Toinen luku| jalkapallo

111 9 2
                                    

Parin päivän päästä kun koulu oli alkanut.

Oli aamu enkä olisi millään jaksanut herätä mutta oli pakko jotta kerkeen ajoissa kouluun. Ajattelin tänään laittaa vaatteiksi valkoisen nike paidan, vaaleat farkut, Farkkutakin ja uudet Niken pinkit kengät. Hiukset laitoin ihan normaalisti ponnarille.Otin laukun mukaan ja lähdin kävelemään bussipysäkille ja olin ottanut leivän mukaan jota nytten söin ennen kuin olin bussipysäkillä. Jouduin menemään bussilla koska äiti oli mennyt aikaisin töihin niin en päässyt kyydillä.
Olin bussipysäkillä. Odotin siinä hetken mutta onneksi bussi tuli sitten lopulta. Olin bussissa ja Katselin ulos kunnes huomasin että bussipysäkki johon pysähdyn häämöttää edessä painoin nappia ja bussi pysähtyi ja nousin pois kyydistä.
  
   Katsoin kelloa,olin jo melkein myöhässä. Lähdin kävelemään kohti koulua nopeasti jotta kerkeisin ajoissa. Menin kouluun sisään ja aloin miettimään missä B8 on, sitten huomasin lapun seinässä missä B-siipi on.
  
   Kävelin rappuset ylös, avasin oven ja kompastuin oveen. Olin kaatumassa mutta joku sai minut kiinni. Siinä hän oli poika jolla oli ruskeat hiukset ja ruskehtavat silmät. Hän hymyili ja kysyin:"Oletko kunnossa?", nyökkäsin. Hän sanoi:"Onneksi sain sinut kiinni muuten sinulle olisi voinut käydä huonosti,ööömm...  Huhuu? ". Tajusin että olin koko ajan tuijottanut häntä "öömlkf... Mitä?" Poika kysyin eikö minun pitäisi olla jo luokassa? Sanoin:"juu... mutta eksyin enkä ole varma missä B8 on koska minulla olisi matikan tunti siellä, Tiedätkö missä se on? ". Poika tiesi missä B8 luokka on, hän sanoi että B8 on käytävän päässä. Sanoin:"kiitos että otit minut kiinni ja kerroit missä B8 on:)". Poika sanoi:"Eipä mittään, oli kiva olla avuksi noin kauniille tytölle". Punastuin ja aloin keräämään tavaroitani jotka olivat pudonneet laukun sisältä lattialle. Olin juuri ottamassa jalkapallolehteäni mutta juuri samalla poika kyykistyi ja oli nostamassa jalkapallo lehteä. Kätemme koskettivat  ja katsoimme toisiamme ja hymyilimme. Naurahdin ja hän kanssa. Poika sanoi:"En tiennyt että luet jalkapallolehtiä?". Sanoin:"Tykkään jalkapallosta, eikä sitä koskaan tiedä onko tunnilla tylsää". Poika naurahti ja sanoi ettei ollut vielä nähnyt uusinta jalkapallo lehteä ja kysyi saako hän lainata sitä ja annoin hänen lainata. Nousimme ylös ja lähdin kävelemään luokkaani kohti. Poika huusi:"Moikka!"huusin takaisin:"Moikka!".
  
   Olin B8 edessä, koputin oveen ja opettaja avasi oven ja kysyin miks olen myöhässä kerroin hänelle että olin eksynyt. Opettaja sanoi:"Ei se haittaa mutta ei ole vapaita paikkoja paitsi tuolla luken vieressä". Jouduin istumaan hänen viereen koska Emily istui Jasmini vieressä. Kävelin luken viereen ja istuin tuolille, kaivoin laukusta pinkin penaalini ja odotin että opettaja tuo minulle matikan kirjan ja vihon.
  
    Aloin tekemään tehtäviä.Se oli niin tylsää että aloin piirtämään tikkuukkeleita jotka pelaa jalkapalloa. Huomasin että luke kattoi kun piirsin. Katsahdin häntä ja hän kysyi:"Tykkäätkö jalkapallosta?"nyökkäsin ja hän hymyili ja sanoi että hän kans. Sanoin että muistan että kun oli ensimmäinen koulupäivä niin hän oli sanonut että hän tykkää jalkapallosta. Luke hymyili ja jatkoi tehtävien tekemistä ja minäkin jatkoin tehtävien tekemistä.

   Tunti loppui. Lähdimme ulos luokasta. Luokan ulkopuolella Emily kysyi:"Oliko Luken vieressä kiva istua?" Vastasin että ei hirveen ihmeelistä. Emily ja Jasmin alkoi nauramaan ja Jasmin sanoi:"eipä".

   Kävimme välkällä ja meillä alkoi bilsan tunti. Kun pääsimme luokkaan sisään niin opettaja sanoi että saamme mennä istumaan minne vaan. Kysyin Emilyltä haluutko hän istua vieressäni mutta hän sanoi että oli jo sopinu että hän istuu Jasminin vieressä. No sitten katoin ympärilleni ja näin että Luke istui yksin ajattelin mennä hänen viereen kysyin että saanko istua hänen viereen ja hänelle se kävi. Istuin bilsan tunnin luken vieressä ja taas kellot soivat ja loput päivästä menikin ihan normaalisti. Pääsin koulusta ja lähdin kävelemään bussipysäkille. Samalla kun kävelin alkoi satamaan vettä. Lähdin nopeasti kävelemään etten kastuisi paljoa koska minulla ei ollut sateenvarjoa mukana. Tuli vesilammikko ja ajattelin hypätä sen yli...Mutta olin kaatumassa ja...

Nyt tuli tämmönen pidempi tarina. Toivottavasti tykkäätte:)Ajattelin jättää tarinan tähän kohtaan;)Saatte miettiä onko se Brian vai Luke tai Joku muu joka ottaa Alicen kiinni vai ottaako kukaan kiinni Alicea??:)(voitte vaikka kommentoida että ketä luulette että oottaa Alicen kiinni)Muistakaa kommentoida ja äänestää:)))

♡:Jiiduska

Kahden VaiheillaWhere stories live. Discover now