Kidnapattu

Luku 10

Luku 10

[Mia]

[Kuvassa Mia suorilla hiuksilla]

Räplään hermostuneena paitani helmaa, Donovanin paidan helmaa. Kiskon paitani helmaa vielä alemmas, se on aivan liian suuri minulle, ja roikkuu päälläni, mutta yltää miltei polviini, luojan kiitos, sillä minulla ei ole housuja, koska en tietenkään ehtinyt pukea sellaisia kun minut siepattiin suoraan sängystä, nukkuessani. Ironinen hymy kohoaa huulilleni. Minut on siepattu kidnappaajaltani.

Katson ympärilleni ahtaassa varastossa, johon minun sieppaajani minut toivat. Nyt heitä ei tosin näy missään. Istun heinäpaalin päällä ja odotan mitä seuraavaksi tapahtuu, varjojen tanssiessa ympärilläni ja pöllön huhuillessa jossain ulkona vajotessani hitaasti ajatuksiini.

Naurahdan kuivasti kun ajattelen Donovanin outoa omistushalua ja muutenkin kummallista käytöstä, vaikka torjuu minut kerta toisensa perään. Häpeän puna leviää jälleen poskilleni kun mieleeni nousee eräs hetkistä kun yritin vietellä hänet, mutta sain rukkaset. Hän on...Minä vain en saa tarpeekseni hänestä! Tuntuu kuin olisin aivan sekaisin, kun en saa silmiäni irti hänestä ja hänen jalosta vartalostaan. Hormonini ovat aivan sekaisin Donovanin lähellä, vaikken tosiaankaan pidä siitä tunteesta. Ja ne silmät...Niin lumoavat ja puoleensavetävät...Huokaan ja puristan silmäni kiinni. En saa niitä mielestäni, ne kummittelevat unissani, silmissäni kun suljen ne.

Vavahdan kun muistan hänen katseensa, katseet joita hän minuun on luonut viime aikoina. Hänen silmänsä ovat niin kylmät, kuin jäätä, en ole nähnyt niissä mitään lämpöä viikkoihin. Hän hämmentää minua, en ymmärrä hänen mielialanmuutoksiaan. Hän saa minut tuntemaan itseni pieneksi ja rumaksi, hylätyksi.

Hän oli silloin alussa niin suloinen...Kun hän piti minua sylissään ja selitti enkeleistä ja demoneista. Hän sanoi niin kauniita sanoja, että sydämeni oli pakahtua, mutta nyt...Minä luulen että kaikki oli vain valetta, pelkkää typerää peliä, ja minä lankesin heti hänen jalkoihinsa, saaten vain itseni naurunalaiseksi. Hän pitää minua lelunaan, jolla leikkii miten haluaa ja heittää sitten menemään kun kyllästyy. Puren hampaani yhteen ja pyristän käteni nyrkkiin nöyryytyksen tunteen levitessä rintaani ja epävarmuuden vallatessa mieleni.

Hän on komea, epäilemättä rikas ja saa kenentahansa naisen, jonka vain voisi ikinä haluta. Jonkun paljon kauniimman kuin minä...Puren huultani kyynelten kirvellessä silmissäni, mutta pakotan ne takaisin taka-alalle. Nyt ei ole aikaa itkulle, nyt ei ole ylipäätään aikaa minkäänlaiselle panikoinnille. Näperrän heinänkortta huomaamatta sormieni välissä, hermostuksen kupliessa sisälläni.

Mutta...Epäilen että Donovan on ollut tekemisissä sen...sen...Naisen kanssa. Donovan luulee etten tiedä, mutta näin omin silmin hänet hänen seurassaan. Irvistän inhosta kun se kamala hetki nousee mieleeni, vaikka yritän estää sitä, mutta on kuin aivoillani olisi oma tahto ja se alkaa näyttää tuota hetkeä aivoissani toistona, mitä se on niin monta kertaa ennenkin tehnyt...