1.luku

14 0 0
                                    

"Paljonko saitte tänään?" Kysyin isältäni ja isoveljentäni. "Ei paljoa,n.8 säilyketölkkiä ja jotain muuta vastaavaa ja yks hirvi kaadettu" isoveljeni vastaa. "Kyllähän sillä pärjää varmaa ainakin viikon" vastaan vähän lohduttavaan äänensävyyn. "No joo.." isäni sanoo tai pikemminkin huokaisee. "Teemmekö taas muhennosta?" Kysyn vaihtaakseni puheenaihetta. "Todennäköisesti kun siitä riittää useemmalle" isäni vastaa. "Joo.." vastaan hieman kyllästyneenä. En ole oikein perällä päivistä mutta uskon syöneeni samaa muhennosta tai en mitään useamman kuukauden. Nykyään olen mielummin syömättä mitään kun syön sitä muhennosta.  Avasin sokeri persikka säilykepurkin. Olen ihan varma että olen laihtunut ainakin 15 kiloa viimeisen parin kuukauden aikana. Alku aikoina söin jopa ihan ok. Esnimmäiset kuukaudet vietimme kotonamme yksiksemme.Söimme ruokia mitä meillä oli kotona ja kun ruoat loppui uskaltauduimme ulos ja kävimme lähimmässä ruokakaupassa hakemassa ruokaa ja muita tarvikkeita. Sitten löysimme ihmisiä. He liittyivät meihin ja meistä tuli väähän isompi ryhmä. Sitten löysimme vanhan leirin,ei kovin kauaa sitten hylätyn jonne muutimme. Pikkuhiljaa me kasvoimme vuosi vuodelta ja tässä sitä ollaan,15 vuotias minä ties kuinka monta tappoa takana. Myös ryhmämme on kasvanut vuosien varrella. Ihan aluksi meitä oli minä,isoveljeni,pikkusiskoni,äitini,isäni ja kaksi koiraamme. Myöhemmin meitä tuli 4 lisää joukkoomme ja tässä sitä nyt ollaan, iso leiri, kokonainen kaupunki kunnostettu ja aidattu, yli 200 ihmistä, metsästäjiä, kyläläisiä, kokkeja, lääkäreitä, jopa yksi hammaslääkäri, opettajia, käsityöläisiä, lapsia, aikuisia sekä isot viljemät ja eläimiä. Kukaan meillä ei ole työtän vain jokainen tekee meillä jotain. Itse olen multitaskaaja ja teen useampaa työtä. Lähinnä kuitenkin metsästän ja etsin tarvikkeita isoveljeni  ja isäni kanssa samassa ryhmässä tai toimin apuopettajana kylämme pienessä koulussa. Tänään kylläkin olin itse koulun penkillä kun veljeni ja isäni sekä muutama muu  olivat tarvikereissulla ja metsästämässä. Ihan yhtäkkiä kuulen huutoja takaani. Käännyn nopeasti ympäri ja näen ihmisiä roikkumassa porteissamme joita olimme juuri sulkemassa. "minä pyydän päästäkää meidät sisälle,olemme tulleet kaukaa,olemme olleet tien päällä melkein alusta asti" joku noin 40v näyttävä nainen anelee huutaen samalla kun yrittää pysyä porttien välissä. "päästäkää meidän perheemme sisälle minä pyydän" hän huutaa. Tunkeudun ihmisjoukon läpi ja nään isäni joka katsoo näitä viittä toistaiseksi tuntematonta henkilöä musertavalla ja kylmällä ilmeellä. "päästä heidät sisään!" Huudan isälleni. "Erica tämä ei koske sinua" isäni huutaa takaisin. "kyllä tämä koskee koska asun täällä ihan niinkuin sinäkin,ihan niinkuin me kaikki. Minä,sinä,äiti,Brady ja Katherine perustimme tämän paikan nyt haudassa lepäävien Junkon, Curtisin, Joeyn, Minderellan, Bown ja Nikitan kanssa. He olisivat halunneet päästää heidät sisään. Kuvittele meidän perhe heidän asemassaan!" huudan isälleni. "me emme ole niin