Se oli ollut jo kauan ohi. Sota, joka oli turmellut maan, tuhonnut kylät ja tappanut viattomat. Maa, joka joskus oli kaunis. Täynnä valoa ja rakkautta. Se kaikki oli nyt poissa. Maailmaa suojannut kristalli ja sen vartija. Se oli vain unta ja haavetta. Ei ollut mitään. Vain viulun ääni kaikui tyhjänä raunioiden seinästä toiseen. Ilman vastausta. Ilman iloa. Ei ollut mitään mikä vastakaiun olisi antanut. Ei keijujen ja maahisten hyvyyttä eikä kentaurien lojaaliutta. Se oli vain kaukainen muisto. Muisto perheestä ja elämästä joka ei tule takaisin. Ajoista joihin ei voi palata. Vain viulun himmeä ääni raunioiden keskellä ja sen yksinäinen soittaja.
YOU ARE READING
Yksinäinen viulun soittaja (Raapale)
FantasyTämän tarinan olin kirjoittanut äidinkielen tehtävääni raapaleena eli tarinana jossa on tasan sata sanaa ja raapaleeseen otsikkoa ei lasketa mukaan eli vasta siitä kun tarina alkaa aletaan laskemaan onko sata sanaa tullut. En nyt kuitenkaan valitse...
