Taistelija

three

Katsoin kun äiti jutteli lääkärin kanssa. Tänään oli tullut viikko täyteen, joten olin viimeistä päivää elossa. Varmaankin.

Äiti tuli huoneeseeni ja istui minua vastapäätä.
Hän otti käteni omaansa ja katsoi kattoa hetken.
Sitten hän laski päänsä normaalisti.
Äidin sulmät olivat punaiset kaikesta itkemisestä.

"Rakas...", hän kuiskasi ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan.
Hymyilin surullisesti ja katsoin äitiäni.

"En lähde koskaan pois, vaikka kuolisin. Olen aina lähellänne", sanoin hiljaa. Äiti hymähti pienesti ja kääntyi ovelle.
Siskoni katsoi äitiä hieman itkien.
Miksi? Miksi tämä tapahtui minun perheelleni? Miksi he joutuivat kärsimään takiani?

"Voi Vivien...", hän parahti ja levitti kätensä.

"Skylar on todella kaunis, vaikka onkin tuossa tilassa...", Vivien sanoi ja hymyili.
Äiti myötäili hänen perässä.

"Joku poika menettää kivan ja kauniin tytön", äiti sanoi ja silitteli hiuksiani.
Hymyilin ja katsoin tajutonta kehoani.
Tulisin kuolemaan ilman kipua.
Ainoa kipu tuli olemaan perheeni jättäminen...
***
Vivien ja parhaat kaverini tulivat huoneeseeni.
Gemma tuli ja istui viereiselle penkille millä minä istuin.
Hän katsahti kehoani ja niiskahti hieman.
Vivien halasi häntä tiukasti.

"Tapahtuuko se tänään?" Hän kysyi varoen.
Vivien nyökkäsi.
Gemma huokaiisi raskaasti ja täristen rutisti Vivieniä takaisin.
***
Myöhemmin samana päivänä äiti, isä ja Vivien olivat huoneessa lääkäreiden kanssa.

"Otamme hänet nyt pois laitteista", yksi lääkäreistä sanoi ja irrotti kaikki laitteet kehostani.
Sydän laite alkoi piippaamaan ja sitten sammui.
Hiljaisuus valtasi huoneen.

"Viemme hänet nyt pois...", samainen lääkäri sanoi ja ohjasi perheeni pois huoneesta.
Siihen se loppui. Elämäni.
En ollut enään elossa.
***
Pari viikkoa kuolemani jälkeen oli hautajaiseni.
Kaikki olivat pukeutuneet mustaan.
Perheeni ja kaverini istuivat samalla penkki rivillä.
Kävelin heitä lähemmäksi.
Äitini oli itkenyt järkyttävän paljon. Samoin Vivien ja kaverini.

Kaikki kävivät vuorotellen arkullani ja olivat siinä hetken.
Sitten taas alkoi surullinen musiikki ja arkkua lähdettiin kantamaan ulos.

Kaikki kerääntyivät hautani ympärilke, jonka päässä oli kaunis kivi, jossa luki kauniilla käsialalla: 'Skylar Josephine Smith
lepää rauhassa pikku-enkeli.
14.8.1998-27.10.2015'
Arkkuni laskettiin maahan ja kaikki heittelivät sinne lempikukkiani. Sitten valkoisen puuarkun päälle laitettiin mullat ja sinne minä jäin. Yksin.

Kaikki siirtyivät tilaisuuden jälkeen meille, jossa kaverini lauloivat ja kertoivat minusta asioita, joita kukaan muu ei saattanut tietää.
Vivien nojasi äitiin ja hymyili hiukan surullisena.

"Skylar olisi halunnut, että tämä tilaisuus menisi näin", hän kuiskasi äidin korvaan.

"Minä tiedän rakas, minä tiedän", äiti vastasi ja suukotti Vivieniä.
Oli outoa nähdä omia kuvia kaikilla pöydillä, koska äiti ei yleensä tykkää pitää kuin paria valokuvaa.

Todella myöhään yöllä hipsin Vivienin huoneeseen.
Hän istui sängyllä ja selasi näköjään kuvia meistä.
Pieni kyynel vieri siskoni poskelle ja hän pyyhkäisi sen pois.

"Skylar mä rakastan sua. Olit maailman paras sisko", hän sanoi ja hymyili pyyhkien vieläkin muutamia kyyneleitä silmistään.

"Minäkin rakastan sinua Vivien", sanoin todella hiljaa.

***9 VUOTTA MYÖHEMMIN***
Joka vuosi kaikki perheestäni ovat tuoneen haudalleni kynttilöitä tai kukkia paitsi Vivien.
Perheeni ja kaverit ovat jatkaneet elämäänsä eteenpäin eivätkä sure minua enään niin paljon.
Jouluisin hautausmaa on todella kaunis kun sadat kynttilät palavat jokaisella haudalla.
Isäni sairastui muutama vuosi sitten vakavasti, mutta voi jo paljon paremmin.
Vuosi lähtöni jälkeen Vivien muutti pois eikä ole käynyt täällä sen jälkeen.

Lapsi nauroi kauempana ja käännyin katsomaan tuohon suuntaan.
Tuttu naispuolinen henkilö käveli hautaani kohden lapsen ja noin itsensä ikäisen miehen kanssa.
Tunnistin tuon naisen Vivieniksi.
Hymyilin kun hän kyykistyi hautani kohdalle lapsen tasolle.

"Sky... tässä on tätisi hauta. Hän nukkuu pitkää unta tuolla alhaalla ja on päässyt tuonne pilvien yläpuolelle", hän sanoi tytölle.

"Mikä tätini nimi oli ja miltä hän näytti?" Lapsi kysyi jännittyneenä.

"Skylar. Olet saanut nimesi häneltä. Skylar oli aivan kuin sinä", Vivien sanoi nauraen ja hipaisi tytön nenää.

"Saanko laittaa tuon kynttilän hänelle?" Tyttö kysyi. Vivien ojensi palavan kynttilän lapselleen ja nousi itse ylös miehen kainaloon.

"Hei Skylar-täti. Olisi ollut tosi kiva nähdä sinut, mutta minä en voi nähdä sinua, koska asut nyt taivaassapilvien päällä.
Äiti sanoo aina, että olet kaunis enkeli, joka näkee minut.
Sitten kun minäkin pääsen asumaan pilviin tulen katsomaan sinua", hän kertoi ja laski kynttilän haudalleni, jonks jälkeen nousi ylös.
Naurahdin hieman.

"Minä lupaan etsiä sinut pikkuinen" sanoin.
Vivien nosti tytön syliinsä.

"Sano heipat Skylarille", Bivien sanoi ja katsoi taivaalle.

"Heippa Skylar-täti", Sky sanoi ja vilkutti.

"Hei hei", toistin ja vilkutin takaisin.
Kolmen hengen perhe lähti kävelemään porteille ja autolla takaisin kotiin.
Minä jäin katsomaan liekkiä, joka lyhtykynttilässä paloi.
Nousin ylös tuolilta, jolla olin istunut ja lähdin kävelemään kynttilöiden liekkeissä kauniisti näkyvää hautausmaata.
~~~~

Huh:D tästä luvusta tuli pitempi mitä aluksi ajattelin.
Mutta viimeinen luku. Mitä tykkäsitte?
Anteeksi kirjoitusvirheistä, jos niitä löydätte. Yritin käydä koko tekstin läpi:)