Jimin ei olisi ikinä uskonut, että hän olisi joskus uskonut olevansa sairas. Hän ei ikinä ollut kuvitellutkaan, että hän olisi muka jotenkin sairas. Mutta sitten hänen elämäänsä astui mustahiuksinen Yoobgi, joka kertoi hänen olevan sairas, ettei lääkkeiden otto ollut hänelle terveellistä.
Jiminin mielestä se oli.
Lääkkeidenhän kuuluisi auttaa, miksi kaikki sanoivat, että niiden ottaminen oli huonosta? Jimin otti niitä parantaakseen oloaan, sitähän varten ne olivat luotukin. Ei hän ollut ajatellut, että hän voisi sairastua ottamalla lääkkeitä, jotka olivat maailmassa parantaakseen ihmisiä sairauksista.
Oli hyvin hämmentävää ajatella asiaa tällä tavoin.Mustahiuksinen Yoongi oli Jiminin kanssa hyvin kärsivällinen, hän auttoi, selitti ja tuki poikaa koko ajan, kunnes sai hänet luovuttamaan ja suostumaan hoitoon.
Mustahiuksinen oli tyytyväinen.
Hän rakasti Jiminiä ylikaiken, eikä hän enää yksinkertaisesti kestänyt katsella vierestä, kun toinen napsi lääkkeitä ja luultavasti olisi toiminnallaan saanut itsensä tapatettua, jollei siihen olisi puututtu tarpeeksi ajoissa.
Hän tiesi prosessin olevan Jiminille hyvin rankka ja tämän takia hän oli luvannut pysyvänsä tämän rinnalla koko sen ajan.Ja niin hän pysyikin.
YOU ARE READING
Little white thing
FanfictionHän - Taas hieman erilainen tarina ;D - Sijoitukset: #5 in pills #737 in handsome #92 in jiminxyoongi #533 in quick