~Woojinin nk~
"Huuaaaagjkjdhfl"
"Jeongin? Osaatko enää edes nukkua?" kuulin Felixin turhautuneen äänen viereisestä huoneesta, jonne olin vartti sitten jättänyt neljä ihmistä nukkumaan. Olisi kuitenkin pitänyt arvata tässä käyvän näin, niinkuin aina.
Nuo neljä kartiota olivat jääneet luokseni yöksi, niinkuin joka tiistai. Tällä kertaa Jeongin oli harvinaisen villillä tuulella, eikä tuon sekalaisesta örvellyksestä ottanut mitenkään tolkkua.
"Sä oot ollu tänään jotenkin tosi agressiivinen" Jisung totesi Jeonginin rauhoittuessa hieman.
Huomio sana hieman, sillä heti pojan kommentin jälkeen, Jeongin rupesi nauramaan itselleen ja huitomaan muita käsillään.
"Chillaa bro" Hyunjin naurahti ja nappasi Jeonginin kädet kiinni, ennen kuin tuo rikkoisi yhtäkään kymmenistä vaaseistani.
"Äwäwä iRtI" Jeongin kiljaisi ja pian yksi vaasi oli sirpaleina lattialla.
Ääni sai pojan kauhistumaan ja varmaan tuo luuli, että hyökkäisin tuon päälle heti. Ja vaikka rikkoutunut vaasi oli juuri se kaikista merkittävin, jonka vanhempani olivat tehneet ennen isän kuolemaan ja äidin sairastumista, en halunnut huutaa pojalle.
Se oli vahinko. Vaikka minun teki vain mieli kiljua ja heittää poika niskaperse-otteella kämpästäni ulos, en tehnyt sitäkään, koska... en tiedä. Ehkä minä vielä teen niin tänä iltana.
Jeongin odotti luultavasti räjähtävää reaktiota, tuon huomasi tärisevän paikallaan.
"Ei haittaa" sanoin ja rupesin keräämään rikkoutuneita sirpaleita lattialta.
Edessäni istuva nelikko vaihtoi kummastuneita katseita. Felix laskeutui kyykkyyn viereeni ja auttoi minua sirpaleiden kanssa.
"Woojin, älä peittele tunteitasi niinkuin isäsi. Tiedät miten siinä lopulta kävi" Hyunjin totesi.
"Me ei haluta et sulle käy samoin" Jisung sanoi haikeasti.
Kukapa haluaisi. Isäni kuoli viime vuonna kesäkuun sodassa. Hän ei koskaan avautunut kenellekkään paineistaan johtajana ja melkein heti sodan alun jälkeen isäni oli suunnannnut joukkomme suoraan surman suuhun.
Isä oli sairas, sen oli huomannut jokainen. Hänelle ei todettu mitään sairautta tai häiriötä, mutta hänen käytöksensä oli rappeutunut. Kuvittelin sen aina johtuvan äidin sairaudesta, jonka takia näin häntä vain joka toinen vuosi muovi-ikkunan läpi.
Onnekseni, olin saanut kokea mitä ihanimman lapsuuden.
"Älkää nyt, minusta ei tule sellaista kuin isä oli. Voin korjata tuon vaasin vielä" sanoin yrittäen olla positiivinen. Heti tuon sanottuani kuulin toisen räsähdyksen ja siinä se positiivisuus sitten oli.
"JEONGIN ULOS"
***
Heitin Jeonginin ulos sillä tutulla ja varmalla niska-perseotteella pois asunnostani ja passittanut porukkamme suoraan serkkuni Tahyungin luokse, joka ei ilmeisesti osannut pitää puhelintaan äänillä. Olimme saapuneet tuo asunnolle täysin väärään aikaan, joten olimme kääntyneet heti ovelta seuraavaa vaihtoehtoa kohti.
Mistä vetoa, että olemme taas kohta jumissa?
Hyunjin viiletti metrien päässä meistä muista etsien paikkaa jossa olla. Enkö minä muka vasta laittanut noita nukkumaan? Kello on kaksi yöllä, meidän pitäisi nukkua, eikä viilettää ympäri kaupunkia.
"Tuonne pääsee!" Hyunjin huikkasi rakennusta.
"Se on baari... etsitään joku muu paikka" totesin, mutta vierelläni kävellyt kolmikko oli jo sännännyt baarin lämpöön.
Lähdin noitten perään ennenkuin he karkasivat kokonaan näköpiiristä. Kaikki tallella ja normaalin sekaisin. Nyt piti vain estää noita juomasta ja se ei olisi helppoa. En oikeastaan saisi ilmaantua baareihin, isäni kielsi sen, koska se tahraisi johtaja suvun maineen.
"Kim Woojin? Mikä suo tämän kunnian saada sinut tänne?" kassan työntekijä kysyi ihmeissään hieman hermostuneena.
"Olen täällä katsomassa ystävieni perään, oletko sattumoisin nähnyt heitä? He ovat yleensä hieman levottomia" kysyin työntekijältä, joka vastasi vai ettei ollut saanut havaintoa heistä.
Kysymykseni vastaus paiskautui kuitenkin suoraan päin näköä. Nelikko juoksi soraan minua kohti perässään joukko vanhoja humalaisia miehiä. Nuo repäisivät mukaansa ja pian olimme piilossa baarin likaisessa vessassa.
"Ette ole tosissanne" naurahdin pelästyneelle nelikolle.
"Turpa tukkoon, ne tulee" Felix murahti ja tuijotti ovea.
"Ne erottaa meidän jalat"Jisung huomioi.
"Ei ne tänne pääse" sanoin.
Vessan ovi avautui ja kovaääninen sammallus täytti koko tilan. Mies joukko alkoi availla ovia voimalla, joten erotti selvästi, miten lähellä lauma oli. Pahinta kuitenkin oli, että joukko oli Bo-klaanin arvostetuimpia sotilaita.
Yksi miehistä älysi meidän olevan kopissa ja yritti päästä sisälle, mutta onnistumatta. Lauma jätti meidät rauhaan ja hylkäsi vessan sekä kopin jossa olimme.
"Miten te saitte tuollaisen porukan peräänne?" kysyin ihmeissäni.
"Felixin syy" Jeongin sanahti nopeasti.
"Sinähän se runoja aloit lausumaan" Felix tiuskaisi.
"Minä en kaatunut kuuron hyypän päälle, joka ei arvosta taidetta"
"Enkä minä kaatanut niitä juomia niitten pärstöille"
"Jisungin ja Hyunjinin syy" Felix ja Jeongin huudahtivat samaan aikaan ja alkoivat nauraa.
"Jos nyt vaan lähdetään pois täältä? Huomenna on harjoitukset" Jisung kysyi ja tarttui oven kahvaan, muttei saanutkaan sitä enää auki.
"Ette ikinä arvaa pojjat, me ollaan jumissa" Jisung naurahti turhautuneena.
"Ei helvetti"
"HyUnJiN kIrOiLi" Jeongin kiljui, mutta tukin tuon suun paperilla.
"Jos olisit nyt vain hiljaa? Hyvä Jeongin, hyvä" sanoin tuolle ja kaivoin puhelimeni taskustani.
"Noh, kenelle soitetaan?"
_______________________________________
Moi ihmiset ja puoli-ihmiset!
Siitä onkin aikaa kun julkaisin tänne luvun, joten täällä taas näissä merkeissä
Toivottavasti teillä on ollut mukava päivä!💛
Kirkas/Valotolppia
YOU ARE READING
Would you Stay? ~ Stray Kids
Fanfiction~Kaksi klaania, kaksi ihastusta ja paljon kiellettyä rakkautta~
