it will be alright💕

2. what did i do wrong?

Nyt alussa varoitus!:
Tää tulee olee aiks deeppii shittii eikä vaa kukkakedolla tanssimista.

            Jungkookin näkökulma:
Heräsin, katsoin kelloa: 6.31. Sängyllä vierelläni nukkui Tae. Katsoin Taeta varmaan ikuisuuden... hän on niin suloinen kun hän nukkuu ❤. Hymyilin, annoin suukon Taen otsalle ja yritin nukkua uudestaan.

           Taehyungin näkökulma:

Heräsin siihen kun Jin ryntäsi huoneeseemme. Pelästyin ja tipuin sängyltä.
-Auts!
Jungkook vain nauroi hänen ihanaa nauruaan.
-Anteeksi, aamupala on valmista. Jin sopersi nolostuneen kuulosena.
Jin käveli äkkiä ulos.
-Ei kai hän tajunnut? Jungkook katsoi minua suurilla silmillä.
-En usko, vastasin, vaikka olin aika varma että Jin kyllä tajuasi, ettei me nyt vaan mentäis "yökylään" toisten huoneisiin. Sitä paitsi Jimin oli nukkunut tämän huoneessa... Mutta en halunnut hermostuttaa Kookietani.

             Jungkookin näkökulma:

Kävelimme Taen kanssa keittiötä kohti. Minua jännitti, mutta Tae otti kädestäni kiinni ja se rauhoitti minua. Yht' äkkiä Tae irroitti kätensä, ettei muut huomaisi. Katsoin hetken Taeta epävarmasti, mutta rohkastuin ja ajattelin ettei kukaan osaisi epäillä mitään, vaikka nukuimmekin yön yhdessä. Tae istui pöytään Sugan viereen, ja minä Taen. Olin siltikin vähän hermostunut. Tae taisi nähdä sen ja laittoi kädensä reidelleni. Säpsähdin vähän.
-oletko jo unohtanut kuinka kuuma olet, ja kuinka haluni kohtaasi on liian isot kestääkseni tuota, kuiskasin Taen korvaan. Taehyung punastui.
Namjoon katsoi meitä vähän oudoksuen kohottaen kulmakarvaansa. Hymyilin hänelle hermostuneesti ja aloin syömään Jinin tekemää munakasta.
-Tänään harkat alkaakin jo klo 11.00. Sanoi namjoon.
Kaikki nyökkäsivät.
-Tosi hyvää. Sanoin ja hymyilin hermostuneesti. Kaduin heti sanomaani, koska äänestäni kuului hermostuneisuuteni. Se kuulosti siltä, että alkaisin itkemään minä hetkenä hyvänsä. Tae katsoi minua huolestuneena.
-Onko sulla kaikki hyvin? Kysyi Namjoon.
-Joo, must tuntuu, että mulla taitaa nousta kuume. Sopersin.
Kun kaikki oli syönyt Namjoon pyysi muita poistumaan ja minun ja Taen jäämään vielä pöytään. Sydämmeni alkoi hakkaamaan tuhatta ja sataa ja aloin jo tärisemään. Mitä jos he sittenkin tietävät? Katsoin Taeta ja näin hänenkin huolestumisensa.
-Kaikki on okei. Tae kuiskasi korvaani. Tein nopean hymyn.
Jin jäi pöytään myös.
-Juttuhan on nyt näin, että me tiedetään teijän jutust. Namjoon sanoi vakavan näköisesti.
-Ja olemme pahoillamme, mutta se ei voi jatkua.
Tuntui kun sydämmeni olisi leikattu palasiksi. Tunsin kyyneleen valuvan poskeani pitkin ja katsoin Taehyungia.

              Taehyungin näkökulma:

