17-vuotias lukiolaistyttö Alex saa viimein oman asunnon, mutta hän joutuu jakamaan sen koulun suosituimman pojan kanssa.
Kukaan ei saa tietää, että he asuvat yhdessä.
/Idea saatu Good Morning Call:ista!
Seisoin ystäväni Mirandan vieressä, käsissäni pari pahvilaatikkoa.
"Heippa sitten Mira." , Sanoin, ja lähdin paikalta.
"Heippa." , Kuului takaani, sitten hänen autonsa käynnistyi, ja hän ajoi pois.
Huokaisin, ja menin sisälle kerrostaloon. Painoin hissin nappia, ja odotin, että olisin oikeassa kerroksessa. Otin pahvilaatikot toiseen käteeni, ja kaivoin taskuistani avaimet. Menin sisälle. Kuinka suuri ja avara! Laskin pahvilaatikot muiden joukkoon, ja kiljahdin innosta.
"Viimeinkin yksin!"
Valitsin toisen makuuhuoneista. Se oli suuri, valkoinen, ja avara. Lisäksi ikkunalla oli suuri syvennys. Päätin järjestellä. Hain pari pahvilaatikkoa, ja sänkyni ja huonekalut oltiinkin jo tuotu. Sisustin huonettani vähän. Laitoin jonkun mustan tyynyn ja huovan ikkunasyvennykseen, koska siinä varmasti olisi mukava lukea kirjaa. Sängyn petasin mustaksi myös. Tavaroita laitoin sinne ja tänne, ja pistin tietokoneeni työpöydälleni. Menin pois huoneestani, ja purin jotain keittiökamaa, sitten laitoin pöydän paikalleen, ja sohvan. TV:tä minulla ei ollutkaan. Kai tämä nyt olisi valmis.
Seisoin keskellä "olotilaa" , ja yhtäkkiä ovelta kuului ääniä. Pelästyin. Jos siellä olisi murtovaras? Kyyristyin pelästyneenä oviaukon viereen. Yhtäkkiä ovi aukesi, ja sen takana oli... Daichi Shirashi?
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
/Tos on siitä kuva, ja siis korealais-syntyinen on, ja itse Alex ei ole 😊
Koulun suosituin poika. Ja mistä tiesin hänen olevan suosittu? Mirandan ja netin avulla. Katsoimme ensin hämmentyneinä toisiamme.
"Mitä teet asunnossani?" , Poika - Daichi - kysyi tylyllä äänensävyllä, ja astui asuntooni.
"Mutta tämä on minun asuntoni!" , Huusin kiukkuisena hänelle.
"Minulla on avain!" , Hän huusi, ja otti taskustaan avaimen, jossa oli nahkainen avaimenperä.
"Niin minullakin!" , Vastasin, ja otin taskustani äkkiä avaimeni, jonka perässä oli musta avaimenperä.
Molemmissa oli sama numero, 304.
Katsoimme avaimia hämmentyneneinä.
~~~Myöhemmin~~~
Seisoimme - vuokranantajamme - talon edessä. Sen seinä oli täynnä graffitteja, ja muutama paperilappu. Seinään oli spreijattu myös kirjoitus - huijari! - ja kaikenlaista muuta. Mutta ei siellä ollut ketään. Daichi katsoi pettyneenä seinää, ja katsoimme sitten toisiamme, ja menimme asunnolle, ja etsimme molemmat vuokrapaperit käteemme. Täsmälleet samanlaiset, mutta eri nimet. Huoh... Kävimme yhden naisen luona, joka kertoi, että meitä oli huijattu.
"Mitä me nyt teemme?" , Kysyin, kun tulimme takaisin asunnolle.
Nainen oli kertonut, että vuokraus maksaisi nykypäivänä 1500€, joten... En tiedä.
"Sinä muutat tietenkin pois." , Hän sanoi yksinkertaisesti.
Paniikki iski minua.
"Ei, en voi! Tyttöjen asuntolasta on tilat loppu, ja en voi mennä takaisin sijaisvanhempieni luokse! Joutuisin kadulle!" , Huusin, ja aloin oikeasti itkemään. Peitin silmäni käsilläni.
"No... Kai sinä voit jäädä." , Kuului ääni edestäni, ja itkuni pysähtyi. Otin kädet silmiltäni pois.
"Oikeasti?" , Kuiskasin.
"Kyllä, mutta et saa tuoda tänne ketään, et puhua minulle koulussa, et kävellä vieressäni koulumatkalla, vaan ainakin 300 metrin päässä, okei?" , Hän kertoi ehdot.
"En saa tuoda ketään tänne?" , Huokaisin pettyneenä.
"Et." , Hän sanoi.
Pettyneenä menin huoneeseeni, ja nukahdin, laitettuani herätyskelloni päälle.
