Aria

Luku 1

Arian nk.
Juoksen metsässä vapaana. Tuuli suhisee korvissani. Puut vilisevät silmissäni. Haistan metsän raikkaan tuoksun. Yhtäkkiä kumminkin pysähdyn. Kaikki se ihanuus on poissa. Aistin takanani toisen suden. Käännyn. Suteani tuijottaa musta susi. Sen kurkusta kuuluu murinaa. Yhtäkkiä se loikkaa ja kuulen oman vinkaisuni.

Herään. Taas sama painajainen. Vilkaisen kelloa 4.56 voisin vielä jatkaa uniani. Tosin, tuskin pystyisin siihen. Ajattelin. Nousen istumaan ja katson ikkunasta ulos. Täysi kuu. Sudet tulevat taas mieleeni. Miksi näen aina unta susista? Ajattelin. Nousin sängystä ja kävelin peilin eteen. Sieltä minua tuijotti takaisin tummahiuksinen kalpea, aika pitkä tyttö. Kävelen pois peilin äärestä ovelleni. Painaudun vasten puista ovea. Pitää olla hiljaa, en halua herättää heitä. Avaan oven hiljaa ja kurkistan ulos. Ei ketään. Ajattelin. Suljen oven hiljaa kun olin varmistanut ettei käytävässä ollut ketään. Askel...toinen...kolmas..narahdus. Helvetti. Mulkaisen lattia lankkua. Kuulostelen hetken, taisi täydä tuuri kukaan ei herännyt. Jatkan hipsimistäni kunnes pääsen portaiden eteen. Vilkaisen kaidetta ja kohautan olkiani. Hyppään kaiteelle ja lasken sen alas. Hiivin keittiön läpi eteiseen. Vedän valkoiset lenkkarini jalkaan. Avaan ulko-oven ja astun leutoon kesä ilmaan. Hengitän syvään. Lähden kävelemään kohti metsää. Tunnen voiman virtaavan suonissani. Pääsen metsän reunalle. Hetken mielijohteesta lähden kävelemään metsään. Kävelen metsään, syvemmälle ja syvemmälle. Kuulen rasahduksen jostain läheltäni. Kavahdan. Joku tulee minua kohti. Kuulen ryteiköstä koko ajan lähestyvää ääntä. Pelko alkaa ottaa minut valtaansa. Hengitykseni tihentyy. Sitten ohitseni vilahtaa musta ihminen? Alan peruutta kohti metsän reunaa, mutta heti kun käännyn lähteäksäni juoksemaan. Huomaan edessäni suunnilleen vuoden tai pari vanhemman pojan. Kirkaisen. Ja yritän lähteä pois mutta poika tarttuu kädivarrestani kiinni. Katson ylöspäin. Pojalla on musta huppari ja mustat hiukset. Hänen silmänsäkin ovat todella todella tummat. Katson peloissani poikaa silmiin. "Et saisi olla täällä." Poika sanoo. "M-mä va-vain.." takeltelin. Aria, ryhdistäydy! "Ja miks en muka vois olla täällä?" Tiuskaisen ja repäisen käteni irti pojan otteesta. "Et ymmärrä" Poika sanoo peloissaan? "No en todellakaan ymmärrä, miten voisinkaan?" Kysyn närkästyneenä. Poika katsoo minua tutkivasti, sitten kuuluu rasahdus. Poika haistaa ilmaa ja katsoo minuun "Sinun pitää lähteä." Hän sanoo. Nyökkään vain hämmentyneenä. Katson pusikkoon mistä rasahdus kuului. Käänsin katseeni takaisin...polulle? Poika oli kadonnut. En ajatellut jäädä siihen miettimään minne poika katosi vaan lähdin kävelemään kotia kohti. Kun pääsin metsän reunalle vilkaisin vielä kerran taakseni mutta en nähnyt mitään, joten lähdin.

Koti pihaan päästyäni näin isä puoleni kuistin portailla istumassa. Nielaisen. "Missäs sitä on oltu?" Hän kysyy , ei niin ystävällisellä äänellä. Nielaisen uudestaan. "Olin metsässä." Vastasin ääni jännittyneenä. Isä puoleni (nimi on paul) Nousee seisomaan ja repii minut sisälle taloon.

// Juu elikkäs alotin nyt uuden tarinan. Toivottavasti joku tätä lukee. :D Anteeks muuten lyhyt luku mut ens luku on pidempi.
Kiitos kun luit!
~Myrsky