Kipinävarjo tassuttaa usvaisen hämärässä metsässä, jossa on aavemaisen hiljaista. Kipinävarjon polkuanturoita nipistelee hyytävän kylmä maa, jota kuuraiset lehdet peittävät tasaisena mattona. Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan lehtien vaimea kahina ja rapsahdukset, jotka melkein kaikuvat luonnottomassa hiljaisuudessa kovempina kuin oikeasti ovat.
Kipinävarjo on koko ajan varuillaan, korvat hörössä pienimmänkin risauksen varalta. Hän kulkee vailla päämäärää tuossa valtavien puiden muhkuraisten juurten ja läpitunkevan pimeyden usvaisessa labyrintissa.
Kipinävarjo säpsähtää, kun yhtäkkiä läheisen puun latvustosta lehahtaa korppi rääkäisten korviahuumaavasti.
Kipinävarjo tähyilee taivaalle, mutta näkee tutun hopeahännän sijaan ainoastaan kuunsirpin, joka ei ole kynnenviiltoa paksumpi. Hajanainen ja ohut pilvenriekale lipuu kuun ylitse luoden kelmeästä valosta hetkeksi miltei olematonta. Kipinävarjo pörhistää turkkinsa suojaksi yön jäätävältä ilmalta.
Kipinävarjo saapuu pienelle metsäaukealle, joka kylpee kuun vähäisessä hohteessa karuna ja luotaantyöntävänä. Aukean keskellä on suuri kivenlohkare, jonka alla on onkalo. Kipinävarjon astellessa eteenpäin, hän huomaa kiven kuuraisessa pinnassa uurteita, jotka näyttävät epäilyttävästi kynnenjäljiltä. Kipinävarjo haistelee ilmaa varuillaan, ja raottaa suutaan mahdollisten pienienkin hajujen varalta. Hän ei kuitenkaan haista ketään, ja hieman huojentuneena hän menee lähemmäs onkalon suuta. Onkalosta leyhähtää kevyt kissantuoksu laimeana.
Kipinävarjon käpäliä pistelee jännityksestä, ja hän ryömii sisään.
Onkalo on parin ketunmitan verran vain kapeaa tunnelia, mutta laajenee sitten avaraksi luolaksi, joka on kylmänkostea, ja joka kaiustaan päätellen jatkuu pitkälle pimeyteen. Korkeassa katossa on halkeama, josta valuu hieman kelmeää hohdetta luolaan. Kipinävarjo aistii, että luolassa on joku. Ajatus saa hänen niskavillansa nousemaan pystyyn. Varovaisesti Kipinävarjo hiipii eteenpäin. Hän hämmentyy tuntiessaan, että luolan lattia muuttuu kylmästä ja sileästä kivestä hiekkaisen pehmeäksi ja epätasaiseksi. Siinä on painaumia, joihin kissa mahtuisi mukavasti kerälle, ja osassa on höyheniä ja sammalta.
Kipinävarjo päättelee tulleensa jonkinlaiseen pesään, ja kävelevänsä makuusijojen päältä.
Kipinävarjo on kuitenkin väsynyt, joten sen enempää miettimättä hän käpertyy yhteen höyhenillä vuorattuun pesään, ummistaa silmänsä ja vaipuu raskaaseen ja tiedottomaan uneen.
