"Täälläpäs vasta on paljon sammalta." oppilaat hengähtävät riemastuneina. "Ottakaa vain sen verran mitä jaksatte kantaa." vanhemmat soturit muistuttelevat samalla, kun ottavat itsekkin sammalta. "Voitte mennä leiriin heti, kun olette keränneet kaiken sammaleen mitä pystytte kantamaan. Pian keskellä aukiota onkin jo muutaman hännänmitan korkuinen sammalkasa. Sen vieressä on pieni kuoppa, jossa on muutama hiiri, myyrä, kaksi oravaa ja pullea rastas. Leirin suojamuurin rakennuskin sujuu mallikkaasti. Ilta-aurinko valaisee vielä hiukkasen aukiota, ja muutamia kissoja lekottelee auringossa vaihtaen kieliä tai jutellen päivän tapahtumista. "Sulkatuli." klaanin parantaja Pakkasmarja sanoo kivellä istuvalle päälikölle. "Niin?" tuo kysyy irroittamatta katsettaan taivaalta, jonne on ilmestynyt jo muutama tähti. "Minusta tuntuu, että Hietikkoraidan pitää kohta siirtyä pentutarhaan, sillä puolikuun aikaan mennessä hänen pentunsa syntyvät." Pakkasmarja sanoo päälikölle, joka tuijottelee vieläkin taivaalle. "Selvä. Sano tuo hänelle aamulla, sillä hän meni jo todennäköisesti nukkumaan." päälikkö sanoo. "Parantajista puheenollen, oletko valmis hakemaan yhdeksän henkeäsi? Tähtiklaani on näyttänyt minulle ja muille parantajille paikan, jossa kokoonnumme ja päälliköt hakevat yhdeksän henkeään." Pakkasmarja jatkaa. "Voimme lähteä huomenna aurinkohuipun aikaan." tuo sanoo katsoen parantajaansa. "Selvä." tuo nyökkää nopeaasti ja tassuttelee takaisin omalle pesälleen. Silti, Sulkatuli jää kivelle katselemaan taivasta. "Höyhensielu, auta minua nyt. Mitä teen?" tuo kuiskaa taivaalle hiljaa samalla, kun kyynel vierähtää tuon silmäkulmaan....
