Ennustus onnesta

Ensilumi

"Äiti katso! Mitä tuo on?" noin 6-vuotiaan pojan ääni kaikui puisessa talossa. Äiti näki pojan pelästyneet kasvot, ja kiiruhti hänen luokseen oviaukkoon. Hän katsoi taivaalle ja häneltä pääsi ihastunut huokaus. Valkoisia pieniä hiutaleita leijui alas maahan joukkioittain. Ilma tuntui tavallista kylmemmältä ja maassa oli ohut kerros tälläistä valkeaa ainetta. "En tiedä", hän sanoi saatuaan puhekykynsä tallelle. Poika liikahti ulos päin mua äiti veti tämän sisälle. "Olisi parempi, jos pysyisit siitä erossa" äiti sanoi mietteliäästi ja jatkoi: "Se vaikuttaa epäilyttävältä."

~

Rafael katsoi ulos huoneensa pienestä ikkunasta nopeasti valkeaksi muuttuvaa maisemaa. Hän oli herännyt aikaisin kylmään ja pyytänyt palvelijoitaan lisäämään lämmitystä. Vasta nyt hän oli huomannut taivaalta satavan valkoisen aineen. Rafael nousi verkkaisesti ylös ja käveli ikkunan luo. Hän avasi kalpeilla käsillään ikkunan salvan ja veti ikkunan auki.

Hän ei ollut varautunut kylmään myräkkään joka puhalsi valtavalla voimalla sisään. Rafael sävähti kylmyyttä ja kosketusta valkean aineen kanssa. Se tuntui kylmältä ja märältä ja muistutti hieman vettä. Oliko aine edes vaaratonta? Rafael perääntyi sänkyään vasten ja huohotti pelokkaana. Hänen raajansa tuntuivat lamaantuneilta. Tämän täytyi olla tuon aineen tekosia. Rafael seisoi siinä paikallaan valmistuen kuolemaan tai kivullisiin oireisiin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Oliko kuoleminen tälläistä, näin kivutonta? Rafael ei tuntenut muuta kuin kylmyyttä, joka tuli auki jääneestä ikkunasta. Ehkä hän ei kuolisikaan.. Ajatus rauhoitti häntä ja hän kokeili liikuttaa hitaasti jalkaansa, sitten toista. Kädetkin tuntuivat liikkuvan normaalisti rauhoittumisen jälkeen. "Ikkuna!" hän huudahti tajutessaan että tärisi kylmästä. Jo luottavaisemmin Rafael uskalsi lähestyä ikkunaa. Hän sulki sen kiireellä ja tajusi seisovansa märässä lammikossa.

Rafael vaihtoi vaatteet ja kuivasi kastuneet jalkansa. Hänellä ei ollut vieläkään teoriaa aineesta mutta suhtautui jo luottavammin sitä kohtaan. Kova kivilattia kopisi hänen askeltensa perässä pois hänen huoneestaan. Rafael oli elänyt tässä linnassa koko elämänsä ja oppinut tuntemaan kaikki nurkat ja piilopaikat täällä. Linna oli vanha eikä enää parhaassa loistossaan. Niin ainakin hän kuuli usein isänsä muistelevan. Mahtavin kuningas vuosisatoihin - niin hänen isäänsä nimitettiin. Ja samanlaista oltiin odotettu hänen vanhemmasta veljestäänkin. Rafaelin silmiin nousi muisto onnellisesta perheestä. Hän, veli, sisko, isä ja äiti. Äiti ja veli kuolivat ruttoon ja vanhimpama poikana perintö kruunusta siirtyi hänelle. Rafael ei nähnyt kruunussa kuin harmia, mutta sille oli turha viitata kintaalle.

Rafael nosti päätään ja pysäytti askeleensa. Hän huomasi tulleensa ajatuksissaan linnan harvemmin käytetylle puolelle. Täällä kävivät vain isä lähimpine neuvonantajineen. Rafael oli jo kääntymäisillään kun kuuli kolkon äänen oikealle kääntyvästä käytävästä. "Kuningas, olemme selvittäneet sen, mitä tämä aine on", ääni sanoi. Rafael pidätti hengitystään ja kuunteli hievahtamatta. "Sitä on ennen kutsutti nimityksellä lumi ja se vaikuttaa turvalliselta", ääni jatkoi. "Mutta kiinnostavinta tässä on vanha ennustus, joka on säilynyt meidän tiedeveljien keskuudessa sukupolvelta toiselle", Rafael kuuli, kuinka ääni kohosi innostuksen merkiksi. Hänestä tuntui, että tätä ei oltaisi tarkotettu hänen korvilleen. Pieni taistelu kävi hänen mielessään mutta päättyi lyhyeen tämän pysyttyä hievahtamatta. Hän saattoi kuulla sydämensä lyövän tiheästi.

"Jokainen meistä halajaa jotain eniten - rakkautta, voimaa, terveyttä, mitä vain. Lähellä elementtejä, lähellä loppua, sieltä löydätte sen. Kun ensilumi laskeutuu on aika kypsä. Suojatkaa aarre", uusi vahva ääni lausui runollisesti. "Suojatkaa? Mitä se tarkoittaa", Rafael tunnisti isänsä kärsimättömän äänen. "En tiedä. Se voisi tarkoittaa sitä, ettemme saa jakaa aarretta. Ennustus on käännetty muinaisista kielistä, emmekä ole saaneet käännettyä kaikkea.. Mutta tämä voisi olla ratkaisu kaikkiin maamme ongelmiin!" ensimmäinen ääni puhui taas. Syntyi hiljaisuus ja hetken Rafael pelkäsi jääneesä kiinni. Vihdoin hänen isänsä puhui taas: "Haluan että kutsutte ihmiset torille ja ilmoitatte heille kaiken mitä ilmoititte minulle. Ja pyytäkää heistä vapaaehtoiset retkikuntaan. Tässä on kyse heidänkin asioista!" Tuntemattomat äänet sulattelivat tätä hetken ennen kuin avasivat suunsa: "Hyvä on. Hoidamme asian pikimmiten."

Myös Rafael sulatteli tätä hetken. Aarre jolla saisi kaiken haluamansa? Miten sellainen edes toimisi? Voisiko se viedä uhkan kuninkuudesta hänen kohdallaan pois? Raskaat askeleet herättivät hänet ajatuksistaan ja hän tajusi puhujien tulevan nyt hänen suuntaansa. Rafael kokosi itsensä ja pinkaisi mahdollisimman äänettömään juoksuun. Hän oli varsin nopea ja isän neuvonantajilla ei ollut tietoa siitä että joku olisi kuunnellut heidän keskustelujaan. Viime hetkellä hän pääsi pois käytäviltä ja tasoitti askeleensa kävelyyn. Hänen takaansa ilmestyi näkyviin kaksi miestä. Molemmat kaljuja, melko lyhyitä ja rotevia. He eivät näyttäneet mukavilta. Rafael tarkkaili heitä ja suunnitteli jo samalla karkaamistaan torille. Hänen olisi päästävä etsimään tuota taianomaista esinettä.