseen josta minun ei pitänyt koskaan päästä pois.

Nyt te näette minut, enkä minä enää halua jakaa voimiani teille, te pyöritte ympärilläni kurottaen valoani kohti, mutten minä salli teidän enää koskea minuun tai repiä itseäni verille vain jotta te voisitte paremmin.