The crown in the dust {Fin}

Luku 1

Hiippailin salaa kotini lähellä olevaan metsään. En olisi saanut mennä sinne, mutta en ole ikinä oikein välittänyt juuri siitä säännöstä.
Ylläni minulla on tumma takki, joka on minulle hieman suuri. Työnsin tummat hiukseni hattuni sisälle piiloon ja laitoin tumman siniset lapaset, jotka siskoni oli minulle tehnyt käsiini. Oli jo yömyöhä, joten riski jäädä kiinni olisi pieni. En tiedä mitä kiinni jäämisestä seuraisi, mutta en mieluusti haluaisi ottaa siitä selvää.    
    Lähdin juoksemaan polkua pitkin. Kompastuin juosteessani aukiolle järven lähelle. Kuu hohkasi hopeista valoa lumeen, joka sai sen kimmeltelemään. Nousin ylös ja pyyhin lumen vaatteiltani.

"Ymmärtääkseni et saisi olla täällä?" Jonkun vieraan ääni kuiskasi jostain metsän uumenista. Ääni oli karmiva ja minusta tuntui siltä kuin sydämeni olisi pysähtynyt.
"Kuka sinä olet!" Vastaan äänelle. Otin puukkoni vyöltäni. Käteni tärisi niin ettei puolustautumisesta kyllä tulisi mitään.
"Entäs itse?" ääni kuiskasi.
"Aaron", vastaan. En tiedä oliko se viisasta vai ei, mutta vastaus tuli automaattisesti. Yritin kuulostaa rohkealta, mutta ääneni värisi. Henkilö joka puhui minulle taisi kuulla tärinän äänessä sillä hän naurahti.
"Aaron", ääni sanoi tunnustellen. Aloin puristaa puukkoni vartta kovempaa.
"Tule esiin!" Huusin äänelle. Kuulin kuinka vieressäni olevan järven jää murtui. Käännyin järveä kohti. Näin jään halkeamaa josta nousi tyttö. Tytön hiukset olivat mustat. Kasvot olivat sinertävät ja kädet kalpeat. Silmien pupillit olivat todella pienet ja yllään hänellä oli valkoinen kaapu. Hiuksissa hänellä oli sinisistä kukista tehty seppele.
"Sinuna lähtisin juoksemaan!" Tyttö naurahti kimakkaa nauruaan.
Yritin lähteä liikkeelle, mutta jokin oli kangistanut minut. Puukkoni tippui maahan. Oikeassa kädessäni ollut lapanen putosi puukon päälle. Sain vain huudetuksi, "Apua!"
Hetken kuulin vain tytön lähestyvät askeleet ja hänen rahisevan hengityksen. Suljin silmäni, sillä en halunnut nähdä hänen kasvojaan viimeisenä asiana jonka näkisin eläessäni. Rukoilin jumalia, rukoilin että joku tulisi pelastamaan minut. En halunnut kuolla.

