Oli lauantai aamu ja mulla oli synttärit, täytin 17 ja porukat oli unohtaneet ostaa lahjan, heräsin tuntia ennen kuin he, ja tein itselleni aamupalaa kunnes äitini tulee vierelleni ja kertoo että lähtevät käymään kaupungissa.
Matkaa meiltä kaupunkiin on jonkin verran, joten he olisivat takaisin kotona vasta päivällä.
Aamulla tappelin isäni kanssa eilisestä myöhäisestä kotiintulo ajastani, ja lähdin ovet paukkuen huoneeseeni, sillä välin vanhempani olivat lähteneet.
Monta tuntia odotin ja istuin että he tulisivat kotiin ja saisin pyytää anteeksi, mutta moneen tuntiin ei mitään kuulunut, kunnes puhelin soi.
"Haloo"
"Täällä on poliisipäällikkö virtala puhelimessa, onko Tervomailla?"
"On, täällä on Aliisa Tervomaa, mitä asia koskee?"
"Olemme erittäin pahoillamme mutta vanhempasi ovat joutuneet onnettomuuteen"
Suljin puhelimen ja purskahdin itkuun, sillä sekunnilla heitin takin päälleni, nappasin avaimet pöydältä ja lähdin ajamaan mopolla niin lujaa kuin suinkaan pääsi, sairaalaa kohti.
Sairaalassa lääkäri otti minut vastaan.
"Olemme todella pahoillamme mutta vanhempasi eivät selvinneet, onnettomuus sai aikaan liian vakavat vammat"
Kyyneleet alkoivat vieriä poskiani pitkin, lysähdin maahan ja aloin huutamaan niin lujaa kuin suinkin pystyin. Siskoni oli soitettu paikalle, hän juoksi niin lujaa kuin pääsi, halaamaan minua. Jonkin ajan päästä, saavuimme siskoni luo, jonka tykönä vietin pari ensimmäistä viikkoa, kunnes muutan yksin edelliseen asuntoomme. Parin viikon kuluessa, olin ehtinyt tehdä vaihdon kotiin, oli hyvin hiljaista ja itkin pöydän ääressä niinkuin tavallista. Mutta kipu helpottaa ajan myötä. Sitä hoin itselleni koko ajan.
Mutta jos kiinnostuit enemmän, niin ensi kappaleeseen😉
YOU ARE READING
"Yritin kaikkeni"
Teen FictionElämä potkii päähän "eks vaa?" Tunne mikä mua kuvaa, on sairaalloinen masennus, mä yritän kaikkeni mut mikään ei kelpaa, en oo hyvä missään ihmiset sano läskiks, huoraks, lutkaks ja mitä muita niitä nyt on. Yritys yrityksen perään, ei helvetti ei tä...
