Cute But Psycho

Esinäytös

Tämä ei ollut tavanomainen koulupojan päivä. Ei todellakaan. Minun olisi pitänyt olla opiskelemassa, nauramassa opettajan kömmähdyksille ja sen jälkeen ulkona pelaamassa futista ystävieni kanssa. Mutta niin ei ollut. Eikä tullut enää ikinä olemaankaan.

Katsoin vaaleaa pöytää edessäni. Kaksi mustapukuista miestä kiersi ympärilläni ja näyttivät hyvin kiinnostuneilta minusta. Oli niin hämärää, että hyvä kun näin edes kun edessäni istuva, valkotakkinen mies kumartui lähemmäs minua. Hän korjasi lasejaan, ennen kuin aloitti: "Miten sinä muistat sen päivän?" Sitä en oli halunnut kuulla. En tänään. En ehkä huomennakaan. Siksi en vastannutkaan. Tuijotin vain hiljaa pienen kattolampun valaisemaa pöytää. Mies tuhahti vastenmielisen kuuloisesti.
"No, voimmeko sitten aloittaa päivästä, jona tapasit hänet." Sätkähdin. En olisi saanut, ja hän huomasi sen varmasti. Me kaikki huoneessa tiesimme varsin hyvin, kuka "hän" oli. Yhtäkkiä tila tuntui ahtaalta. Mieleeni alkoi juolua muistikuvia. Kuvia, jotka saivat hengitykseni salpaantumaan. Kuvia, joiden takia en enää kestänyt.