Miles Away

II

Helmi:

Heräsin siihen kun joku potkaisi minua kylkeen. "Sun vuoro valvoa", sanoi ääni, jonka tunnistin heti Ninnun ääneksi. Nousin istumaan makuupussissani ja katsoin ympärilleni. Oli yö. Erotin pimeässä vain valoja ympärilläni ja Saran makuupussin vieressäni. Me olimme siellä kolmistaan. Tartuin Ninnun ojentamaan taskulamppuun. "Hyvää yötä", sanoin Ninnulle, joka kömpi omaan makuupussiinsa. "Öitä", hän sanoi ja minä jäin yksin.

Hiljaisuuden piirittäessä minut, piirtelin taskulampullani kuvioita maahan. Välillä jäin tuijottamaan stadionia edessämme. Sen edessä olin viettänyt viimeisimmän päivän elämästäni, kahden parhaan kaverini kanssa. Nukkunut makuupussissa ja syönyt ruuaksi suklaata. Huomenna se elämä päättyisi. Huomenna olisi viimein One Directionin keikka.

Istuttuani siinä tunnin tai kaksi nousin ylös. Tuijotin Saraa. Pitäisikö minun herättää hänet, vaikkei vielä ollutkaan hänen valvontavuoronsa? Emmin hetken ennen kuin päätin jättää kummankin ystäväni nukkumaan. Kävelin hitaasti muiden fanien ohi puristaen taskulamppua kädessäni. Vaikka en nähnyt heitä, tunsin tuijotuksen. Kävelin katsoen vain eteeni, kunnes olin vessan kohdalla. Avasin sen oven varovasti. Yllätyksekseni vessa ei ollutkaan tyhjä, vaan joku ehkä minun ikäiseni tyttö istui maassa nojaten selkäänsä pönttöön. "Anteeksi", sanoin ja tyttö nosti katseensa minuun. Hän näytti hyvin tutulta, mutta en osannut yhdistää häntä mihinkään. Hän piteli paperia otsallaan, joka vuosi verta.

"Mitä tapahtui?" kysyin varovasti ja laskeuduin naisen viereen lattialle. Hän pudisti päätään ja katsoi maahan. "Se henkivartija vihaa minua", hän sanoi lopulta, "vaikka oikeastaan minä vihaan sitä enemmän." "Kuka?" kysyin. "Minun henkivartijani", nainen sanoi ja hymyili hiukan, "en oikeastaan tarvitsisi häntä, mutta veljeni ei päästä minua liikkumaan minnekään ilman sitä miestä." Hän pyöräytti silmiään. "Ja se löi sinua?" kysyin ihmeissäni. Mikä henkivartija sellainen on? "Sanoinhan jo, että se mies vihaa minua. Meille tuli taas riitaa, saanko tulla tänne keskellä yötä vai en", nainen selitti, "Yleensä sovimme, että saan liikkua yksin, mutta en kerro kenellekään olleeni yksin. Niin se junttikin saa silti palkkansa. Tänään se kai kuitenkin oli sitä mieltä, että en selviä yksin täällä ja yritti estää minua lähtemästä. Mutta tyhmäkin tietää ettei minua niin vain estetä." Hymyilin hiukan naiselle ja tuijotin häntä ilmeisesti liian pitkään, koska hän kysyi: "Mitä sinä tuijotat?" "Oletko sinä.. mm.. Laura Tomlinson?" kysyin yhä tutkaillen naisen kasvoja. "Saatan ollakin", nainen vastasi, "Miten niin?" "Näytät erilaiselta kuin kuvissa", sanoin. "Totta hemmetissä näytän. En ymmärrä miksi kasvoni pitää photoshopata niin kamaliksi niissä", hän sanoi, "mutta oli mukava puhua, minun pitänee nyt mennä." "Samoin", sanoin ja katselin miten tuo nousi ylös ja käveli vessasta ulos pimeyteen. Kun en enää kuullut korkokenkien ääntä asfaltilla suljin vessan oven jättäen itseni sisäpuolelle. Kaikki, mitä pystyin ajattelemaan oli: Minä näin Laura Tomlinsonin. Huippumallin. Louisin siskon. Minä puhuin hänen kanssaan. Minä todella tapasin hänet.

Sitten nukahdin vessan lattialle.

---

tää on vähä tämmönen mutta saa kelvata, koska oon kirjottanu tätä lukuu jo ihan tarpeeks kauan, heippa