Familiar (Larry fanfic in Finnish)

LUKU 2

-Louis-
Kävelin koulusta kotiin. Päivä ei ollut ihmeellinen. Mutta yksi asia päivässä oli ihmeellistä. Nimittäin Harry ja tuon avuliaisuus. Yllätyin hieman, koska ajattelin joutuvani olemaan ihan koko päivän yksin. Harry vaikutti oikein kivalta ja tutustumisen arvoiselta ihmiseltä, mutten kuitenkaan viitsi vain marssia tuon luo ja ehdottaa tutustumista. En todellakaan. Ehkä hän oli kiva vain siksi, koska olin uusi.

''Hei Louis! Miten koulupäivä meni? Saitko kavereita?'' äiti kyselee heti, kun astun ovesta sisään.

''Moi vaa. Ihan hyvin ja ehkä.'' vastasin huokaisten.

En juuri nyt jaksaisi puhua uudesta, muka kivasta koulusta.

''No se on hyvä. Ruoka on puolen tunnin päästä valmista.'' hän sanoo hymyillen.

Nyökkään ja menen huoneeseeni. Pari muuttolaatikkoa on vielä purkamatta. En vain ole jaksanut purkaa niitä. En todellakaan olisi halunnut muuttaa, mutta ei minulla ollut tähän asiaan oikein sananvaltaa.
Rojahdan sängylle ja annan ajatusten kerrankin laukata itsekseen. Automaattisesti aloin ajattelemaan uutta kouluani ja opettajia. Seuraavana ajatuksiini putkahtaa minua jonkun verran pidempi kiharapää. Tuon valloittava hymy kaikkineen hymykuoppineen ja säihkyvät silmät ovat kyllä jotain niin...kaunista?
Miksi edes ajattelen Harrysta näin? En ole ennen miettinyt kenestäkään pojasta tällä tavalla. Outoa.

''Louis! Tule syömään!'' äitini huuto keskeytti ajatteluni.

Nousen sängyltä ja harpon portaat alas. Huoneeni oli jälleen yläkerrassa. Talomme muistutti aika paljon vanhaa taloamme.
Lappasin lautaselle ruokaa ja aloin syömään sitä hyvällä ruokahalulla.

''Joudun lähtemään viikonlopuksi hoitamaan työasioita, mutta pärjäät varmasti. Voit kutsua tänne jonkun uuden kaverisi.'' äiti kertoo.

Just. Tosi kiva. Tyydyn vain nyökkäämän. Enhän nyt yht'äkkiä voi vain mennä kenenkään puolitutun luo ja kysyä haluaako hän tulla viettämän viikonloppua. Ei, ei se niin mene. Mutta ihan kuin äiti sitä ymmärtäisi.

''Kiitos.'' kiitän ruoasta ja vien astiat lavuaariin.

Menen taas huoneeseeni ja alan tehdä läksyjä, mitä tuli ihan kiitettävästi.
Kun vihdoin sain tehtyä kaikki typerät läksyt fysiikasta, matikasta ja maantiedosta, heitän kirjat kauas pois. En jaksa pakata reppua nyt. Teen sen sitten illemmalla.

''Äiti, mä käyn ulkona!'' huikkaan äidilleni.

''Okei. Älä ole liian myöhään!'' hän huudahtaa takaisin.

Huokaan. En ole enää mikään pikkulapsi, jota tarvitsee koko ajan muistuttaa joka ikisestä asiasta ja kotiintuloajoista.

Kävelen kädet taskuissa ja katse maassa keskustaan päin. Yht'äkkiä törmään johonkuhun.

''Ai, anteeksi.'' pyydän ja olen jatkamassa matkaa, kunnes vahva käsi tarttuu olkapäähäni kiinni.

''Äläs hoppuile. Eikö kukaan oo opettanu sulle, että muhun ei noin vain törmätä?'' vihainen ääni kysyy.

Nostan nyt vasta katseeni ja näen mustahiuksisen pojan, joka katsoo minua vihaisesti harmailla silmillään.

''Öh, mä oon oikeesti tosi pahoillani. Ei mun-'' olen jo selittämässä, kunnes minut keskeytetään.

