Kidnapped L.S

Kuusi

Louisin näkökulma
Herään samasta huoneesta.
"Ei ei ei ei. Tää ei voi olla totta" sanoin kyyneleet kurkussa.
Olen nousemassa sängystä, mutta huomaan olevani kiinnitetty sänkyyn.
VITTUJEN VITTU.
Yritän päästä irti sängystä. Etsin jotain terävää, olla voisi tiirikoida käsiraudat auki.
Ei löydy.
Kuulen askelien lähestyvän minua. 
Jähmetyin.
Ovi aukeaa. Näen Harryn virnuilevan minulle.
"Olet hereillä. Hyvä" Harry sanoo.
Hän kävelee minua kohti. Hän kaivaa farkkujensa taskusta avaimen ja avaa käsiraudan sängystä. Harry heittää minut lattialle. Avaa omat housunsa ja laskee ne jalkoihinsa. Hän nostaa minut lattialta polvilleni. Hän avaa suuni. Yritän estää häntä, mutta hän on liian vahva. Hän saa suuni auki ja pistää kyrpänsä suuhuni ja ronskisti panee suutani. Kyyneleet silmissä yritän saada hänet lopettamaan.

Vihdoinkin.
Vihdoinkin se on ohi. Harry kävelee huoneesta ulos.
Haluan pois täältä.

Harryn näkökulma
Lopetettuani puin housuni ylleni ja lähdin pois huoneesta. Menin omaan makuuhuoneeseeni ja lysähdin sängylleni. Purskahdan itkuun.

Louisin näkökulma
Pelko. Sana, joka kuvaa olotilaani parhaiten. Pelkään oloani täällä. Pelkään mitä Harry aikoo tehdä minulle. Kuolenko täällä? En tiedä.  Toivon todella selviäväni tästä.
Kierähdän sängyllä oikealle kyljelleni ja mene sikiö asentoon. Itken.
Hetken itkettyäni huomaan etten ole kahlittuna sänkyyn. Nousen ylös ja hiippailen ovelle. Kurkistan oven raosta — ei näy ketään — jatkan matkaa rappusille. Kuuntelen ympärilleni josko kuulisin missä Harry liikkui. Kuulin itkua. Kävelin ääntä kohti ja kuuntelin oven läpi — hetkinen Harrykö itkee huoneessaan. Miksi? No mitä väliä sillä nyt on? Minun on lähdettävä ennen kuin hän huomaa mitään.
Hiippailin takaisin portaiden luokse, astun varovasti rappusille, jotta ne eivät narahtelisi. Alas päästyäni käännyin vasemmalle.
Ovi.
Niin lähellä.
Onko tämä tässä?
Pääsenkö nyt tosiaan pois?
Kävelen ovelle ja avaan sen niin hiljaisesti ja varovasti kuin vain voin.
Astun ulos talosta. Otan ison henkäyksen raitista ulkoilmaa. Vihdoinkin. Pistän oven hiljaa kiinni ja kävelen ripeästi pihan poikki jalkakäytävälle.
Pysähdyn.
Käännyn katsomaan taloa. Jähmetyin paikoilleni hetkeksi. Louis, sinun on mentävä.
Mentävä. Käännyn lähteäkseni.

Juoksen niin kovaa kuin vain jaloillani pääsee.
Siellä se on. Koti. Oma kotini.
Astun kotiovesta sisään ja ensimmäiseksi menen pesulle. Haluan kaiken lian pois kehostani. Suihkun jälkeen puen vaatteet ylleni. Menen eteiseen ja pistän kengät jalkaani. Kävelen lähimmälle poliisiasemalle.

Otan vuoronumeron ja menen istumaan. 78.
67...68...69...70...71...72...73...74...75...76... Ihan kohta on vuoroni. 77...78.
Minun vuoroni.
Nousen penkistä ja kävelen tiskille.
"Päivää" poliisi sanoo.
"Hmmh... päivää" vastaan.
"Mitä asianne koskee?" Hän kysyy.
"Haluan tehdä rikosilmoituksen" sanon.
"Selvä, kerro enemmän" poliisi pyytää.
Alan kertoa tapahtunutta.

Harryn näkökulma
Rauhoitun ja pyyhin kyyneleet pois kasvoiltani. Katson itseäni peilistä. Mikä minua vaivaa? Miksi teen näin? Poistun huoneesta hakemaan Louisin syömään. Avaan oven ja — deja vu —
"EI. Ei taas." Sanon itsekseni.

Tukin koko talon eikä häntä löydy mistään.
"Hän on poissa..." sanon, "mitä nyt teen. Hän on varmaankin ilmoittanut poliiseille".
En halua vankilaan. EI. En mene vankilaan.
Juoksen huoneeseeni ja pakkaan vaatteitani sekä tarpeelliset tavarani. Sitten lähden. Jätän taloni ja menen jonnekin muualle. Aloitan kävelemällä metsään.