Alfa Rafael

Luku 1 Hermostusta

Luku 1

[Melody]

Tepastelen hermostuneesti tassujeni päällä ja silmäilen laumani muita susia. He näyttävät melko rauhallisilta, mutta minun sydämeni jyskyttää nopeasti rinnassani, ympärilläni olevien puiden lehtien kahistessa ja mullan tuoksun tunkiessa sieraimiini, ollessamme syvällä metsässä, laumojen reviirien rajalla.

Onhan minulla hyvä syykin hermoiluun. Tulossa on todennäköisesti hyökkäys, taistelu Verisen Kuun lauman välillä, kaikista raaimman ja pahamaineisimman jonka tiedän. Alfani, Richard, Sinisen Kuun lauman Alfa on rauhanomainen johtaja, mutta hänellä ei ole enää vaihtoehtoja, epätoivoisista yrityksistään huolimatta solmia rauhanomainen ratkaisu laumojen välillä, ilman konflikteja, mutta Verisen Kuun Alfa on ilmoittanut sodasta laumojemme välillä, niinkin mitättömästä asiasta kuin että yksi laumamme nuorista jäsenistä oli eksynyt vahingossa hänen mailleen. Hänen kohtalonsa oli teloitus. Värähdän. Se on niin väärin, kuinka Verisen Kuun Alfa voi olla niin julma? Mutta toisaalta, hänethän tunnetaan verisistä teoistaan: Vihollisten raaoista teloituksista ja kidutuksista, hyökkäyksistä, jossa hän laumansa kanssa teurastaa vihollislaiman jäseniä kuin liukuhihnalta. Raakuus kulkee hänen suvussaan: Hänen isäänsä kutsuttiin Veriseksi Alfaksi ja isoisää Julmaksi Alfaksi. Verisen Kuun nykyinen Alfa seuraa epäilemättä esi-isiensä jalanjäljissä. En ole koskaan nähnyt häntä, enkä rehellisesti sanottuna haluakaan kohdata häntä, ikinä.Vaikkakin luultavasti toiveeni ei tule toteutumaan tulevassa taistelussa. Säälin Alfan puolisoa, Lunaa, jos hänellä sellaista on, en vain ole kovin perillä sellaisista asioista. Niin julmaksi mieheksi hän ei varmasti osaa rakastaa ja hänen Lunansa joutuu kärsimään siitä.

Mietin kuumeisesti miten voisin selvitä taistelusta hengissä ilman taistelukokemusta ja mikä pahinta: Olen ehdottomasti pienimpiä täysikasvuisia ihmissusia joita on koskaan ollut. Olen vain normaalin suden kokoinen, joskin hiukan vankkarakenteisenpi, mutta omieni joukossa pikkuruinen, kuin pentu. Eikä luonteenikaan tee tätä yhtään helpommaksi, olen arka ja ujo, johtuen pienestä koostani jonka takia olen lauman alimmassa kastissa, muiden nokittavana, vaikka suteni on todella itsepäinen ja vahvatahtoinen, se on kuitenkin fyysesti muita paljon heikonpi.

Minulla ei ole ystäviä, ei perhettä. Minut adoptoitiin tähän laumaan ollessani neljävuotias, enkä muista mitään ajasta ennen sitä, en tiedä keitä biologiset vanhenpani ovat, mutta se ei ole häirinnyt minua kovinkaan paljoa tähänkään asti. Olen tottunut olemaan yksin, hyljeksittynä, se on kohtaloni.

Tökin kuonollani multaista maata, yrittäen rauhoittua tutun metsäisestä tuoksusta. Tiedän kyllä että kaikkia laumamme täysikasvuisia jäseniä tarvitaan, mutta siltikin voittomahdollisuutemme ovat suoraan sanottuna surkeat. Verisen Kuun lauman jäsenet ovat suurempikokoisempia, fyysisesti vahvenpia ja paljon paljon kokeneenpia taisteluissa kuin me, heitä on lukumäärältäkin ylivoima.

Puhahdan, meidän laumamme ei ole ollut taisteluissa muiden laumojen välillä vuosisatoihin, meillä ei ole kunnollisia taistelijoita, ei kunnon puolustusta tai taistelu strategiaa, koska me kaikki olimme niin tuudittautuneet turvallisuuden tunteeseen joka tulee siitä kuinka Sinisen Kuun lauma tunnetaan rauhanomaisesta käytöksestään ja että meitä ei pidetä uhkana, mutta kaikki hyvä loppuu aina aikanaan.

Katson kuinka laumamme Luna, Leila, osoittaa kiintymystään kumppanilleen hieromalla päätään tämän poskea vasten, johon Alfa vastaa nuolaisemalla tämän kaulaa, tekemänsä merkin kohdalta.

Kateus kirpaisee sisimmässäni. Minä todella toivon pian löytäväni oman kumppanini, jonka kuuluu rakastaa minua, suojella ja huolehtia minusta. Ja minä voisin antaa hänelle vastapalvelukseksi kaiken kiintymykseni. Haluaisin niin tuntea sen kuinka joku rakastaa minua ja pitelee sylissään. Olen haaveillut kumppanini löytämisestä kymmenenvuotiaasta asti. Vaalinut sitä ajatusta kahden suden välisestä yhteydestä hartaasti sydämessäni ja saanut siitä voimaa jatkaa eteenpäin merkityksettömässä elämässäni. Tiedetään, olen toivoton romantikko.