julmia!" huudan. Tiedän joutuvani ongelmiin isäni kanssa mutta en välitä enään. Kävelen portille ja nään naisen nyt lähempää. Hän näyttääkin siltä että on ollut melkeen kolmen vuoden ajan tien päällä. "keitä siellä on?" kysyn lempeällä äänellä. "minä,mieheni,poikani,siskoni ja hänen ystävänsä" tämä nainen vastaa vähän paniikissa. "Päästäkää irti!" huudan kahdelle metsästäjällemme jotka yrittivät pitää portteja niin etteivät tulokkaat pääsisi sisään. Kaikki katsovat minua jotenkin kauhistuneina. He päästävät irti hetken empimisen jälkeen ja luovat anteeksipyytävät katseet isääni. "Tulkaa sisään" sanon heille lämpimästi. He tulevat sisään vähän pelokkaan näköisinä. "annamme teille vaihtovaatteet ja voitte muutenkin siisteytyä" sanon naiselle. "näytän teille talonne" sanon vielä perään ja viiton heitä seuraamaan minua. "Erica et voi tehdä näin sinä et hallitse täällä!" isäni huutaa perääni. Käännyn. "luulin että täällä vallitsee demokratia" vastaan vähän ivallisesti. "niin vallitsee mutta näistä asioista minä päätän täällä,olet liian nuori päättämään näistä asioista!" hän huutaa "olen ehkä liian nuori mutta sinä olet liian vajaa tuohon asemaan" sanon ja käännyn. Lähden kävelemään tulokkaat kintereilläni. "Tässä on teidän toistaiseksi väliaikainen talo" sanon ja osoitan semi pientä rivitalon reunimmaista asuntoa. "käytämme näitä asuntoja väliaikais asuntoina vasta tänne muuttaneille. Teillä on pieni keittiö mutta tänään taitaa olla sunnuntai joten meillä on yhteinen iltaruoka nuotiolla,näytän sen teille kun olette siisteytyneet. Teillä on kylpyhuone,lämmintä vettä,sähköä ja lämmitys sekä nettiä. Teillä on myös kolme makuuhuonetta." selostan kun mikäkin expertti. "en tiedä kuinka paljon voin kiittää teitä" nyt joku  toinen nainen,ehkä 35 vuotias sanoo ja purskahtaa itkuun. "teemme vain palveluksen teille" vastaan. "kun olette valmiita löydätte minut koulusta" sanon ja osoitan semi pientä omakotitaloa joka on ikään kuin pieni sisäoppilaitos sillä rakennuksessa asuu lapsia ja nuoria joiden vanhemmat eivät ole täällä sekä joitain koulun työntekijöitä. "kiitos todella paljon" tämä 40 vuotiaalta näyttävä nainen sanoo. Vastasin hymyllä. "katselkaa vain ympärillenne talossa,teillä ei ole mikään kiire. Conan tuo teille vaihtovaatteet pian" sanon heille. Laitan merkille sunnilleen minun ikäiseltä näyttävän pojan. Hän muistuttaa minua todella paljon Chico Lachowscista. Huomaamattani tajuan tuijottavani häntä. Hän huomaa tuijotukseni ja katsoo minua vähän hämmentyneenä mutta sitten punastuu. "Mun pitää nyt mennä löydätte mut koululta,jos en oo siellä kysykää Conanilta kun hän tuo teille vaihtovaatteenne. Jos haluutte pestä hiukset shampoota on kylpyhuoneen lavuaarin alla olevassa kaapissa." selostan samalla kun lähden kävelemään koululle. "kiitos!" joku huutaa perääni. Kävelen koululle päin ja samalla mietin näitä uusia tulokkaita. Se poika näytti todella tutulta mutta en ole varma missä olen nähnyt hänet. Ehkä olimme samalla luokalla tai samassa koulussa? Tai kävimme samoilla kitaratunneilla? Oikeastaan en muista paljoakaan