Eli Bellow

1

Istun lentokoneessa isäni vieressä huppu päässä. Hän ei katso minua. Hänellä on kiire lukea lehteä. Hän ei selitä ainoalle pojalleen, että tämä lento on pian ohi ja selviän siitä.

Olin niin vitun vihainen hänelle.  Hän pilaa elämäni tahallaan. Kenen isä tekee niin?!

Kun äitiäni kuoli 13 vuotta sitten ilen vihannut häntä. Tai en ainoastaan häntä vaan myös koko mailmaa. Kaikkea täällä.  Sitä että aurinko nousee aamulla ja laskee illalla. Sitä kuinka kuu muuttuu tyhjästä täydeksi ja toisn päin. Vihaan ihmisä, vihaan kaikkea.

Nyt kun olen muuttamassa Suomeen isäni tulevan vaimon luokse olen peloissani ja niin vitun vihainen.

En osaa suomea. En halua osata. Haluan palata kotiin. Haluan olla kuin ennen. Haluan palata ystävieni luokse! Haluan kotiin...

Tässä välissä on varmasti hyvä kertoa kuka olen.

Olen Eli Bellow. Sinisilmäinen, mustahiuksinen ja vaalea ihoinen. Pituutta minulla on jopa huimat 173 cm.

Vihaan koiria, mutta rakastan kissoja.  Lempivärini on keltainen, mutta vihaan aurinkoa. Rakastan sadetta, mutta en osaa uida. Minua kiusattiin peruskoulussa. Otin salaa tatuoinnin kännissä. En ole hyvä matikassa. Katson televisiota vain silloin kun sieltä tulee kauhuelokuvia, vihaan niitä. Katson niitä vain siksi, että tajuan, että minulla menee paremmin kuin elokuvan hahmoilla. Pidän rauhallisesta musiikista.

Olen katkera mailmalle siitä, että äitiäni kuoli. En päässyt yli siitä. Isä pääsi. Kaikki muutkin tuntuivat pääsenvän. Miksi en minäkin?

Kotona Englannissa minulla oli useampi seuralainen viikossa. He väittivät peluriksi, mutta tein heille kaikille selväksi etten seurustele.

Kun pääsemme viimein Helsinki-Vantaan lentokentälle valmistaudun henkisesti järkytykseen.

Isä hymyilee nähdessään bruneten naisen. Nainen huomaa hänet ja juoksee isän syliin. 

Katson heitä nyrpeästi. Kuinka isäni yli neljönkymmen on löytänyt tälläisen naisen? Hän on kaunis. Vihreät silät ja brunetet hiukset.

"Anna tässä on poikani Eli." Isäni selittää naiselle.
"Hei, Eli. Olen Anna. Tulet viihtymään Suomessa hyvin. Täällä on vähän kylmä,  mutta sopeudut hyvin!" Anna sanoo innoissaan.

Hän koittaa halata minua, mutta väistyn siitä. Anna menee hiljaiseksi. Isä katsoo minua vihaisesti kunnes sanoo jotain Annalle jotain Suomeksi. Tai uskon sen olevan suomea, koska mikään kieli ei voi kuulostaa niin tyhmältä. Tunnistan sieltä nimeni. Kiva. Heti hän puhuu musta paskaa.

Päästyämme talolle Anna kertoo omistavansa sen.

Talo on suuri ainakin kaksi kerroksinen, valkoinen usealla parvekkeella.

Päästyämme etupihan poikki menemme sisälle. Sisustus on vanhanaikainen. Ihan kiva.

"Eli, voin näyttää huoneesi." Anna sepittää englanniksi. Nyökkään hitaasti.

"Tässä se on." Anna sanoo innoissaan. Hän avaa oven huoneeseen, joka on suuri. Liian suuri minulle.

Huoneessa on tummat tapetit kolmella seinällä, mutta yhdellä seinällä on maisema tapetti. Siinä on meri ja suuria aaltoja. Hyvin ironista.

Hän jättää minut purkamaan tavaroitani. Emme ottanut mukaan mitään muuta kuin tärkeinmät.

Laitan vaatteeni kaappiin jossa on useita henkareita.

Yksi suuri ikkuna jossa on syvennys ulos.  Siihen saa verhot eteen. Laitan siihen kannettavan tietokoneeni.

Naodautan valot pois ja menen syvennykselle. Vedän verhot kiinni ja avaan läppärini.

Menen googleen katsomaan mitä täällä voi tehdä. Ei mitään järkevää syksyllä. Päätän katsoa elokuvan Netfliksistä.

"Eli syömään!" Anna sanoo ja vetää verhot pois välistämme. Katson häntä vihaisesti
"Haista paska!" Vastaan hänelle. Anna katsoo minuun ja lähtee.

Menen alas syömään. Istun pöydässä. Edessäni on kalaa ja... perunoita? Kuorimattomina! Ou gaad... En selviä.

Kuulen kuinka isäni ja Anna puhuvat.  Varmasti taas minusta suomeksi. Saatanan Suomi!

"Olisi kohteliasta puhua, että kaikki ymmärtää." Sanon heille ja jatkan epätoivoisesti pernankuorimista. Anna katsoo minuun lempesti kunnes sanoo "Eli, minä voin kuoria sen." Hän osoittaa perunaani.

Ojennan hänelle koko lautasen. Viimein saan syötyä.

Mennessäni huoneeseeni isä seuraa minua.

"Eli, kunnioittaisit edes vähän Annaa!  Hän on tuleva äitipuolesi!"
"Haista paska! Siitä lortosta ei tuu mulle mikään äitipuoli!"
"Älä puhu Annasta noin!" Isä toruu minua.
"Oisit mun antanu vaa jäädä kotiin!"
"Tämä on kotisi siihen saakka kunnes olet täysi-ikäinen! " Isä huutaa minulle.
"Onneksi siihen ei olekkaan kuin neljä vitun kuukautta!" Isäni ilme kertoo sen, että hän haluisi ottaa sanansa takaisin.
"Painu vittuun täältä!" Huudan ja osoitan ovea.

Kun hän lähtee menen sängyn reunalle istumaan ja totean ääneen "tästä tulee elämäni pisimmät neljä kuukautta."