Onnellisempi loppu - Harry Potter -AU

Luku 1 - Odottamaton auttaja

Sirius Musta istui sellissään Azkabanin vankilassa. Hän nojasi päätään vasten kivistä seinää. Ainoa, mikä oli pitänyt hänet järjissään viime päivät, oli tieto siitä, että hän oli syytön. Kai oikeudenkäyntikin järjestettäisiin pian, ja silloin - Sirius ei melkein uskaltanut ajatella sitä, sillä mitä jos se ei koskaan olisikaan totta ja hän joutuisi pettymään? - hän pääsisi vapaaksi. Hän huokaisi. Se oli toiveajattelua. Jos vain Peter ei olisi kavaltanut Pottereita...
Typerä Peter. Sirius, samoin kuin kaikki muutkin hänen ystävänsä, oli luottanut Peteriin täysin. Heidän suunnitelmansa olisi ollut täydellinen, pomminvarma. Mutta sitten Peter oli pettänyt heidät.
Sirius oli järkyttynyt liian monen ystävänsä kuolemasta lähiaikoina - Marlene, Dorcas ja Mary, ja nyt vielä James ja Lily, kuolleita kaikki. Sietämätön viha kupli Siriuksen sisällä. Hän nojasi päänsä käsiinsä. Vain Remus oli jäljellä alkuperäisestä ystäväpiiristä, ja hän itse.
Sirius tunsi yhtäkkiä jotain märkää poskellaan, muttei pyyhkinyt kyyneltä. Mitä hyötyä siitäkin olisi ollut nyt? Hänen mieleensä vyöryivät kaikki hänen kokemansa menetykset yhtä aikaa; hänen veljensä, parhaiden ystäviensä, ja Jamesin vanhempien, jotka olivat ottaneet hänet luoksensa asumaan, kuolemat. Heistä kukaan ei enää ollut olemassa.
Siriuksen kyynelten sumentama katse vaelsi sellin lattiaa pitkin kaltereihin. Hän näki vain märkää kiveä ja rautaa. Mutta hetkinen. Ihan kuin kalterien takana olisi... seissyt joku. Hän nosti epäuskoisena katseensa, ja näki smaragdinvihreän kaavun ja - skottilaisen rintakorun. Sirius siirsi nopeasti katseensa hahmon kasvoihin.
"Miner- professori McGarmiwa!" hän huudahti käheällä äänellä ja säntäsi ylös ja tämän luokse.
"Sirius", nainen hymyili surullisesti. "Olet siistimisen tarpeessa."
Sirius tuhahti. "Ei sillä ole mitään väliä. Mutta - miksi tulit tänne?" hän kysyi.
"Auttamaan sinua. Puhumaan. Tiesin, ettet millään olisi voinut pettää Jamesia ja Lilyä. Kuka tahansa olisi siitä varma, jos olisi seurannut teitä seitsemän vuotta", McGarmiwa lausahti. "Tulin tänne ministeriön erikoisluvalla. Tai no, sanottakoon, että professori Dumbledoren piti suostutella Toffeeta, ja minun huutaa hieman, ennen kuin sain luvan tulla tapaamaan sinua."
Sirius tunsi hymyn leviävän kasvoilleen. Jos Minerva McGarmiwa päätti jotain, eivät sellaiset tahot kuin taikaministeriö tai itse ministeri voineet sanoa siihen mitään. Hymy kuitenkin kaikkosi, kun hän tajusi, ettei hänen vanha opettajansa saisi mitenkään todistettua hänen syyttömyyttään Potterien kuolemaan.
"Mutta et voi tehdä mitään. Tulet vielä itsekin pidätetyksi", Sirius huokaisi.
"Oletko unohtanut kaiken, mitä olet Tylypahkassa oppinut? Taikaministeriöllä on hallussaan totuusseerumia, ja Albus sai ylipuhuttua ministerin oikeudenkäyntiisi", McGarmiwa totesi kuin ei olisi mitään ilmiselvempää koskaan sanonutkaan.
"Mutta - sehän tarkoittaa -", Sirius änkytti hämmästyneenä. "Minerva, olet mahtava." Hän kaappasi entisen opettajansa syleilyyn kalterien läpi.
"No, no", McGarmiwa toppuutteli. "En voi siltikään olla varma, onnistummeko."
Mutta hän ei kuitenkaan kyennyt sammuttamaan Siriuksen uutta toivonkipinää, jota edes ankeuttajat eivät kyenneet viemään häneltä.

|| 414 sanaa, 10 kappaletta. Tuli vähän lyhyt, sori siitä :'D