Rakkauden Tähtitaivas

Suuri Askel

Lentoni lähtee kello 9:13, tänään muutan Ranskaan. Aloitan oman elämäni Pariisissa, wow ihan hullua että olen oikeasti jo aikuinen. En tiedä miksi ihmeessä olen hereillä tähän aikaan, kello on juuri ja juuri viisi aamuyöllä. Voisin varmistaa että minulla on kaikki tarvittava mukana. Nousen istumaan sängylleni, lasken jalkani maahan..

"AHH KYLMÄ LATTIA!" Kiljaisen kun jalkapohjani koskettavat jäätävää lattiaa. Tukin oman suuni mahdollisimman nopeasti etten vain herättäisi nuorempaa sisartani. Kyllä asun vielä perheeni kanssa, olen säästänyt rahojani juuri tähän hetkeen. Olen tehnyt paljon töitä tämän matkan eteen. Olen säästänyt rahojani varmaan reilut kymmenen vuotta, olin yksitoista vuotta kun tiesin että muuttaminen Ranskaan on yksi asia minkä haluan tehdä kun olen aikuinen. Joten aloin säästämään tosissani, jäin paitsi monesta huvipuistoretkestä, elokuvast ja jopa konserteista. Olihan se teini-ikäiselle vaikeaa aikaa, muut kävivät konserteissa kun minä paiskin töitä viikkorahan eteen.

Sujautan harmaat pörröiset aamutossuni jalkaan ja alan selailemaan matkalaukkuni sisältöä. Tarkistan että kaikki tarvittava on mukana, näyttää siltä että kaikki on mukana. Minulla on vielä noin kolme tuntia aikaa tapettavana. Herätys kello soi vasta seitsemältä, onkohan sekin liian aikaisin? Noh parempi aikaisemmin kuin myöhään? No, parempi aikaisin kuin myöhään eikö niin? Voisin käyttää aikaa hyväkseni ja mennä laittamaan aamupalaa kaikille.

Laitettuani noin kaksikymmentäneljä kappaletta paksuja vohveleita asettelen ne lautasille, kuusi kappaletta jokaiselle, kermavaahdon, mansikoiden ja pensasmustikoiden kera. Joskus on hyvä hemmotella kunnon aamupalalla. Katan pöydän valmiiksi jonka jälkeen alan keittämään kahvia, laitan nuoremmalle sisarelleni kaakaota kun hän ei vielä juo kahvia. Sisareni on kuusitoista vuotta.

"Rosemarie? Miten sinä olet hereillä tähän aikaan? Eikö lento lähde vasta yhdeksältä? Miksi olet hereillä näin aikaisin, sinun pitäisi levätä." Kuulen kun äitini tepastelee keittiön vaaleanpunaisessa aamutakissaan.

"Joku tuoksuu hyvältä, mitäs sinä laittelet kultaseni?" Isäni kävelee keittiöön äitini vierelle ja haukottelee. Naurahdan itsekseni laittaessani viimeiset kahvikupit pöytään.

"En minä täällä mitään laittele, vaan Rosemarie." Äitini toteaa hymyillen minulle.

"Ajattelin leipoa vohveleita aamupalaksi, nyt kun muutan Pariisiin ei päästä syömään yhdessä aamupalaa. Jotain erikoista nyt niin sanotun uuden alun kunniaksi." Naurahdan hymyillen. Samassa joku rymistää alas portaitamme, kamala ryminä. Siskoni juoksee keittiöön hengästyneenä.

"Sanoks joku vohveleita!?" Siskoni huutaa täyttä kurkkua. Äitini hyssytelee sisartani, kello on vasta 6:24 emmekä halua herättää naapureitamme. Nauramme kaikki hetken ja istumme sitten pöydän ääreen. Kuuntelemme kun siskoni kertoo hassuista unistaan, isä taas kertoo kuinka uusi naapurimme tuli kyselemään pippuria keskellä yötä. Olin varmaan nukkunut sikeästi kun en ollut herännyt ovikellon soittoon.

Aika rientää jutellessamme kuulumisiamme. Kello alkaa taittua puoli kahdeksaan, nousen tuolistani ja kävelen ylös huoneeseeni vaihtamaan vaatteita. Laitan päälleni valkoisen pitsi topin ja mustat farkut. Katson ulos huoneeni ainoasta ikkunasta ulos millainen sää ulkona on, ulkona sataa. Voi kun kaunis sää lentää Pariisiin, toivottavasti perillä on parempi sää. Heitän päälleni keltaiset kumisaappaani ja keltaisen sadetakkini. Kipitän portaat alas matkalaukkujeni kanssa, minulla on mukanani kaksi isoa matkalaukkua, yksi isompi reppu ja pienempi käsilaukku. Halaan nopeasti vanhempiani ja siskoani, kuulen kun taksi ajaa pihaan.

Astun ovesta ulos, katson vuorotellen taksia ja vanhempiani. En halua alkaa itkemään joten päätän vaan astua taksiin. Laitan turvavyön kiinni, katselen vielä hetken ikkunasta asuntoamme. Minun tulee ikävä tätä taloa. Olen asunut täällä seitsemäntoista vuotta, nyt aloitan oman elämäni Ranskassa.