Perhospoika🏳️‍🌈 (tauolla)

᎒|1|᎒

Eemu:

"Oliks siinä kaikki?" kysyin kohdaten äitini kellertävänvihreät, lempeät silmät.

"Kyllä", hän vastasi. Hän hymyili mulle ennen kuin asteli peremmälle olohuoneeseen.

"Tuleeks faija?" kysyin tassutellen äitini perään melko isoon olohuoneeseen, jonka värimaailma tavoitteli valkoista, harmaata ja sekalaisen sävyisiä, kuitenkin hallittuja väriyhdistelmiä. Äitini oli kerennyt jo istahtaa uudelle, valkoiselle sohvalle, joka oikein säteili uutuuttaan.

"Hän ei tule." äidin ääni oli muuttunut paljon tiukemmaksi, mikä tarkoitti mulle ettei asiasta puhuttu sen enempää. Se oli tiukka piste enkä mä saanut kyseenalaistaa tai kysyä. Niin perus.

Nyökkäsin hiljaisesti vastaukseksi ennen kuin käännyin ja lähdin suunnistamaan omaa huonettani kohden. Oltiin päätetty äidin kanssa, että mä nukkuisin alakerrassa ja äiti yläkerrassa. Kaipa hän ajatteli, että alakerta olisi mulle parempi paikka, jos, vaikka sattuisin tulemaan keskellä yötä kotiin aivan pää sekaisin. Juttuhan vain oli niin, etten mä viihtynyt bileissä mikä tietenkin tarkoitti, etten tulisi koskaan kännissä kotiin. Mutsi yritti tehdä musta 'normaalia' 16-vuotiasta poikaa, joka riehui joka viikonloppu bileissä ja hengaili yömyöhään muiden kanssa. Hyvä juttu, mut ei mulla ollu viel kavereitakaan.

Mun huone oli tosi oudon näköinen, tosi tyhjä. Ainoastaan sänky oli omalla paikallaan ja muuten ympärilläni oli monia täysinäisiä pahvilaatikkoja. Huokaisin syvään istuutuen sängylleni ja kaivaen kännykkäni esille. Näpyttelin salasanan, jonka jälkeen menin instaan. Mulla ei ollut mitään naamakuvia siellä, ainoastaan jotakin maisemakuvia, mitkä oli munkin mielestä onnistunut hyvin. Seuraajia siellä taisi 200 olla. Musta oli jo tosi outoa, et niinkin moni jaksoi pällistellä mun kuvia. Ei ne ollu mitenkään ihmeellisiä.
Etsin yhden kaverini instagramkäyttäjän ja aloin näpytellä viestiä hänelle. Ainoa mun tuttava, joka oli uudessa koulussani.

•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~
Pgtuovinen:
Moi..🖐

Eltzux:
No katoppa Eemu! Tereve

Pgtuovinen:
Mä vaan mietin et nyt, kun tuun sinne samaan kouluun mis sä oot nii voinko hengata sun kaa? Mä en haluis olla yksin..😅

Eltzux:
Juu käy :) Mä uskon et muillekkin käy ihan hyvin

Pgtuovinen:
Muille?

Eltzux:
Juuh pyörin sellasessa 8hengen porukas mut ne on ihan hyvää porukkaa

Pgtuovinen:
Uhm.. okei

Pgtuovinen:
Nähääks huomen mis?

Eltzux:
Jos nähään ekan tunnin ovil?

Pgtuovinen:
Okei!😊
•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~

Hymy oli noussut huulilleni. Sentään mulla oli yks kaveri samalla luokalla jo. Mua kyllä vähän hermostutti tavata samalla kertaa kahdeksan henkilöä, mutta kaipa sekin oli jossakin vaiheessa pakko tehdä.
Laitoin puhelimeni lataukseen, napsautin valot pois päältä ja painuin unten maille.

- - - >

Ärsyttävän puhelimen herätysääni herätti mut ja jouduin pakottamalla pakottaa itseni ylös sängyn lämmöstä ja suunnistamaan pahvilaatikoille tonkimaan vaatteita. En sitten tainnut osata katsoa seuraavan päivän vaatteita valmiiksi vaan kaikki oli aina tehtävä viimeisillä minuuteilla. Päädyin mustavalko raidalliseen hieman ehkä liian isoon villapaitaan ja mustiin, siisteihin farkkuihin. Vaihdoin vaatteet nopealla liikkellä peläten, että äiti päättäisi tuppautua huoneeseeni millä hetkellä hyvänsä. Hän, kun ei vain osannut koputtaa tai sitten unohti sen. Mua ei kiinnostanut heilua oman äitini edessä puoli alastomattomana.

Vaatteet päälleni puettua, lähdin suuntaamaan sekalaiseen keittiöön ja yritin hahmoittaa missä kaikki mahtoikin olla. Kaikki aamupalatarpeet oli jääkaapissa, mutta päädyin vain syömään omenan ja laittamaan pieneen rasiaan hasselpähkinöitä. Koulussa oli aina pahaa ruokaa, joten miksei kannattaisi ottaa mukaan omia eväitä? Kaikki säästyisivät.

"Kulta? Oletko jo lähdössä?"

