Lena käveli kohti yläkertaa. Uusi talo oli suuri ja mukava, mutta silti todella ankea. Lisalla ja hänellä oli omat huoneet, joista molemmista näki ikkunan kautta naapurin poikien ikkunaan. Se ei kuitenkaan ollut tarpeellista, he eivät halunneet nähdä poikia.
Lena avasi huoneensa oven ja astui sisään taas sulkien oven perässään. Hän istui sängylleen ja irrotti puhelimensa laturista heittäen sen sängyn päähän. Hän katseli huoneen korkeita seiniä, jotka tekivät huoneesta tilavamman tuntuisen. Huoneen nurkassa oli pöytä, jolla oli radio. Työpöytä oli sänkyä vastapäätä olevalla seinällä ja sillä Lena säilytti läppäriään. Lattialla lojui joku vanha matto ja seinillä oli paljon kuvia hänestä siskonsa kanssa. Kaikki oli otettu vanhassa kodissa, Saksassa.
" Lena. ", sanoi tuttu ääni ja avasi oven. Lisa hyppäsi Lenan viereen istumaan ja katsoi tuota.
" Mm? ", Lena hymähti vastaukseksi. Lisa naurahti.
" Älä nyt enää ole kiukkuinen tästä muutostamme. ", Lisa sanoi. Lena huokaisi syvään.
" Etkö huomaa kuinka ankeaa täällä on? ", hän valitti Lisalle, joka vain hymähti vastaukseksi. " Siis, tuo naapuritalo on ainut hieno asia täällä. "
" Onhan se suuri. ", Lisa sanoi ja kurkki ikkunasta. " Mutta ei talonväestä ole mitään selkoa. "
" Eikö? ", Lena sanoi ja katsoi siskoaan hieman hämillään. " Gunnarsenien talo. Tunnetko? "
Lisa pudisti päätään. " Ehkä, ehkä en. En osaa sanoa. "
" Tuovatko nimet Marcus ja Martinus jotain mieleen? ", Lena sanoi yhä katsoen siskoaan. Nyt Lisa näytti ymmärtävän.
" Olisit heti sanonut! ", tuo huudahti ja hyppäsi ikkunalle. " Naapurissamme? Wow. "
Lena naurahti. Tämä todella on ankeampi paikka, kuin uskoisi. Vaikkei Lisa olekaan vielä sitä tajunnut.