"Sinä!" Tytön ääni murahti.
"Sinä senkin-! Mene takaisin jään alle minne kuulut!" Toinen ääni huusi. Meinasin saada sätkyn. En ollut varautunut siihen, että joku tulisi pelastamaan minut. Avasin silmäni nähdäkseni kolme tyttöä, yksi heistä käveli luokseni. Tytöllä oli tummat lainehtivat pitkät hiukset ja vaalea iho, hän oli minua muutaman sentin lyhyempi. Hänen takanaan oli kaksi tyttöä. Kaikilla heistä oli yllään tumma mekko ja tumman vihreä viitta. Toinen tytöistä piti pajun oksaa kädessään ja osoitti sillä jäästä noussutta tyttöä. Tytön punertavat hiukset olivat letillä. Hänen ihonsa on lumenvalkea ja täysikuu hohkasi hopeista valo häneen ja toiseen tyttöön hänen vierellään. Tyttö joka oli oletettavasti huutanut oli miekka kädessään. Hänen hiuksensa ovat siniset ja iho valkea. Hänen kasvoissaan oli jonkinlaisia hopeisia lävistyksiä muistuttavia näppylöitä tai lävistyksiä. Näin kuinka järvestä noussut tyttö käveli järveä kohti ja heittäytyi selälteen avantoon ja kuinka jää peitti avannon ja korjasi halkeamat.
"Mitä sinä oikein ajattelit?" Tyttö joka oli kävellyt luokseni kysyi ja katsoi minua. Hänen oliivin vihreät silmät tuikkivat kuun valossa.
"En tiedä", sanon takeltelevasta.
"Minähän sanoin pojat on tyhmiä", sinitukkainen tyttö sanoi ja käveli meidän luo.
"Ei kaikki", tummatukkainen tyttö sanoi.
"Nimeni on muuten Angie tai no Angelina", sinitukkainen tyttö sanoi, kun ei olisi kuullut ystävänsä sanoja.
"Minä olen Aaron", vastaan.
"Sinun olisi pitänyt tietää varoa häntä, jos kerran metsässä yksin pimeällä kuljet" Angie sanoi ja osotti kohtaan jonne tyttö oli kadonnut.
"Minun nimeni on Lucy ja hän on Evangeline", Tumma tukkainen tyttö sanoi. Hän sanoi sen varmaan vaihtaaksemme puheenaihetta.
"Hei!" Evangeline huudahti ja juoksi meidän luokse ja nosti kätensä Angien olkapäälle. Lucy ja Evangeline silmäilivät minua katseillaan.
"Hänet pitäisi viedä Werlaen luo. Ulkoisia vammoja ei pikaisella katsella näy, mutta sisäisistä en tiedä vielä mitään", Lucy kuiskasi Evangelinelle, joka nyökkäsi. Kuulin kuiskauksen hädin tuskin.
"Kuka on Werlae?" Kysyn. Olin hämilläni siitä kuka tämä Werlae on. Saaristo jossa asun on nimetty Werlae nimisen velhon mukaan, joka tarun mukaan asui etelässä sijaitsevassa saaressa haltijoiden kaupungissa. Kaupunkiin johti tarun mukaan kivistä tehty silta joen yli, jonka virtaus on liian kova veneellä kulkemiseen tai uimiseen. Tosin se on vain vanha taru ja saaristo on yli tuhat vuotta vanha. Tarkkaan ottaen 1288 tai 1289.
"Meidän on vietävä sinut meidän koti kaupunkiimme, jotta voimme varmistaa ettei sinulla ole vammoja, joita tuo aiheuttaa normaalisti", Evangeline sanoi ja osoitti vihaisesti kohtaan johon tyttö oli kadonnut. "Kuka on Werlae?" Kysyn.
He olivat kuin he eivät olisi kuulleet kysymystäni..

Tytöt ohjasivat minut valkoisen hevosen luo vähän matkan päästä järvestä. Lucy auttoi minut hevosen selkään. Minua huimasi hieman. En ole ikinä piitannut ratsastamisesta ja hevoset pelottivat minua.
"Valitettavasti emme voi näyttää sinulle reittiä kaupunkiin", Angie sanoi ja hymyili ilkikurisesti.
"Se on myös turvallisempaa sinulle jos et näe", Evangeline jatkoi.
"Mitä tarkoitatte?" Kysyn. Minulla oli paha aavistus tyttöjen sanoista. Tajusin myös kuinka tyhmä olen. Tajusin kuinka minun olisi pitänyt mennä suoraan kotiin.
"Me nukutamme sinut", Evangeline sanoi ja otti purppuran värisen pussin vyöltään. Voin vaikka vannoa, että Angie virnisti selkäni takana.
"Ei ei ei", sain sanotuksi. Yritin laskeutua hevosen selästä, mutta Angie oli nopeampi ja piteli minua aloillaan. Hän oli todella vahva, joten en vaivautunut kuluttamaan voimiani taistelemalla häntä vastaan. Evangeline otti hopeista jauhetta pussista ja heitti sitä minua päin. Silmissäni sumeni.