100% sinun |One Shot|

Loppuun asti

One shot

Päivän musiikki: Why Did It Have To Be Me, Josh Dylan & Lily James

Ja ihan vaan siks, et kuuntelin ton varmaan 30 kertaa kun kirjotin tätä:D
Enjoy!

Joosua

Makasin sohvalla, puoliksi syöty paahtoleipä vieressäni. Räpläsin hermostuneena puhelintani, odottaen Jonnan vastausta tämänpäiväisestä. Laskin puhelimeni alas, jo hiukan tuohtuneena. Olin kysynyt jo neljä tuntia sitten, että mitkä olivat suunnitelmat. En tiennyt, halusiko se edes tulla. Eniten mua tässä ärsytti, että Jonna oli ollut paikalla snapchatissa jo tunti sitten, mutta vastausta ei kuulunut.

Jonna oli tehnyt näin jo monelle muulle, kyllä mä sen tiesin. Saanut ensin pientä toivonkipinää esiin, ja sitten alkoi ignooraaminen ja vastaamisen pitkittäminen. Mua oltiin varoiteltu jo useampaan kertaan, mutta silti mä näin Jonnassa jotain muuta. Se oli niin erilainen, värikäs, persoona. Se hymyili aina, ja oli tukena sillon kun sitä tarvittiin.
Tämä puoli oli jotain ihan uutta.

Nousin ärähtäen ylös sohvalta, ja kävelin keittiöön keittämään kahvia. Lauleskelin spotifyn soittolistojen tahdissa, kun kuulin pienen kilahduksen puhelimestani. Sysäsin mukin ja kahvipannun sivuun, ja otin muutaman liian innokkaan sekä lennokaan askeleen puhelimeni luo.

"Sorry, olin Annin kaa ulkona. Mut joo, voitais me nähä joskus kuude aikoihi"

Luin Jonnan viestiä innoissani, sillä se oli vihdoin vastannu mulle, ja vielä myöntävästi! Se tosiaan halus viettää aikaa mun kanssa. Mun pää oli jo täynnä mun oman pienen paholaisen että enkelin mielikuvia, kuinka mun ja Jonnan ilta tulisi menemään. Eikä se yhtään haitannut mua, koska osan niistä olin hyvinkin halukas toteuttamaan.

Kun mä lentelin korkeella pilvien päällä, mun puhelin piippasi uudestaan, ja mä tärähdin takaisin kylmään maahan.

"Argghh sori, mut en mä tuukkaan"

Oli Jonnalta tullut viesti. Mun hengitys pysähtyi, ja silmät laajeni. Mun päässä pyöri vaan yksi sana, MIKSI.
Tekstasin takaisin Jonnalle, ilmottaen että se oli ihan okei, että joku muu kerta. Mutta oikeesti, mun pää oli räjähtämässä.

Jonna oli ollut mun pieni ihastus, jo seiskaluokan alusta alkaen, ja mä olin kyllä näyttänyt mun kiintymyksen siihen. Mä muistan jokaisen söpön asian, mitä se oli pienenpänä tehnyt. Mä muistaisin ne kaikki hetket kun meistä melkein tuli ystäviä. Mä muistin jokaisen ystävällisen katseen, viestin sekä instagram kommentin, jonka mä olin siltä saanut. Lähes koko mun elämä oli ala-asteen jälkeen pörinyt Jonna Saarisen ympärillä.
Mutta näköjään kaikki mitä mä olin sille tehnyt, oli ollut turhaa. Kukaan, ei kukaan, maan päällä elelevä persoona, voinut olla noin töykeä. Painava kivi painoi mun kurkkua, ja mun oli vaikea hengittää.

Mä tuijotin Jonnan viestiä, minuutteja putkeen. Mun sisuksia kalvoi pettymys sekä tuohtuneisuus siitä, että Jonna oli tehnyt näin taas. Vartteja myöhemmin, mä suljin mun puhelimen ja menin nukkumaan. Mua ei kiinnostanut, että kello ei ollut edes lähellä kuutta, mutta mä halusin vain pois tästä hetkestä. Mä halusin herätä, ja huomata Jonnan kultaiset hiukset mun kasvoilla, sen käpertyessä mun viereen.