Kuuloke

Bussi 475

Kaikki alkoi sateisena päivänä bussista 475. 

 Tänään aloitin kolmannen vuoden lukiossa eikä se oikeastaan eroa paljoa edellisistä vuosista. Toden totta tänä vuonna kylläkin tulee eteen kaikki mahdolliset tulevaisuuteeni liittyvät paineet. Esimerkiksi tällainen "kevyt" aloitus nimeltään yliopppilaskirjoitukset tähän parin viikon päähän. En kaipaa yhtään lisää stressiä elämääni, mutta sitä vain tunkeutuu koko ajan mukaan matkaan. Asun omillani, joten kaikki laskujen maksamiset ja kodinhoito ovat aika hauska lisäpamaus tähän jo muutenkin hektiseen vuoteen. Onneksi kuitenkin vanhempanipystyvät tukemaan minua taloudellisesti etten joudu puille paljaille. 

Olen matkalla kotiin koulusta ja ulkona sataa kaatamalla. On hyvä etten kastunut aivan läpimärjäksi, kun odottelin bussia pysäkillä. Viimeinkin se bussi kaartaa tuolta mutkan taka ja pelastaa minut täältä kamalasta säästä, jossa kukaan ei haluaisi varmasti olla. Vilautan korttia  laitteessa ja matka maksettu. Näin vakiopaikkani ja suuntasin sitä  kohti samalla ajatellen, että hyökkäisin sen päälle, joka uskaltaisi mennä istumaan siihen. Onnekseni kukaan ei edes katsonut sitä paikka ja pääsin sujahtamaan siihen ikkunan viereen ajattelemaan kaikkia mielessäni pyöriviä asioita. Laitoin vain kuulokkeet korviini ja vajosin omiin maailmoihini. Ensimmäinen asia, jota mietin oli se kuinka täynnä tämä helvetin bussi oli jälleen. Ärsyttää, kun ihmiset jotka eivät edes kulje kuin kaksi pysäkkiä eteenpäin tunkevat tähän bussiin. 

Bussi vain kohistaa eteenpäin ja päässäni surisee ja tunnen jo alkavan päänsäryn kohoavan pääni takaosassa. Bussi pysähtyy ja porukkaa tulee ja lähtee. Joku istuu viereeni ja jatkan tyhjyyteen tuijottamista. Koko matka menee nykyään paljon nopeammin, kun on mennyt sen niin monta kertaa. Toinen kuulokkeeni tippuu korvastani ja siirän käteni laittamaan sen takaisin paikoilleen. Kun saan kuulokkeen korvaani niin vierus toverini sanoo minulle jotain. Havahdun vihdoin kunnolla siihen, että joku istuu vieressäni. Katsahdan henkilö vieressäni. sanat ovat kadonneet enkä saa mitään muuta ulos suustani kuin "Hö". Vierus toverini naurahtaa ja toistaa itseään "Niin, mitä kuuntelet ?". Sisäistän vihdoin mitä hän sanoi ja vastaan hänelle tottumuksesta lyhenteellä "LDR:ää". Vierus toverini ilme muuttuu suorastaan häikäisevän kirkkaaksi. "Pidätkö säkin siitä? Omg en oo ikinä tavannu ketään toista kuka kuuntelee sitä myös. Tykkään analysoida niitä kappaleita niin paljon ja sen tumma ja vaihteleva ääni on niin kaunis." Hämmästyin hieman, kuinka helposti hän vain alkoi puhua minulle. "Mäkin pidän sen äänestä tosi paljon ja oon hämmästynyt, että tapaan jonkun joka kuuntelee sitä kanssa." Sivusilmällä huomasin, että pysäkkini läheni ja minua ärsytti hieman, että minun täytyi juuri nyt jo lähteä. "Mun pysäkki on seuraava muuten niin pitäis päästä ulos, hehe" olen niin nolo, hyi helvetti mikä vitun hehe. Vierustoveri tajuaa ja nousee päästääkseen minut pois. Kun lähdin bussista tämä henkilö vain hymyili minulle enkä voinut olla hymyilemättä takaisin.

Poika vieressääni sai minut kiinnostumaan.