4."ilmiselvää"

302 21 6
                                    

~yoongin nk~
Käännyin ympäri ja näin Jiminin. Katsoin tuota normaalilla ilmeellä.
"Mitä kuuluu" jimin kysyi hymyillen. Tuhandin. "Okei mikä sulla on" jimin kysyi turhautuneena.
"Sä" vastasin. "Mä oikeesti tykkään susta jimin " vastasin katsellen hänen silmiään. "M-mä" jimin änkytti. Nyökyttelin. "Okei ei sitten. Ilmeesi oli näkemisen arvoinen" vastasin.
Jimin näytti ihan sairaan järkyttyneenä. Lähdin kävelemään koululle jättäen tämän maailman söpöimmän harmaahiuksisen pojan taakseni. Mietin sitä olisiko pitänyt antaa hänen puhua ,mitä jos hän tuntisi samoin kuin minä? Hän varmaan kävelisi jo kanssani koululle. Päätin  vain sivuttaa ajatukseni siihen paikkaan ei hän minua kohtaan mitään tuntisi.

~Jiminin nk~
Jäin katselemaan hänen peräänsä. Hän varmasti miettii juuri nyt ,että mitä olisi tapahtunut jos olisin sanonut hänelle samoin. Mutta se olisi ollut turhaa sillä minähän en tunne häneen enää mitään. Oikeastaan pääsin hänestä yli ystäväni Chaen avulla. Hän oli lohduttanut minua koko viime yön. Oikeastaan aloin seurustella hänen kanssaan eilen. Eikä se minua haitannut  Chae on aina ollut lohduttamassa minua, ja jakamassa päivän kivoja juttuja.

Ennen kuin huomasinkaan olin jo koululla. Näin Jennien ja Lalisan pitävän käsistänsä kiinni. He olivat niin täydellinen pari. He molemmat vaikuttivat normaalia onnellisemmalta, joten arvasin heti mitä he olivat viime yön tehneet. Kun pääsin heidän luokseen ,näin kuinka väsyneet silmät heillä oli. Taehyung ja jungkook olivat normaaleja itsejään, mutta Ji-Yongia ei näkynyt. "Missä Jiyo on?" Kysyin. " en tiiä se laitto eilen ighen aika surullisen kuvan, varmaan homehtuu kotona tai jotai" jennie sanoi. Lisan ilme muuttui todella oudoksi . "Lisa?" Tae kysyi joka oli selvästi nähnyt tämän ilmeen. "Mun pitäis oikeestaa mennä kattoo yks juttu kotoo" lisa sanoi rauhallisesti , joten uskoimme ,että hän puhui totta. Lisa katsoi Jennieen ,joka teki surullisen ilmeen. Lisa naurahti "höpsö tuun viel takas kouluun" lisa sanoi ja antoi nopean pusun tämän huulille. He olivat välillä vain liian ällösöpöjä.  Lisa lähti kävelemään kotiin ja jennie kääntyi meitä kohti.

"Mitä " hän kysyi. Jätkät meinas purskahtaa nauruun. " Jimin et säkää mikää vapaa mies kauaa ole." Hän sanoi. "Mitäh?!" Tae ja kook huudahtivat. Jennie naurahti ja muodosti huulillaan sanan 'Chae' . Pian tunsin käden olkapäälläni hymyilin kun huomasin Chaen takanani. "Heii" sanoin ja otin hänet kainalooni . Chae naurahti. Jennie näytti niin iloiselta.

"Niin kauan tätä on jatkunut." Jennie kysyi kun olimme ruokalassa ja chae nojasi olkapäälleni. "Ei kauaa" chae sanoi. Pian näinkin Yoongin ruokalassa. Chae näki hänet ,joten hän vain suuteli minua nopeasti ja lähti. "Wow" jennie sanoi. Naurahdin hieman tuon reaktiolle. Yoongi katsoi minua surullisena ja painoi päänsä alas. Oikeasti tuon ihmisen näyttelijä taidoilla saisi varmasti Oscarin. Pian kaikkien katse nauliutui ruokalan ovelle. Sieltä tuli nahkatakkinen Jengityttö joka oli myös min Yoongin exä, jonka kanssa hän oli 2 vuotta.
Kim Jisoo

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: Jul 18, 2019 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

How many Times?~ Yoomin {boyxboy} Where stories live. Discover now