ajasta ennen apocalypsea. Muistan vain sen mitä olen kirjoittanut lapsuuden päiväkirjoihini jotka minulla ovat mukana. Astun kouluun sisälle. Koulussa on kaksi luokkatilaa joissa toisessa opiskelee 5lk-9lk ja toisessa päiväkoti-4lk. Meillä on 2-4h päivässä koulua eikä kaikilla ole edes joka päivä koulua. Jatko-opinnot ovat ikäänkuin työharjoittelu. Saat päättää mihin ammattiin meidän yhteisössä haluat ja menet sinne ikään kuin työharjoitteluun. Yleensä ihmiset haluavat aitojen ulkopuolelle mutta ekan siellä käynnin jälkeen useimmat haluavat jäädä aitojen sisäpuolelle. Kokkeja ja työläisiä on aika paljon joten metsästäjiä ja muita tarvikkeiden hakijoita tarvittaisiin aika paljon. Useimmat metsästäjät tekevät ylitöitä tai multitaskaavat niinkuin minä.  Istuudun luokkaan. Mietin edelleen sitä uutta tulokas poikaa. Mikä siinä näytti niin tutulta? Yhtäkkiä tajuan että kaikki tuijottavat minua. "paljonko ruokaa he saivat?" vieressäni istuva tyttö kysyy. Liv. Hänen isänsä on yksi metsästäjistä."muutamia säilyke tölkkejä ja hirven" vastaan tai oikeastaan huokaisen. "Entä ne huudot?". Nyt eräs poika kysyy,James. "uusia tulokkaita" vastaan matalalla äänellä. Semmoisella jonka itsekin hädin tuskin kuulen. "Anteeksi voisitko toistaa en kuullu?". James kysyy. "Tulokkaita". Vastaan korotetummalla äänellä. "Okeiokei rauhotu" James vastaa vähän pellästyneesti.En ole vihainen kellekkään,minulta vain alkaa loppumaan toivo. Kaikki joko vihaavat tai ihannoivat minua. Kaikki luulevat että olen peloton,että en pelkää kuolemaa,zombeja,miehiä,oikeastaan mitään. Todellisuudessa minua pelottaa aivan helvetisti. Ei itseni puolesta,vain muiden. Menetimme jo ensimmäiset neljä ihmistä sekä kaksi saksanpaimenkoiraamme Bown jaa Nikitan. Olen epäillyt että minulla olisi masennus. Tarvisin puheapua,tiedän sen mutta meillä ei ole mielialalääkäreitä, psykologeja tai terapeutteja. Enemmän kuin mikään muu tällä hetkellä minua mietityttää kuka se poika oli. Yritin kiinnittää huomiota tuntiin mutta ei onnistunut. Tuijotin vain liitutaulua jossa luki jotain matikanlaskuja joista en ymmärrä paskaakaan. "Noniin oppilaat avatkaas sivu 24 potenssin käsite" Opettaja ilmoittaa luokalla. Hän kävelee luokseni ja kysyy matalalla äänellä "oletko näyttämässä paikkoja tulokkaille?". Nyökkään. Opettaja huookaisee. "se ei ole sinun hommasi!" hän huutaa ihan yhtäkkiä. "nyt ne kirjat auki niinkuin olisi jo!" hän jatkaa huutamista minulle. "ei oo mukana kirjoja" sanon hiljaisella äänellä. "mitä sanoit" opettajani kysyy hengästyneenä. Tiedän tuon äänensävyn,kohta hän rupeaa huutamaan ja muuten ihan kunnolla."ei oo kirjoja mukana". Hengitin syvään sisään ja pidätin hengitystä,minua alkoi ahdistamaan jo ihan kunnolla. " Erica Stanley!" hän huutaa minulle. "aina sinuun saa pettyä,tämänkö takia minä sinua opetan vaikka päähäsi ei mene mitään!" hän huusi minulle. "Erica!" joku huutaa käytävältä. Conan. "Öö sulle olis vieraita!" Conan huutaa vielä perään. Nousen seisomaan ja kävelen ovelle kuin hypnoosissa. "en antanut lupaa lähteä" opettajani huutaa perääni" . En vaivautunut