Aurinko porotti aivan jumalattoman kuumana ku mä kuulin junan kolinan jo kaukaa, mut pysyin vaan paikoillani. Katoin Samua ja seki oli huomannu et nyt se tulee. Kyllä me tiedettiin et ei se ihan heti ole tässä, mut oli se kyllä silti aina aika kuumottava tilanne. Jo vuosia olin Samun kans tehny aivan samaa; me haluttiin kattoa kumpi pystyy meneen pidemmälle. Viimeksi oltiin otettu kisa kumpi uskaltaa seistä reunemmalla yhellä jyrkänteellä, mut se oli sit loppunu siihen ku joku vartija oli tullu rageen meille. Ehkä se oli vaan iha hyvä. Mä ja Samu ollaan aivan sairaan kilpailuhenkisiä, enkä usko et kumpikaan meistä ois antanu toiselle luovutusvoittoa. Me oltas kuitenki jatkettu kunnes jompikumpi ois oikeesti pudonnu.
Mä huomasin miten junan ääni läheni lähenemistään ja kohta se olis tässä. Olin tehny tätä samaa jo aivan sairaan monesti, mut silti jokin sai mut tekeen näin yhä uudestaan. Luulis et Samulla on vähä sama. Ei me oikeastaan olla puhuttu siitä, se vaan on enemmän sellanen luonnollinen juttu joka me kumpiki tiedetään. Jompi kumpi vaan aina ehottaa et mitä voitas tehä ja sitte me tehään se. Me ei ikinä jänistetä. Oikeasti mua pelottaa aina iha hemmetisti nää meän kokeilut, mut en voi jäädä Samua heikommaksi. Sitäpaitsi, me kumpiki halutaan vähä jännitystä tähän elämään.
Tunsin miten hikipisara valu mun selkää pitkin, ei olis pitäny valita tänää mustaa paitaa. Oli ihan sika kuuma ja mä oisin vaa halunnu painua uimaa ihan tässä vieres olevaan järveen, mut emmä voinu. Istuin sit siinä toisen raiteen päällä ja Samu istu toisen. Me oltii naamat vastakkain ettei kumpikaa pääsis kurkkaamaan et milloin se juna sieltä tuleekaa.
Samu on ollu mun paras kaveri siitä asti ku muistan. Pienenä me oltii iha normaaleja skidejä. Me vaa leikittii puistossa kaiken päivää ja sit syötiin iha jäätävästi kaikkia herkkuja, jotka me tietenki varastettii mutsin karkkikätköstä. Me vissiin jäätiin siitä kerran kii ja porukat sano et meil ois muka huono vaikutus toisiimme. Ne oli kyl aivan vääräs. Sillon me oltii vielä kilttejä pikku lapsosia jotka ei tehny mitää oikeasti pahaa. Sit jossaki välis vaa kävi jotaki outoa ja yhtäkkiä me oltiinki juoksemassa semi vilkkaan moottoritien yli keskellä päivää.
Juna oli jo tosi lähellä. Nyt mun ilme kiristy ja mä näin et samoin kävi Samulle. Mun kämmenet oli jo iha hikiset ja tunsin miten maa vaan alko täriseen. Vaikka mä tuijotinki tosi tiiviisti Samua silmiin, saatoin jo melkein nähä silmäkulmasta mite juna läheni mutkan takaa. Me ei ikinä pelattu tätä suoralla raiteella. Sillon juna olis vaa saattanu ottaa ja pysähtyä ja me oltas oikeesti voitu joutua ongelmiin. Kyllähän meät on jo monesti nähty tekemäs vaikka mitä mitä ei oikeesti sais, mut tää on jotenki koukuttavaa. Kai tää on meille sama ku kalja alkoholistille tai jotain.
Nyt juna oli jo oikeesti aiva vieres. Raiteet täris jäätävästi ihan ku olis maanjäristys, ja tajusin et me ei olla ikinä viety tätä näi pitkälle. Sit ihan yhtäkkiä juna vaa oli siinä vieres eikä siinä oikein ehtiny tehä mitään. Mä näin vaa Samun järkyttyneen ilmeen ja tajusin et mulla itellä oli vissiin iha samanlainen naama. Mä kuulin mite veturin kuljettaja paino jotaki hätäjarrua, mut ei se sitä junaa oikeesti pysäyttäny. Ehin just ja just hypätä pois raiteelta ennen ku se juna meni täysiä siitä ohi. Mulla ei ollu mitää hajua mitä oli just tapahtunu, mut joku jäätävä kolahus siitä junasta kuulu ku se rymisteli meneen. Mä vaan jähmetyin paikoilleni siihe kivikolle ja jäin tuijottaan junaa.
