imperialismi

1. intro

Olettaminen oli yksi ihmisyyden oudoimmista heikkouksista. Ihmiset olettivat ihmisistä tai eläimistä kaikkea turhaa shaibaa, jolla ei todellisuudessa ollut minkään näköistä painoarvoa.

Olettaminen meni samaan kategoriaan ennakkoluulojen ja stereotypioiden kanssa. Oletus toisensa jälkeen. Ja niin edelleen. Oletus, että kaikki on hyvin, ja että kaikki tulisi olemaan aina hyvin.

Oletus siihen, että tosi rakkaus on olemassa. Siihen, että tosi rakkaus kestää. Siihen, että jokaista tavallista tallaaja odottaa Puolenhehtaarin metsässä iki oma Prinssi Hurmaava. Kaikkeen siihen rakkaus hölynpölyyn, johon mä olin uppoutunut.

Musta, Sebastian Elias Bäckstromistä oli tullut oletuksien, stereotypioiden ja ennakkoluulojen kuningas, joka hallitsi koko maailmaa uljaan prinssinsä Tino Eemeli Rekivaaran kanssa.

Ja paskat.

Mä naurahdin itselleni. Miten tää oli taas mennyt tähän? Ei tän näin kuulunut mennä. Ei tän kuulunut alkuunkaan mennä tälleen.

Poistin 14. luonnoksen. Ei mistään tullut mikään. Mikään ei tuntunut miltään.

Aloitin uudelleen.

Kaikki tietävät varmasti tunteen, kun kaikki menee liian hyvin. Kaikki tietää sen tunteen, kun kaikki on niin täydellistä, että se alkaa tuntumaan epätodelliselta. Linnut laulavat, kukat kukkii, ruoho on vihreää, aurinko paistaa ja ei helvetti... Suomessa on yli 20°C kesäkuun puolivälissä.

Kaikkea hyvää odottaa kuitenkin pitkä, ankea ja masentava hetki. Jokaista lämmintä kesää odottaa vastassa jäätävän kylmä ja ankea talvi. Välttämättä, ei edes lunta.

Jokaista hyvää hetkeä otti vastaan kunnon paskamyrsky, eikä siihen ollut parannusta. Edes suurimmat lääketieteen ja teknologian ihmelapset eivät pystyneet selittämään niitä ilmiöitä.

Silti, jokaisesta hyvästä hetkestä oli nautittava. Jokainen hetki piti elää. Koskaan ei saanut levätä. Hetki toisensa jälkeen. Aasiasta Eurooppaan ja sieltä Etelänavan ja Afrikan kautta Amerikkaan ja jos hyvä tuuri olisi niin käytäisiin vielä Australiassa ja lopulta takaisin Eurooppaan.

Juuri kun oli saanut hengähtää 43 minuuttia niin piti astua seuraavan junaan, joka veisi taas uudelle matkalle, uudelle ihmeelliselle hattarapilvien ja karamelliputoksien maahaan, jossa vaaleanpunaiset ja pastellinsiniset yksisarviset lensivät.

Olihan se osittain ihan mukavaa, nähdä maailmaa ja saada uusia tuttavuuksia. Pian kuitenkin suklaa ja ällömakeat irtokarkit alkavat kyllästyttämään. Tahdot vaihtelua. Tahdot muutoksen.

Muista elää ja muista nauttia,

-SEB

Hengähdin syvään ennen kuin painoin "julkaise" -nappia. Suljin silmäni ja naurahdin. Viikkojen työ on taas tehty.

Istuin sohvalle ja vaihdoin blogini selaimesta Netflixiin. Rauha.

Kello lähestyi puolta yötä, kun ovi kävi. Laitoin jakson pauselle, ja katsoin kuinka jumalainen ihminen käveli luokseni.

"Moi rakas"

"Moi" mä vastasin.

"Mä luin sen sun uusimman postauksen. Oli osuva. Sulla on aina ollut niin hyvä mielikuvitus" tuo hymähti.

Jep. Sitähän se nimenomaan oli: mielikuvitusta.

"Kiitos, arvostan" mä sanoin ja nousin seisomaan. Olin tarttua miesystävääni kädestä, mutta siitä ei tullut mitään. Muutama sekunti ja hän vetäyti pois.

"Pitää varmaan mennä nukkumaan, aamutreenit" hän sanoi ja käveli portaat ylös meidän makkariin. Tätä tämä oli. Mun normi. Nykyinen normi.

Mä lysähdin takaisin sohvaan ja jatkoin itsesääliin ryppeytymistä. Helvetin lapsellista kakskymppiseltä sälliltä.

Jassoo. Täällä taas. Pahoittelen tätä hiljaisuutta, mutta sanottaisko näin että mulla ei ole vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Koeviikkokin on tällähetkellä käynnissä. Toivottavasti teillä kaikilla kultamussuilla on kaikki hyvin ja olette pysyneet terveinä. Heittäkääpä mulle vaikka sinne teidän rehelliset kuulumiset niin voin sitten hyvissä mielin lueskella niitä.

Vielä sellainen informatiivinen asia, että olethan lukenut ensin diktaattori- kirjan nimittäin tämä on kyseisen kirjan "jatko-osa" Pelkkä suositus näin itse kirjailijalta. Ei ole kuitenkaan mikään pakko!

🌟&💬