Tilanne vain luisui käsistä

Kerron ajasta juuri ennen sitä pahinta.

Muutin Teuvaan perheeni kanssa tammikuussa, joten jouduin vaihtamaan koulun Teuvaan. Menin Teuvan yläkouluun kesken seiskaluokan. Luokka tuntui mukavalta tutustuessa, mutta en siinä vaiheessa tiennyt tarpeeksi. Ymmärrettävästi et saa tietää luokasta paljoa tutustumiskäynnillä. Aloitin koulun 14.1. maanantaina.

Heräsin aamulla aikaisin ja puin päälle edellisenä iltana tarkkaan valitsemani vaatteet. Minulla oli päällä tavalliset mustat pillifarkut, joihin olin rakastunut ensisilmäyksellä, ja oli valinnut kylmän sään huomioiden mustan bts-printtihupparin. Laitoin luonnostaan punaiset hiukseni kahdelle ranskanletille ja laitoin ripsarin. Kenkinä pidän sinivioletteja Air Jordaneita. Takiksi laitoin tavallisen musta lyhyen toppatakin.

Päästyäni koulun pihaan huomasin tekemäni virheen, tai ei se mikään virhe ollut, vaan se tuntui virheeltä. Olin selvästi silloin valinnut väärät vaatteet. Kaikilla oli päällä löysät farkut, isot hupparit ja air forcet. Kenelläkään ei ollut bts-hupparia. Ymmärsin kuitenkin, ettei siitä kannata lannistua.

Päivä alkoi sillä, että kävin rehtorin luona vähän keskustelemassa ja hän vei minut tunnille, jolla luokkani jo oli. Heillä oli ensimmäisenä historiaa, ja kun astuin luokkaan, sain huomata, että historian opettaja oli todella mukava. Hän sanoi minulle, mihin minun pitäisi istua ja kertoi, että minun nimeni on Fanni. Luulisin, että kaikki muistivat nimeni mutta hyvähän se on muita muistuttaa. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan se, että ympärilläni olleet ihmiset siirtyivät heti vähän kauemmas.

Välitunnilla huomasin, kuinka muut oppilaat vilkuilivat minua. Oli tietysti henkilöt, jotka oli käsketty olemaan minun kanssani. He eivät kuitenkaan huomioineet minua mitenkään ja näin joidenkin ysi- tai kasiluokkalaisten katsovan minua huvittuneena. Tiesin vanhasta, että tuo katse oli todella vaarallinen, sillä olin vaihtanut koulua juuri tuollaisten katseiden ja tekojen takia.

Olin ollut kiusattu koko alakoulun ja yläkoulun alun. Vanhempani olivat saaneet sen selville, koska kiusaaminen oli muuttunut fyysiseksi yläkouluun vaihtaessa. Minulla
oli ollut mustelmia, punaisia jälkiä, kadonneita kenkiä ja nöyryytys-videoita, joissa minua kiusattiin. Sain päättää, muutanko pois vai vaihtavatko kiusaajat koulua, ja päädyin itse muuttamaan, koska tiesin, että saisin aloittaa tavallaan alusta. Minulla ei olisi uudessa koulussa leimaa kiusattuna.

Näin kauhukseni yhden kiusaajani serkun, joka oli ollut mukana kiusaamisessani joskus. Kuinka monelle hän oli jo kertonut minusta ja kuinka moni tiesi, kuka olen.
Koulussa kaikki välttelivät minua ja koulun jälkeen kiusaajani serkku ja pari muuta lähtivät perässäni. En tiennyt, asuivatko he siellä vai mitä he tekivät.

Puolivälissä koulumatkaani kiusaajan serkku tarttui käteeni ja pysäytti minut. Ensimmäinen asia, mitä näin, oli päin näköä tuleva käsi. Se käsi osui silmääni ja lensin selälleni autotiellä. Tuntui, kuin olisin irtaantunut kehostani, ja näin kaiken kuin
olisin istunut puun oksalla. Näin, että auto oli enää metrin päästä minusta ja tiesin, ettei auto kerkeisi jarruttaa ennen minua. Oli lentänyt auton eteen pari sekuntia sitten. Näin hidastettuna, kuinka kiusaajan serkku romahti maahan ja samaan aikaan
auto ajoi päältäni. Kiusaajan serkun mukana olleet tyypit kaivoivat puhelimiaan esiin ja nopein soitti ambulanssin, joka tuli paikalle parissa minuutissa.

Nykyään olen antanut anteeksi ja olen oppinut elämään jalkaproteesin kanssa. Asun yksin ja opiskelen sosiaalityöntekijäksi.