Jimin katseli pöydällä olevaa valkoista paperia. Hän oli ollut varma, ettei joutuisi näin pahaan tilanteeseen. Kaikki oli aina ennen selvinnyt, ja Jimin oli voinut jatkaa elämäänsä. Mutta nyt kaikki oli ohi, millään ei ollut enää väliä. Tai melkein. Hän nosti kynän vapisevaan käteensä, ja alkoi kirjoittaa.
"Olen pahoillani, en olisi koskaan halunnut päätyä kirjoittamaan tätä kirjettä. Minun on nyt pakko mennä, en voi enää jäädä. Ahdistus ja ympärilläni tapahtuvat asiat ovat minulle liian ylivoimaisia. En kestä enää. Toivon että muistatte minut sellasena, kuin olin monta vuotta sitten. Poikana joka juoksi iloisesti kouluun, ja pelasi pelejä ystäviensä kanssa. Nyt nuo ajat ovat ohitse, kaikki on ohitse. Haluan kiittää teitä, olitte minulle kaikista tärkeimpiä. Omistan nyt jokaiselle oman pienen kirjeen, toivon että ette unohda minua, vaikken olekkaan enää täällä.
Jungkook:
Olit minulle tärkeä. Olit rehellinen, sinuun pystyi luottamaan. Muistan ikuisesti kesäiset piknikkimme sinun ja muiden kanssa. Muistan, kuinka opetit veistämään pajupuusta pillin. Soitimme pilleillä kaikki tuntemamme kappaleet lämpimässä kesäyössä. En halua koskaan unohtaa sinua, kiitos ja anteeksi.
Hoseok:
Hei, Hobi. Haluaisin kirjottaa jotain hauskaa, vaikka jonkun vitsin. "Miksi kana käveli tien yli.." tässä vaiheessa Jimin alkoi itkeä ja hänen kyyneleensä putoilivat paperille jättäen siihen märkiä jälkiä. Jimin jatkoi kuitenkin kirjettään:
En koskaan unohda vitsejäsi tai sinua. Olit aina iloinen, ja sait kaikki mukaan hölmöihinkin juttuihin. Rakastin ilmeitäsi ja hassuja kertomuksia joita olit muokannut mielikuvituksella jännittävimmiksi ja kiinnostavimmiksi. En koskaan unohda sinua, kiitos ja anteeksi.
Jin:
Kun luet tätä, olen jo kuollut. Haluan sinun tietävän, että "kasvatuksessasi" ei ollut mitään vikaa. Pidit minusta aina huolta, ja ajoit minuta aina autolla kouluun, etten myöhästyisi. Pakkasit minulle aina eväät, ja pidit huolta että minulla oli kaikki. Kiitos kaikesta. Älä syytä tästä itseäsi. Jään ikävöimään eteisesi tuoksua, sinua, jään ikävöimään sinua niin paljon, äiti. Kiitos ja anteeksi.
Jiminiä itketti. Mitä hän oli oikein tekemässä? Hän ravisti päätään ja palasi paperin ääreen. Hän oli jo tehnyt päätöksensä, ei olisi enää paluuta takaisin.
Namjoon:
Hei. Olet rehellisin kaveri kenet tiedän. Osasit aina neuvoa ja auttaa. Olit ihan kuin isäni, autoit aina vaikeista tilanteista. Haluan, että muistelet kaikkea hyvää mitä teimme yhdessä, kun leivoimme kakun sinun ja Jinin kanssa. Älä jää suremaan minua, olen nyt paremmassa paikassa. Kiitos kaikesta ja anteeksi.
Taehyung:
Hei, tae. Muistatko sen puun, johon rakensimme joskus keinun? Se puu voi nyt muistuttaa sinua minusta ja yhteisitä hetkistämme, sillä en ole enää täällä. En koskaan unohda leikkejämme sen puun juurella, tai leveää hymyäsi. Olet ollut minulle aina kuin veli, älä syytä tästä itseäsi. Kiitos ja anteeksi.
Viimein enää yksi kirje oli jäljellä. Jimin tiesi kenelle se olisi, mutta hän ei halunnut ajatella sitä. Hän ei voisi tehdä tätä, hän ei pystyisi... ei. Hän oli jo päättänyt lähtevänsä tänään, ei hän enää voisi perääntyä. Vavisten ja itkien hän aloitti:
Rakas Yoongi. Muistatko kuinka tapaisimme? Istuin metrossa ja tärisin kylmästä. Annoit minulle hupparisi ja kysyit nimeäni. Syksyllä pääsimme samaan kouluun, ja olemme siitä lähtien olleet erottamattomat. Nyt, kun on tullut aika erota, haluan kertoa että rakastin sinua. Enemmän kuin ystävänä tai veljenä. Rakastan sinua, Min Yoongi, älä syytä itseäsi. Olen nyt paremmassa paikassa, älä jää suremaan minua. Kiitos kaikesta, ja anteeksi tuhannesti, en vain enää jaksanut.
Jimin jätti kirjeen näkyville keittiön pöydälle, ja laski rannekorunsa sen päälle. Rannekorussa oli kaiverrus jossa luki: "N&J&J&J&Y&J&T" Siinä oli heidän lupauksensa pitää aina yhtä. Jimin rikkoi nyt tämän lupauksen. Hän käveli vielä viimeisen kerran parvekkeelleen. Hän nojasi kaiteeseen, ja katsoi alas yhdennennestätoista kerroksesta. Pudotus olisi tarpeeksi korkea. Hän kiipesi kaiteelle seisomaan ja levitti kätensä. Jimin katsoi kaupungin vilkasta maisemaa, ja suuria taloja. Hän katsoi valkoisia pilviä ja sinistä taivasta. Aurinko paistoi, ja kesäpäivä olisi ollut täydellinen. Viimeinen asia mitä Jimin ajatteli oli Yoongi. "Yoongi, rakastin sinua, loppuun asti" hän kuiskasi, sulki silmänsä ja astui reunan yli tyhjyyteen.⭐️
// kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Arvostan todella kaikkia lukijoita.<3 jos tämänsorttinen tarina kiinnosaa, käy ihmeessä katsomassa myös muut tarinani, erityisesti "anteeksi". Sillä on jo 76 lukijaa, ihan huikea määrä :0 minkälaista tarinaa toivoisitte seuraavaksi? Juoniehdotuksia? Lupaan yrittää toteuttaa ne parhaani mukaan. Kiitos vielä kerran kun jaksatte lukea tarinoitani, metkitsette mulle paljon💟
