Vihasta rakkauteen ja toisinpäin/////By Elskuqq

9. Kännit

{Vanessan näkökulma}

Mä makaan Tuukan kämpän sohvalla kattomassa telkkaria, kun se on tekemässä ittellensä syötävää. " Et sit osaa pysyy kiltisti päivääkää?" Se kysyy multa, ja voin vaa kuvitella sen virneen sen naamalla. " Emmä. Täähän on just hauskaa muutenki?" Mä vastaan Tuukalle. " Että heti ku meet takas Tampereelle nii joko kytät tai sossut tulee ja ottaa sut kiinni?" Se kysyy ja kattoo muhun päi. " Ei ne ota jos ne ei löydä." Mä sanon ja kohautan mun olkia. " Odota vaa nii kuitenki joku näkee sut ja käräyttää." Tuukka sanoo mulle, ennenku se tulee takasin olohuoneeseen. " Musta tuntuu et se olis sitte sinä joka vasikois." Mä sanon Tuukalle ja katon sitä. " Emmä sellasta." Se sanoo ja kohauttaa sen olkia. " Varma?" Mä kysyn siltä. " Täysin." Se vastaa mulle, jonka jälkeen iha vaan vittuillakseen Tuukka laittaa sen jalat mun päälle. " No hyi saatana." Mä sanon ja työnnän sen jalat vittuun mun sylistä. " Muista kenen kämpässä oot." Tuukka sanoo mulle ja laittaa sen jalat takas mun syliin. " Haistappa sinä vittu." Mä sanon sille ja näytän sille keskisormee. " Hirveetä käytöstä."

" Yhtä hirveetä ku sinä."

" Mitä?" Se kysyy aikalailla valonnopeudella sen jälkee, ku oon just saanu lopetettua mun lauseen. " Ei mitää." Mä sanon sille, johon se pyöräyttää sen silmiä.

****
" Pitäiskö sun oikeesti vaa mennä kotii? En siis mitenkää painosta tai mitää, mut pitäiskö?" Tuukka kysyy, ku istutaan sen ruokapöydäs ja se siirtyy kattoo mua. " Kyl varmaa." Mä vastaan. " Ootko varma, koska en haluu et toi mun äsköne lause vaikutti mitenkää sun mielipiteeseen." Se vastaa takasin. " Oon mä. Mä lähen joskus tänää yöllä tai illalla." Mä vastaan sille. " Okei." Se vastaa ja nyökyttää samaan aikaan sen päätä.

Nappaan mun puhelimen mun taskusta, ja alan kattoo, millä junalla pääsis kotiin.

Päädyn ottaa jonku illalla lähtevän, et pääsis mahollisimman nopeesti häiritsemästä Tuukkaa. Ostan siihen lipun ja ilmotan Tuukalle et lähen vetää täs parin tunnin sisällä.

****
Mä astun ulos junasta takas Tampereen viileseen ilmaan, ja mietin jo elämänvalintoja, esim miks tulin takasin. Tää tuntuu nii helvetin paljon jollekki säälittävälle televisio sarjalle, missä päähenkilö pitkän taistelun jälkeen palaa kotiin kohtaan kaikki ne samat asiat ku ennenki.

Ainut ero on, et mulla ei oo ollu ees pitkä taistelu, ja et en tuu tekee samaa virhettä ku aikasemmi, eli suutelee jotai räkästä Tamperelaista.

{Eeliksen näkökulma}

Musta tuntuu hirveelle. Siis ihan vitun hirveelle. Oon pienen ajan sisällä paskonu muijjan, ollu vitun läheinen mun ex-tyttöystävän kanssa, ja saanu paskotun muijjan ties minne päin Suomee yksin tai ties kenen kans.

Vittu mul menee hyvin oikeesti.

Haluisin niin vitun paljo nähä Vanessan taas, mut musta tuntuu vähä liikaki, et mulla ei oo mitää mahollisuuksia siihen mun käytöksen takia.

Se antaa sun oikeesti pussaa sitä, ja kiitokseks meet melkei nussii eksäs kans. Mite meni omasta mielestä?

Tekis mieli hakkaa päätä seinää, vetää yliannostus ja hyppää katolta pää edellä mahollisimman kivuliaasti just nyt.

Haluisin helvetin paljo vaa mennä puhuu sille, ja korjata kaiken olemattoman meijjän välillä, mut musta tuntuu et se ei oo mitenkää mahollista.

Mun puhelin kilahtaa, joka kiinnittää mun huomion ja lähes sinkoon kattoo kuka se olis, jos se olis vaikka Vanessa.

No vittu ei ole.

Se on Olivia, ja viimeistää nyt vois tunkee kossun perseeseen tai jotain vastaavaa.