Gaudeamus Igitur

21 1 0
                                    

Normaalisti urheilulle omistettu sali oli täynnä levottomasti liikehtiviä nuoria ja heidän läheisiään. Kuumeisesti valmistumista odottavilla opiskelijoilla yksi etappi elämässä oli tänään tulossa päätökseen. Nuorten hermostus ja innostus ilmeni puheensorinana ja puheenaiheet liittyivät useilla tulevaisuuden suunnitelmiin ja haaveisiin. Monen oli vaikea uskoa, että nuoruus alkoi vedellä viimeisiään ja edessä häämötti aikuisuuden vaativalta kuulostava elämänvaihe. Osa heistä hanskasi äkillisen kasvavan vastuun ja velvollisuuden, osa taas ei millään suostunut uskomaan, että nuoruus alkoi kääntyä varhaisaikuisuuden puolelle.

Hietanen kävi hermostuksissaan vessassa jo viidettä kertaa aamun aikana. Pestessään käsiään hän tuijotteli itseään mietteliäänä peilistä. Äidin laittamassa harvinaisen siistissä kampauksessa hän ei tunnistanut itseään yhtään, sillä hän näytti jotenkin niin...aikuiselta. Tuo sanakin, aikuinen, tuntui niin kaukaiselta ja vähän pelottavaltakin. Tulevaisuus näytti täysin avoimelta ja oli vaikea ymmärtää, että kohta pitäisi muuttaa omilleen ja keksiä, mitä haluaisi isona tehdä. Rehellisesti sanottuna lukio oli ollut turun murretta puhuvalle nuorukaiselle hätäinen varavaihtoehto, sillä ei hänellä ollut mitään erityisiä kiinnostuksen kohteita. Lukiosta olikin selvitty keskinkertaisesti ja mitään valtavaa intohimoa mitään aihetta kohtaan ei ollut löytynyt jatkuvasta etsinnästä huolimatta. Jatko-opiskelemaan hän ei ollut vanhempiensa harmiksi hakenut, eikä töitäkään oikein ollut löytynyt, joten valmistumisen jälkeen koittaisi elämän ensimmäinen ilmoittautuminen TE-toimiston työttömäksi työnhakijaksi. Vanhemmilta kavereiltaan hän oli kuullut kauhutarinoita väkisin väännetyistä CV-kursseista ja painostavista sosiaalityöntekijöistä, mutta hän ei jaksanut nyt murehtia sen enempää. Tänä viikonloppuna olisi syytä juhlia ja olla iloinen omista saavutuksistaan.

Nuorukainen sukaisi kampauksensa aloilleen ennen ihmisten ilmoille astumista. Loppusilauksena hän suoristi vielä vinossa olleen kravattinsa ja hymyili tyytyväisenä itselleen. Ei hän kieltämättä mitenkään kehnomman näköinen ilmestys ollut, vaikka sinkkuna olikin visusti pysytellyt koko lukion ajan. Vatsassa lensivät mukavasti perhoset ristiin rastiin ajatellessa erästä tiettyä henkilöä, joka varta vasten heidän takiaan oli saapunut pinttyneen hien hajuiseen jumppasaliin, josta oli epätoivoisesti yritetty tehdä niin kovin juhlava tätä tilaisuutta varten.

Pukuhuoneessa koulun priimus Kariluoto hypisteli kirjoittamaansa puhetta hermostuneesti. Aivan tuota pikaa hän oli saamassa sertifikaatin yhdeksän laudaturin kirjoittamisesta ja viikon päässä häämötti oikeustieteellisen valintakoe, johon hän oli kirjoitusten jälkeen alkanut lukea hullun lailla. Monet ihailivat ja kadehtivat tämän akateemisesti lahjakkaan nuoren saavutuksia, mutta tosi asiassa itse suorittajalle eivät omat saavutukset tuntuneet juuri miltään. Ollakseen rehellinen, sisimmissään tämä oli kovin kateellinen niille, jotka ottivat rennosti ja malttoivat nauttiakin elämästään ja nuoruudestaan. Edessään hän seuraili adoniksena mainetta niittänyttä Rahikaista, joka flirttaili erästä heidän ryhmänsä tyttöä, joka näytti kovin vaivautuneelta lipevän herran iskettyä silmänsä häneen. Lukiosta Rahikainen oli selvinnyt nippanappa ja todennäköisesti siksi, että kukaan opettaja ei olisi enää teini-ikäisen lailla käyttäytyvää pojankloppia jaksanut katsella yhtään ylimääräistä. Ylioppilastodistuksen rivinä komeili AABA, mutta päätavoitteen tämä oli saavuttanut ja se riitti. Pystyisipä itsekin tuollaiseen elämänasenteeseen, Kariluoto huokaisi mielessään.

Ylisuoriutunut ylioppilas yritti kovasti peitellä orastavia silmäpussejaan, sillä väsymys rankan kevään jälkeen alkoi jo painaa. Kuitenkin oli aina tottunut saamaan tunnustusta suorituksistaan, joten oli kovin vaikea olla vaan ja hyväksyä itsensä kuolevaisena ihmisenä. Puheen pitäminenkin jännitti ja hän tiesi, että tarkat vanhemmat seuraisivat hänen jokaista liikettään lakitustilaisuuden aikana. Sentään illaksi hän oli saanut luvan mennä juhlistamaan valmistumistaan keskuspuistoon muiden poikien kanssa. Ilahduttavasti myös ammattiin valmistuvat heidän peruskoulun luokkansa, konekiväärikomppanian, jäsenet liittyisivät seuraan. Mitäköhän kokin kaksoistutkinnon suorittaneille Mäkilälle, Määtälle ja Lahtiselle kuului? Entäpä unelma-alalleen, autoasentajaksi valmistunut Lehto? Olisiko tämä vieläkin samanlainen hapannaama kuin silloin yläkoulussa? Se selviäisi illalla. Kariluodon mieltä lämmitti varmasti eniten se, että heidän vanhempi ystävänsä Koskela, joka oli lukion päätyttyä siirtynyt auttamaan vanhempiaan suvun pientilalle Pentinkulmalle, oli saapunut myös paikalle. He olivat nopeasti moikanneet aulassa ja harvinaista kyllä, yleensä vakavan näköinen mies oli jopa hymyillyt nähdessään hänet. Sylissään tällä oli ollut iso kasa värikkäitä ruusuja ja Kariluoto haaveili salaa, että niistä yksi olisi tarkoitettu hänelle.

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: May 30, 2019 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

Gaudeamus IgiturWhere stories live. Discover now