Kävelin kotia kohti ja huomasin, että oli alkanut satamaan. Vesipisarat loiskahtelivat vesilätäkköihin ja lehdet painautuivat tiehen kiinni. Juoksin kotiovelle ja menin sisälle. Ryntäsin huoneeseeni, laitoin oven kiinni heitin repun sängylle ja rupesin tekemään läksyjä. Huoneeseeni tuoksui äidin tekemä ruoka. Heittäydyin sängylleni ja mietin kaikenlaisia asioita. Oksat löivät ikkunaan ja sade voimistui. Kuulin, kuinka autot ajoivat talomme ohi. Pieni lapsi juoksi pyörätiellä jonkun toisen kaverinsa kanssa ja he nauroivat iloisesti. - syömään! Äiti huusi.
-joo!
En ole ihminen joka puhuu paljon, mutta se riippuu siitä, kenen seurassa olen. Tomille, Saralle ja Adamille puhun kaikista eniten. Äidinkin kanssa myös, mutta ikinä ei vain ole mitään puheen aihetta. Isä kuoli 9 vuotta sitten, joten asun äidin kanssa kahdestaan omakotitalossa. Minulla ei ole myöskään mitään harrastusta. En ole edes miettinyt, mitä harrastaisin jos aloittaisin jonkin harrastuksen.
Kun olin syönyt, menin takaisin sängylle makaamaan. Enää ei satanut niin kovaa kuin silloin ennen ruokaa. Se oli rentouttavaa, kun sadepisarat osuvat kattoon ja tielle. Minulle tuli rauhallinen olo. Ei kuulunut mitään muuta kun vain humina ja sade.
YOU ARE READING
The Nightmare
ParanormalSe viileys mikä kulki lävitseni sai minut pelkotilaan. En enää ollut varma, onko tämä kaikki totta vai unta. Jos tämä on unta, se on pikemminkin painajaista.