Katsoin Kookieta ja hän minua. Näin hänen järkytyksensä ja sivelin kyyneleen pois hänen poskeltaan. Nyt Jungkook nousi tuolistaan jopa vihaisen näköisenä ja paiskasi kätensä pöydälle.
-Ette te voi päättää tuollaista!! Rakastan Taeta ettekä voi tehdä asialle mitään!! Jungkook huusi raivoissaan.
Yritin rauhoitella jungkookkia silittämällä hänen selkäänsä.
-Se on kaikil... Jin yritti selittää, mutta Jungkook juoksi jo huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni.
-Parasta?! Kysyin jo puoli huvittuneena. -Kenelle se on parasta?!! Jatkoin nyt itsekkin rsivostuen.
-Te olette jo aiheuttaneet liikaa kohua toiminnallanne. Emme voi näyttää a.r.m.yn olleen oikeassa, tai he voisivat päätellä muidenkin kohujen olevan totta, eikä se tekisi hyvää imagollemme.
-Tuo on jo naurettavaa! Huusin ja kävelin pois Jungkookin huonetta kohti. Näin J-hopen katsovan minua ihmetellen.
-Mitä sinäkin siinä tuijotat?! Kysyin. Tiedän ettei se auta ketään, että puran vihaani muihin, mutta olin liian shokissa ja surullinen. En luovuttaisi Jungkookin suhteen näin helpolla. Rakastin sitä koiranpentu silmäistä poikaa yli kaiken. Sitä oikeasti herkkää reppanaa, vaikka hän ei sitä puolta yleensä näytäkkään. Avasin Jungkookin huoneen oven.
-Kookie? Kysyin, ja katsoin Jungkookkia joka istui maassa käpertyneenä katsoen alaspäin selkä minuun päin.
-Jungkook? toistin, taaskaan ei vastausta.
Kävelin Jungkookin eteen.
-Hei äläs nyt kaikki on okei... kuulin Jungkookin hyvin raskaan hengityksen. Kyykistyin Jungkookin tasolle ja otin häntä leuasta kiinni. Nostin hänen päänsä minuun päin.
-Jungkook, mikä hätänä? Kysyin kun näin nuo kasvot, ne oli aivan hiestä märkänä ja kalpeat.
-En... Jungkook yritti sanoa jotain itkuisesti.
-Mitä Kookie? Sano vain. Huolestuin nyt oikeasti.
-E-en saa ha-happpea... Jungkook sanoi karhealla äänellä.
-A-auta mmua...
Pelästyin nyt oikeasti.
-Namjoon, Jin, Suga, kaikki tulkaa auttaa! Huusin paniikissa.
-Kaikki järjestyy. Yritin rauhotella Jungkookkia.
-Mikä hätänä? Kuulin Jinin äänen ovelta.
-Soita ambulanssi! Aloin mennä jo itsekki paniikkiin kun Jungkook vain lyyhistyi maahan. Oti jungkookin syliini ja silitin hänen päätään.
-Kaikki järjestyy kyllä... yritin lohduttaa itkuisena.
Katsoin hyungsseja ovella jotka kaikki näytti järkyttyneiltä.
-No tehkää nyt jotain älkääkä vain seiskö siinä typerykset!! Hermostuin.
-Tuleeko se ambulanssi?!! Kysyin.
-Joo se on tulossa. Ne epäili tuon olevan paniikkikohtaus. Jin sanoi.
Tiedän ettei mun olis tarvinnut huutaa niille, mutta olin padonnut aikas paljon vihaa heitä kohtaan... He tekivät tämän Kookielleni! 💔

          Jungkookin näkökulma:

Heräsin jossain ihmepaikassa. Tunsin jonkun pitävän kädestäni. Tunnistin nuo lämpimät ja pehmeät kädet... Taehyung... Raotin silmiäni ja tajusin olevani sairaalassa. Yritin muistella mitä oli tapahtunut. Näin Taen helpottuneet kasvot. Ennenkuin edes ehdin sanoa mitään Tae suuteli  minua.
-Onneksi olet kunnossa rakas. Tae sanoi.
Ihmettelin hetken mitä tapahtu, kunnes muistin kaiken. Punastuin ja hymyilin.
-Kröhöm.. kuulin ovelta. Se oli namjoon. Tae katsoi Namjoonia joka viittosi häntä luokseen. Tae lähti kävelemään Namjoonia kohti.
-Ei... älä mee, anelin.
Tae vain katsoi minua surullisen näköisenä. Namjoon kuiskasi jotain Taelle. En kuullut mitä hän sanoi, mutta tajusin kyllä, kun Tae käveli pois huoneesta vielä katsomalla minua viimeisen kerran nyt jo itkuisena.
-Ei... Tae... anelin itkuisena.
-Miksi?!! Kysyin raivostuen Namjoonilta.
-Olen OIKEASTI pahoillani, yritimme vielä puhua managerille, mutta ei hän hyväksynyt teidän suhdetta.
Aloin itkeä.
-Vihaan... VIHAAN TEITÄ KAIKKIA!!
-Jungkook anna anteeksi, Namjoon aneli.
-Ei... mee pois... yritin sopertaa shokissa.
-Jungkook...
-sanoin... MEE POIS!!! Sanoin itkun raivoamana.
Katsoin kun Namjoon lähti surullisen oloisena pois.
Itkin... ja itkin. Juuri kun luulin kaiken menevän hyvin, niin joku tyhmä varmaankim homofobinen ääliö manageri ei "suostu" suhteeseemme. Hän ei ymmärrä! Rakastan Taetani... olen aina rakastanut. Ja tulen AINA rakastamaan! Eroan vaikka bändistä. En kyllä voisi pettää a.r.m.ya sillein... En tiennyt mitä tehdä... en pystynyt tehdä muuta kuin vaan itkeä. Olin vieläkin aivan shokissa. Lopulta itkin itseni uneen.

Jatkuu...