Meidän kesä

Luku 3

Seuraavana päivänä päätän soittaa Maijulle ja Olivialle, koska olin melkein kokonaan unohtanut heidät. Se saa oloni tuntumaan pahalta, että olen unohtanut parhaat ystäväni. Enkä edes hyvästellyt heitä ennen kuin lähdin tänne. Onneksi he eivät kuitenkaan ole pitkävihaisia. Tunnen silti oloni maailman huonoimmaksi ystäväksi.

"Moikka!" Huudan iloisena, kun tytöt vastaavat Skype puheluuni. Arvasin, että he ovat yhdessä jossain. Onneksi he ovat ilmeisesti Olivialla, koska olisi ollut kiusallista jos he olisivat olleet jossain muualla kuin kotona.

"Moi Aamu! Mites siellä Luminiemellä menee?" Maiju kysyy.

"Ihan hyvin... Ei mitenkään erikoisesti. Sitä samaa vaan", sanon mahdollisimman uskottavasti, koska en jaksaisi nyt alkaa kertomaan Veetistä. Vaikka me aina jaammekin tyttöjen kanssa kaikki juorut. Olen kyllä maailman huonoin valehtelija, joten en yllättyisi jos tytöt tajuaisivat heti etten puhu totta.

"Mites Helsingissä?" Kysyn.

"Loistavasti! Muistatko sä sen Kasperin?" Olivia kysyy. Miten voisinkaan unohtaa Kasperin... Olivia on ollut ihastunut Kasperiin niin kauan kuin jaksan muistaa. Kasper on tosiaan meidän koulumme suosituin poika. Pakko kyllä myöntää, että hän on aivan hemmetin komea. Ei hän kuitenkaan vedä vertoja Veetille... Ne Veetin ihanat metsänvihreät silmät... Siinä katseessa on vain jotain niin lumoavaa etten pääse siitä yli. Ja ne sen ihanat pörröiset ruskeat hiukset. Ja muutenkin hänen koko olemuksena on niin ihana! Ei pelkästään se, että hän on komea vaan hänen luonteensakin on täydellinen. Aluksihan pidin häntä maailman ärsyttävimpänä ihmisenä, mutta nyt hänestä on paljastanut jotain aivan muuta.

"Aamu! Kuunteletko sä mua yhtään?" Havahdun ajatuksistani Olivian loukkaantuneeseen ääneen.

"Täh? Aa, joo kuuntelen", sanon, vaikka minulla ei ole oikeasti mitään hajua mitä tuo tyttö juuri kertoi.

"No etkä kuuntele. Onko kaikki hyvin? Onko siellä leirillä ehtinyt jo tapahtua jotain? Onko Liitoripsi ollut taas ämmä?" Olivia latelee kysymyksiä kysymyksen perään enkä meinaa itsekään pysyä perässä.

"Rauhoitu. Kaikki on täällä ihan hyvin. Liitoripsi on samanlainen kusipää kuin aina ennenkin", kerron ja meinaan alkaa nauramaan, kun tajuan, että Oliviakin kutsui Henriikkaa Liitoripseksi. Olivialle on selkeästi tullut selväksi kuka on Liitoripsi. Olen ehkä maininnut sen muutaman kerran. Henriikka asuu muutenkin Helsingissä, joten muutkin tietävät hänet varsin hyvin.

"Mitä se tällä kertaa teki?" Maiju vuorostaan kysyy.

"Kamppasi mut. Mutta se ei oo pahin juttu. Mä jouduin sen, Sandran ja Amelian kanssa samaan ryhmään! Se vasta painajainen olikin", kerron ja saan kylmiä väreitä pelkästään, kun ajattelen sitä.

"No hyi! Toi kuulostaa kyllä ihan painajaiselta", Maiju toteaa. Nyökkään, koska olen todellakin täysin samaa mieltä hänen kanssaan.

"Noh... Onko siellä ketään hyvännäköistä jätkää?" Olivia kysyy ja ottaa paremman asennon sängyltään, koska on valmis kuulemaan kaikki mahdolliset juorut. Toivoin, että hän ei tajuaisi kysyä tuota kysymystä, mutta olisihan se pitänyt arvata, että hän aikoo kysyä tuon. On hän kuitenkin Olivia. Enkä tietenkään voi olla punastumatta, koska ajattelen automaattisesti Veetiä.

"Sä tiedät, että täällä on joka vuosi samat tyypit", sanon ja peitän kasvojani hieman, jotta tytöt eivät huomaisi punastumistani.

"Punastuitko sä?" Olivia kysyy.

"No en!" Huudan äkkiä.

"Maiju, näätkö sä saman?" Olivia kysyy Maijulta ja nyt he molemmat tuijottavat minua.