"Joo", mutisin painaen rasian kannen kiinni kääntäen sitten katseeni vasta heränneeseen äitiini, jonka tummat, pitkät hiukset olivat aivan sekaisin ja pörröllään.

"Jo nyt?"

"Äiti", huokaisin tällä kertaa kääntyen kokonaan hänen puoleensa,
"Kello on kohta kaheksan ja mun koulu alkaa viistoista yli."

Äitini katsoi mua hetken ennen kuin räpytteli hieman silmiään ja nyökkäsi sitten todella väsyneen näköisenä. Olikohan se nukkunut yhtään yöllä?

"Mun on nyt pakko mennä", mutisin. Nappasin rasian ja olin lähtemäisilläni huoneeseeni, mutta äitini pysäytti mut,
"Pärjääthän sä?"

"Joo joo, kyl mä pärjään", huokaisin kuitenkaan saamatta vakuuttunutta katsetta äidiltäni, joten kiinnitin eri väriset silmäni häneen ja nostin huulilleni hymyn,
"Ihan tosissani pärjään. Ei sun tarvii huolehtia, kaikki menee hyvin."

"Jos sanot niin kaipa on uskottava."

"Usko pois vaan", hymähdin. Heitin äitilleni vielä rohkaisevan hymyn ennen kuin porhalsin omaan huoneeseeni ja menin nappaamaan kännykkäni latauksesta. Tungin pähkinärasian reppuuni. Takki niskaan ja kuulokkeet taskuun. Puhelin käteen ja menoksi.

"Moikka", sanoin antaen pienen halin väsyneelle äidilleni ennen kuin avasin ulko-oven ja astelin viileään ulkoilmaan. Laitoin takkia paremmin ennen kuin lähdin kävelemään ripeällä tahdilla kohti koulua.

Iso koulurakennus näkyi edessäni. Mua pelotti ja jännitti. Tuntui kuin kaikki olisivat tuijottaneet mua arvioiden ja kuiskaillen. Eikö tänne muka tullut koskaan uusia oppilaita vai mikä kaikilla oli?
Yritin olla välittämättä ihmisten katseista. Suunnistin isoille koulunoville ja avasin ne saaden yhä enemmän katseita itseeni. Hei c'moon, en mä noin ihmeellinen voinut olla. Oliko sitten mun pukeutuminen outoa? Ulkonäkö? Perus sellaiset kellertävän blondit hiukset, roikkuvat kultaiset korvakorut ja pisamia poskilla sekä tietenkin mun vaaleanpunainen rilakkumalaastari nenän päällä. En mä voinut sille mitään, että tykkäsin pienistä, söpöistä asioista.
Laskin katseeni maahan ja yritin tehdä tietäni nopeasti maantiedon luokkien luokse, josta samalla yritin pongailla tuttuani. En mä tiennyt pystyikö häntä vielä kutsua kaveriksi vai ei.

"Eemu!" kuulin huudahduksen mikä meinasi saada mut pomppaamaan ilmaan säikähdyksestä. Käännyin hitaasti katsomaan aika pitkän näköistä jätkää, jonka huulilla leikitteli tuttu virne. Hänen hopeaksi värjätyt hiukset olivat hieman sotkussa, mutta siitä välittämättä vihreäkeltaiset silmät loistivat iloa.

"Moi", sanahdin hieman hermostuneena kaikesta siitä huomiosta mitä sain, kun hän päätti huutaa keskeltä käytävää nimeni.

"Mitäs jätkä? Ei olla nähty ikuisuuksiin!" hopeahiuksi hymähti astellen mun luokse ja saamaan mut tuntemaan itteni vieläkin lyhyemmäksi kuin jo valmiiksi olinkaan. Kaikki oli aina kiusanneet mua mun lyhyydestä ja se oikeasti tympi.

"Haha ei niin", sanoin vääntäen väkisin hymyn huulilleni. Ei se johtunut siitä ettenkö olisi halunnut puhua hänelle vaan siitä, että kaikki tuijottivat mua kuin avaruusoliota. Oliko Elmeri sitten suosittu vai? Siitäkö tää johtui, kun hän huusi mua ja kaikki huomasivat, että me tunnetaan?

"Tunti alkaa ihan kohta, joten sä näät muut siinä samalla", Elmeri sanoi mulle. Huomattuaan mun hieman pelokkaan ilmeen, hän hymyili mulle rohkaisevasti,
"Ne on ihan huippu tyyppejä ja tosi jees."

"Mhm okei", mumisin laskien katseeni maahan. Tuntu, kun sydän olisi voinut räjähtää siitä jännityksestä.

*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*
Okei tässä onpi ensimmäinen osa tätä tarinaa😋💗 Juuh mun piti kirjottaa valmiiks pari lukuu et voisin sitten julkasta niitä melkein joka päivä muttaaaa.. mä oon liian innoissani😂
Toivon et tykkäsitte tästä ensimmäisestä osasta ja kommentteihin voi, vaikka laittaa mielipiteen😊
Mä toivon et te tykkäätte tästä tarinasta yhtä paljon kuin edellisistäkin ja otatte tän hyvin vastaan❤
Kiitos, kun luit! Ihania ootte💗
*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*•*