Leijonamielen uhka

"Sinitähti" leijonamieli naukaisi ja tassutteli päällikönpesään.
"Hei leijonamieli. Mikä on asiasi"
Naaras kysyi ja katsoi uskollista soturiaan hivenen huolestuneena ja viittasi tämän hännällään peremmälle.
"Olin hakemassa vähän täydennystä tuoresaaliskasaan ja haistoin reviirillämme jokiklaanin tuoksua. Ei kovinkaan vanhaa. Olisin mennyt perään,mutta ajattelin jokiklaanilaisten olevan liian ylivoimaisia vain yhdelle kissalle".
Auringonvalo tulvahti sisään pesään ja sai suurikokoisen kollin turkin johtamaan kultaisena.
"Lähetän partion katsomaan rajamme, kiitos ilmoituksesta" Sinitähti naukui ja nousi venytellen.
Siniharmaa naaras solahti ulos.
Leiriin oli tullut juuri sotureita jotka raahasivat veristä myttyä.
Kissoja kerääntyi katsomaan mitä oli tapahtunut.
Leijonamieli raivasi tilaa itselleen ja katsoi kuollutta soturia.
Se oli Ohdakekynsi, Myrskyklaanin uhmakas soturi.
Kuolleen kollin tyhjä katse säpsähdytti.
Palava liekki oli häipynyt.
"Hän on liittynyt tähtiklaanin riveihin" Sinitähti sanoi kunnioittavasti.
"Mitä tapahtui" päällikkö jatkoi kipakasti.
"Hän hyökkäsi Jokiklaanin partion kimppuun aivan yksin"
Punahäntä vastasi surullisesti, "kuoli kuten elikin".
Paikalle saapui myös valkomyrsky joka katsoi surullisena isänsä ruumista ja Leijonamieli hivuttautui hänen viereensä.
Suuri valkoinen kolli yritti pysyä urheana ja meni vaihtamaan kieliä viimeisen kerran kuolleen soturin kanssa.
Sinitähti loi pahoittelevan katseen valkomyrskyyn joka oli hänelle kuin oma pentu.
Leijonamieli tunsi olonsa ulkopuoliseksi ja ilmoitti menevänsä metsästämään. Se oli oikeastaan tekosyy,mutta klaani tarvitsee ruokaa .
Metsän raikas tuoksu tulvahti kollin kuonoon ja ilma pörrötti paksua turkkia.
Leijonamieli löysi vesimyyrän hajujäljen ja alkoi seurata sitä.
Hän painui matalaksi ja odotti oikeaa hetkeä.
Vesimyyrä liikahti ja kullanvärinen soturi loikkasi saaliin kimppuun tappaen  sen napakalla puraisulla.
Kissa hautasi saaliin ja lähti etsimään lisää tuoresaalista.
Rentouttavat metsästysretket olivat parasta mitä Leijonamieli saattoi kuvitellakkaan.
Aurinko alkoi jo laskea kun Leijonamieli palasi vihdoin leiriin suuren saalismäärän kanssa.
Ohdakekynnen ruumis oli viety sivummalle ja suurin osa klaanilaisista oli pesissään.
Ainoastaan kaunis parantaja täplälehti oli aukiolla ja katsoi pimenevää maisemaa.
Naaraan katse oli etäinen ja huolestunut.
Myös sinitähti liittyi parantajan seuraan.
Kissat puhuivat toisilleen jotain jota Leijonamieli ei pystynyt erottamaan.
Kolli päätti olla häiritsemättä ja meni soturien pesään.
Valkomyrsky oli valveilla ja katsoi surullisesti tassujaan.
"Missä oikein olit Leijonamieli ?"
Valkea soturi kysyi aavistuksen apealla äänellä, ei kuitenkaan kovin surullisella.
"Olin metsästämässä" Leijonamieli vastasi ystävälleen ja puski tätä lohduttavasti.
"Olemme vieläkin ystäviä.  Olemme varmasti ystäviä myös tähtiklaanissa ja tekisin puolestasi mitä vain että olisit iloinen taas" .
Valkomyrsky kehräsi "Tiesin,että voisin luottaa sinuun. Tiesin sen"
"Huomenna jaetaan oppilaat.  Valitseekohan Sinitähti meidät mestareiksi?"
"Toivotaan niin.  Jos tähtiklaani on meidän puolella"