edes kääntymään vain näytin suoraan rumaa,klassista sormimerkkiä katsomatta taakseni. "Tulokkaat?" kysyn Conanilta matalalla äänellä. Hän nyökkää. Hän johtaa minut ovelle ja avaa sen. "Naiset ensin" hän sanoo virnuillen. Huokaisen. Conan on flirttaillut minulle todella kauan siitä huolimatta että hänellä on tyttöystävä ja vaikka olen sanonut hänelle ainakin 20 kertaa että olemme vain ystäviä. Minusta kylläkin tuntuu että hän ei ole ottanut sanojani kuuleviin korviinsa. Nätisti sanottuna hän on todella vittumainen. Menen kuitenkin ovesta ennen häntä ja pihalla odottavat tulokkaat.  3 naista,nuorin ehkä 33 vuotias. Noin 40 vuotiaalta näytävä parrakas mies ja tämä Chicon näkönen poika. He näyttävät paljon paremmilta miltä he olivat näyttäneet noin tunti sitten. "Hei oon Erica ja tässä on yks mun parhaista ystävistä Conan" Yritän näyttää pirteältä.  " Olen Alice ja tässä on mieheni  Ted, poikani Matthew, siskoni Britney ja Britneyn ystävä Amy. Olen 39 vuotias täytän 40 huhtikuun 23 päivä, Ted on 41 ja hänellä on synttärit kesäkuun 3 päivä, Matthew on 16 hänellä on synttärit Tammikuun 16 päivä, Britney on 35 ja hänellä on synttärit  syyskuun 15 päivä sekä Amy on 33 vuotias ja hänellä on synttärit Elokuun 20 päivä. Asuimme Michiganissa ennen tätä kaikkea mutta lähdimme tien päälle asuntoautolla ja pääsimme sillä Sacramentoon asti. Siitä jatkoimme jalan sekä toisinaan moottori- tai polkupyörillä. Alun perin meitä oli enemmän, Britneyllä oli poikaystävä mutta hän ei ikinä palannut metsästysreissultaan,jätimme hänelle viestin siltä varalta että hän palaa mutta uskomme että hän kuoli joko zombeille tai eksyi ja myöhemmin kuoli kylmyyteen, nälkään tai joku eläin tappoi hänet. Myös minun vanhempani olivat kanssamme mutta kuolivat. Eivät he edes vanhoja vielä olleet mutta uskomme heidän kuolleen johonkin sairauteen. Emme ole ikinä olleet osa minkäänlaista yhteisöä, tämä on ensimmäinen yhteisö johon kuulumme" Alice selitti hyvin rauhallisella äänellä vaikka tarina kuulostikin hirveältä. Tulin lähemmäs ja kättelin heitä kaikkia vuoron perään. "Älkää vielä kertoko kaikkea koska joudutte kertomaan kaiken uudestaan myöhemmin äänityslaitteelle. Haastattelemme teitä menneisyydetsänne ja kaikesta vastaavasta ja äänitämme ja säilytämme ne. Jos koette että haluatte puhua minulle ettekä isälleni kertokaa minulle." Kerron. "Seuratkaa minua" Conan sanoo ja lähtee kävelemään kohti keskustaloa jossa asumme. "Voisitteko vielä kertoa sukunimenne?" kysyn tulokkailta samalla kun kävelemme. "Kennedy" tämä Chicon näköinen poika vastasi. "Matthew Kennedy".




Sain taas vision ja motivaatiota! Hyvä minä! Katotaan mitä tässäkin nyt käy kun mul on niinku miljoona kirjaa kesken,myös sellaisia mitä ei täällä ole(vielä). Mun "fear of death is so relaxing" -kirja on melkein valmis,jee! Kertokaa ideoita tähän kirjaan!

ps.muutin tän vaan zombie apocalypse kirjaks ihan vaan koska en keksiny miten voisin liittää The walking deadin tähän,otan kuitenkin sarjasta inpiraatiota.

how long we have to wait?(Zombie apocalypse)Where stories live. Discover now