Aria

Luku 2

Kyynel,toinen,kolmas,neljäs ja niin edespäin. Makaan valko mustan päivä peitteeni päällä kasvot vasten tyynyä. Vavahtelen tasaiseen tahtiin, kuulen oman nyyhkytykseni. Miksi juuri minulla on tuollainen isäpuoli? Paul, se kalju ukko jota äiti rakasti. Yök! Ajattelin. Käännyin selälleni. Vielä yksi kyynel pyrki silmäkulmastani mutta en antanut sen valua pitkin poskeani. Mieleeni palasi se mustiin pukeutunut poika, joka oli yhtäkkiä kadonnut. Ei kellään voi olla niin tummat silmät, ajattelin. Onkohan sillä kotia kun se siel metsäs haahuili? Mietin. Sitten kuulin oveltani koputuksen, ja äitini äänen: "Aria, tuletko syömään?" Mietin hetken mitä vastaisin. Toisaalta nälkä kurni mutta en halunnut poistua huoneestani, Puoliksi sen takia että minulla oli lyhyt hihainen, jonka seuraksena Paulin raipalla lyömät jäljet näkyivät liian selvästi. "En." Vastasin.

Arian äidin nk.
Huokaus. "Tulisit nyt." Sanon vielä kerran Arialle joka ei ole poistunut huoneestaan pariin päivään. "EN TULE YMÄRRÄ JO!" Toinen huokaus. "Hyvä on, hyvä on." Vastaan. Lähden kävelemään kohti keittiötä, vaikka Aria ei söisi itse ainakin söisin. Avaan keittiön oven ja astun isoon kodikkaaseen keittiöön. "Aria ei tule syömään." Sanon miehelleni, Paulille. "No, kyllä nälkä hänet vielä syömään ajaa." Paul vastaa. Vilkaisen Mikeä, Arian puoli-isoveljeä. Mike räplää uutta puhelintaan. Siirryn lähemmäs Paulia ja sanon: "Olikohan virhe ostaa Mikelle tuo Uusi puhelin, kun se ei tee enää mitään muuta?" Kysyn normaalia hiljemalla äänellä. "Ei." Vastaa Paul katse lehdessä. "Pitäisiköhän Ariallekin ostaa uusi puhelin?" Jatkan. "Osta vain." Huokaus.

Arian nk.
Paul on muutenkin epäreilu, Mike sai uuden puhelimen ja mulla on joku 1600 luvun puhelin. Ajattelen närkästyneenä. Mieleeni pälkähtää ajatus joka on yrittänyt tunkea pinnalle jo monta kertaa, olen yrittänyt jättää sen huomioimatta ka siirtänyt aivojeni jonnekkin kolkkaan, mutta nyt se taas pyrkii pinnalle. Jos vain karkaisin, kaikilla olisi helpompaa. Alan kehittää suunnitelmaa päässäni. Voisin pystyttää leirin metsään, onhan sielä marjoja ja jos otan rahaa voin käydä kaupassa ja ja...ARIA järki käteen, et sä voi noin vaan karata! Siirsin ajatuksen takaisin aivojeni perimmäiseen kolkkaan.

Olisipa se ollutkin noin helppoa! Ajatus tunkee koko ajan mieleeni. En ole poistunut huoneestani pariin päivään , äitini luulee että en ole syönyt tai juonut (vettä) pariin päivään. Mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Olen käynyt yöllä hakemassa ruokaa, joten minun ei ole nälkä. Myös se poika on palannut mieleeni monta kertaa, mitä sielä metsässä sillon tapahtu.Mittennii en sais olla siel? Ihmettelen. "Aria, äitisi lähti kauppaan ja veljesi lähti reeneihin." Paul huusi. Sehän tarkottaa et me ollaan kaksin, helvetti.

*skip aamuun*
Maanantai, mun inhokki viikon päivä. Nousen sängystäni ja petaan sen, menen vaatekaappilleni ja valitsen mustat farkut ja punaisen adidaksen hupparin, laitan vielä nilkkasukat jalkaani. Kävelen meikki pöytäni luo ja teen tavallisen meikkirutiinini. Kun olen valmis harjaan tummat hiukseni ja laitan ne ponnarille. Katson kelloa, puol kasi. Tassuttelen alakertaan ja laitan niken lenkkarit jalkaani. Otan reppuni maasta ja avaan oven. Onneksi äiti, Paul tai Mike ei heränny. Suljen oven ja lähden kävelemään pihaamme pitkin kouluun. Yhtäkkiä joku tarttuu ranteestani kiinni ja peittää suuni. Kiljun mutta tuolla ihmisellä on käsi suuni edessä joten se ei nyt auta. Hän raaha minut metsään, tunnen samalla ihollani kipinöitä kohdista joista hän raahaa minua ja rauhoittavan tunteen. Aria, cmoon sua kidnapataan ja tunnet muka olevas turvassa? Ajattelen. Sitten tämä joku ottaa kätensä pois suuni edestä, mutta ei ranteestani, joten en pääse pakoon.  Katson poikaa ja..mitä helee? Se olise tummatukkainen poika.

// Nonii :D Anteeks tän luvunkaa on vähän kestäny🙈 Seuraava luku onki sit pidempi ja jännempi😏

~Myrsky