kauhutarinoita

russian sleep experiment

1940 luvun loppupuolella venäläiset tutkijat pitivät viittä ihmistä hereillä viidentoista päivän ajan käyttäen kokeellista kaasua joka perustui piristävään vaikutukseen. Heitä pidettiin suljetussa ympäristössä jotta heidän hengitystään voitiin tarkkailla, sillä kaasu sisälti suuren määrän myrkkyjä. Tämä tapahtui ennen valvontakameroiden keksimistä, joten heillä oli ainoastaan käytössään mikrofoneja ja 12 senttiä paksu peili-ikkuna josta heitä pystyttiin tarkkailemaan. Huoneessa oli paljon kirjoja ja telttäsänkyjä nukkumiseen, juoksevaa vettä, vessa ja tarpeeksi kuivaruokaa viidelle ihmiselle yli kuukauden ajaksi.

Testikohteet olivat poliittisia vankeja joiden uskottiin olevan valtion vihollisia toisen maailmansodan aikaan.

Kaikki meni hyvin ensimmäisten viiden päivän aikana; kohteet eivät tehneet paljon vastarintaa lupauksesta että heidät vapautettaisiin jos he suostuisivat testiin eivätkä nukkuisi 30 päivään. Heidän keskustelujaan ja tekemisiään seurattiin ja huomattiin että he alkoivat puhua menneisyyden traumaattisista tapahtumista ja keskustelujen yleinen sävy muuttui synkäksi 4 päivän kuluttua.

Viiden päivän jälkeen he alkoivat valittaa olosuhteista ja tapahtumista jotka johtivat heidän vangitsemiseensa ja heillä alkoi olla vakavia vainoharhoja. He lopettivat puhumasta toisilleen ja alkoivat jatkuvasti kuiskailemaan mikrofooneihin ja peili-ikkunaan. He alkoivat oudosti ajattelemaan että pystyisivät voittamaan tutkijoiden luottamuksen kääntymällä toisiaan vastaan. Ensin tutkijat luulivat sen olevan vain kaasun sivuvaikutus...

Yhdeksän päivän jälkeen ensimmäinen heistä alkoi kiljumaan. Hän juoksi huonetta ympäri jatkuvasti kiljuen täyttä kurkkua kolme tuntia putkeen, ja kun hän yritti sen jälkeen huutaa hän kykeni vain tekemään satunnaisia vingahteluja. Tutkijat olettivat että hän oli tuhonnut äänihuulensa. Kaikista yllättävin asia tässä käyttäytymisessä oli miten toiset kohteet reagoivat siihen...tai eivät reagoineet ollenkaan. He jatkoivat kuiskailua mikrofooneihin kunnes toinen kohteista alkoi kiljua. Kaksi kiljuvaa kohdetta ottivat kirjat ja avasivat ne keskeltä asettaen ne peili-ikkunoiden päälle. Kiljuminen loppui heti.

Niin loppui myös kuiskaaminen mikrofooneihin.

3 päivää kului. Tutkijat tarkastivat mikrofoonit tunneittain varmistaakseen että ne toimivat, koska oli mahdotonta että niistä ei kuulunut pienintäkään ääntä vaikka huoneessa oli 5 ihmistä. Hapenkäyttö kertoi että kaikkien 5 ihmisen täytyi olla yhä elossa. Itseasiassa huoneessa mitattu hapenkäyttö vastasi 5 ihmisen hapenkäyttöä erittäin korkea tasoisen raskaan treenauksen aikana. Neljännentoistapäivän aamuna tutkijat käyttivät sisäpuhelinta saadakseen yhteyden huoneeseen toivoen jotain vastausta testikohteiltaan, jotka he pelkäsivät olevan joko kuolleita tai aivokuolleita.

He sanoivat: "Me avaamme huoneen testataksemme mikrofoneja, astukaa pois ovelta ja menkää makuullenne lattialle tai teidät ammutaan. Ohjeiden noudattaminen johtaa yhden testikohteen vapauttamiseen."

Tutkijoiden yllätykseksi he kuulivat yhden lauseen joka sanottiin rauhallisella äänellä: "Me emme halua vapautua."

Väittely puhkesi tutkijoiden ja armeijan välille joka rahoitti tutkimusta. Kun tutkijat eivät kyenneet saamaan vastausta sisäpuhelimen avulla, huoneen ovi päätettiin avata viidennentoistapäivän keskiyöllä.

Huone puhdistettiin kaasusta ja täytettiin puhtaalla ilmalla jonka jälkeen mikrofonista alkoi välittömästi kuulua ääntä. 3 eri ääntä alkoi rukoilla että kaasu laitettaisiin takaisin päälle. Huone avattiin ja sotilaat lähetettiin hakemaan kohteet. Testikohteet alkoivat kiljumaan kovempaa kuin koskaan ennen, ja niin myös sotilaat kun näkivät mitä sisällä oli. Neljä viidestä kohteesta oli yhä elossa, vaikka kukaan ei voisi kutsua heidän tilaansa elämän kaltaiseksi.