''Älä selitä!'' tuo poika huutaa.

''Derek anna olla!'' kuuluu jo hieman tutumpi ääni.

Tämä Derekiksi kutsuttu poika päästää olkapäästäni irti ja tuhahtaa jotain. Eikä aikaakaan, kun tuo on jo matkalla pois.

''Hei, eihän suhun sattunu?'' Harry kysyy, kun tulee luokseni.

''Öm ei. Tota, kiitos.'' sanon hieman vaikeasti.

''No hyvä. Ja ei mitään. Kannattaa kiertää kaukaa Derek ja sen porukat. Ne ei tiedä muuta, kuin harmia.'' Harry varoittaa.

Nyökkään pienesti. Se tulikin äsken huomattua.

''Ootko sä yksin?'' hän kysyy yllättäen.

''Joo. Enhän mä tunne täältä ketään kenen kanssa mä aikaa viettäisin.'' sanon naurahtaen.

''No asia pitää korjata heti paikalla.'' Harry sanoo virnistäen.

''Tuu. Mä voin näyttää sulle paikkoja.'' hän jatkaa.

Myönnyn ehdotukseen. Eihän minulla ollut mitään tärkeämpääkään tekemistä ja sitä paitsi, miksi kieltäytyä, kun joku ehdottaa seuraa?

Juttelemme hetken niitä ja näitä ja nauramme. Harry on oikeasti todella hauska ja kiva. Ajaudumme puhumaan lomista ja sitä myöten viikonlopuista.

''No miten sä aijot viettää ensimmäisen viikonloppus Lontoossa?'' Harry kysyy ja näyttää tutuksi tullutta virnettä.

''Pidän taloa pystyssä.'' sanon naurahtaen. ''Äiti lähtee viikonlopuks lyhyelle työmatkalle.'' selvennän.

''Missä sun isä on?'' Harry kysyy taas ihmeissään.

''En mä tiedä. Se ja äiti eros kun mä olin pieni, enkä oo sitä sen jälkeen nähny.'' kerron ja katson alas.

''Ai. Anteeks, mä en tienny.'' kiharapää alkaa panikoimaan.

''No et tietenkää tienny. Ei se haittaa.'' sanon ja hymyilen hieman.

''No entä jos mä tulisin parin kaverin kanssa teille. Voitais kattoa elokuvia tai jotain ja tutustua paremmin?'' Harry ehdottaa.

Yllätyn siitä vähän, tai no en niin vähääkään.

''Siis ei tietenkään oo pakko, mut aattelin kun oot uus ja kaikkee.'' vihreäsilmäinen alkaa selittelemään.

''Ei kun joo. Se ois tosi kivaa. Mä vaan yllätyin, kun en aatellu, että ihan heti kukasn haluis tutustua muhun.'' sanon äkkiä ja naurahdan pienesti.

''Mä ainaki haluan ja niin varmaan Zayn Niall ja Liamkin.'' Harry sanoo ja hymyilee suloisesti.

Hetkinen...suloisesti? Miksi ajattelen noin? Okei Louis, nyt pitää rauhoittua.

***

Olin jo jonkin aikaa sitten tullut kotiin ja kävin heti suihkussa. Vastahakoisesti pakkasin jopa reppunikin, mutta aamulla kiittäisin itseäni siitä.
Kello oli jo sen verran, että päätin kömpiä peiton alle, vaikka en heti nukahtaisikaan. Ajattelin jälleen Harrya, mutta nyt en enää edes jaksanut kieltää hänen ajattelemistaan. Kai tämä menee pian ohi tai jotain. Ehkä on normaalia, kun muuttaa uuteen kaupunkiin, eikä tunne ketään, niin ajattelee ensimmäistä ihmistä johon on tutustunut. Ainakin luulen niin.

-----------------------------
MOIPS!

Pahoittelen, etten oo saanu aikaseks kirjottaa tätä lukua, mutta tässö tää nyt on :'D

Toivottavasti tykkäsitte ❤

Kommentoikaa ja äänestäkää!

Pahoittelen myös kirjotusvirheitä!

LOVE U ❤

~S