The crown in the dust {Fin}

Luku 2

Heräsin puisesta sängystä. Muistin hädintuskin kuka olen ja mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut.
Huone oli pieni, mutta valoisa. Seinät olivat vaaleat ja niitä koristi maalatut taulut ja lasipurkit joissa oli erivärisiä kiviä, jotka kimaltelivat auringon valon osuessa niihin. Huoneessa oli myös suuri kirjahylly, jossa kirjat oltiin lajiteltu kannen värin mukaan, sateenkaaren värien järjestyksessä. Kirjahyllyn vieressä oli puinen ovi, joka oli koristeltu kaiverretuilla kiekuroilla. Huoneessa oli myös puinen vaatekaappi, jonka maali oli vähän kulunut. Kaapin yllä seinässä oli kultaisin kiekuroin reunustettu peili. Sänkyni vieressä oli yöpöytä ja ruosteinen kello. Kellon viisarit olivat koristeelliset ja se näytti 18.45.
Nousin ylös sängystä. Tunsin pehmeän maton jalkojeni alla.
Lähdin kävelemään hitaasti kohti ikkunaa. Lattia narisi jalkojeni alla ja näin ikkunasta kaupungin yli merelle. Kaupungin talot olivat koristeellisia ja kadut olivat täynnä ihmisiä. Maassa ei näkynyt olevan lunta eikä ikkuna olleet huurussa.
"Kuinka kauan olen nukkunut?" Kysyn itseltäni.
Huoneen ovi aukesi. Lucy ja joku vanha mies kävelivät sisälle. Mies nojasi tummaan puiseen kävelykeppiin. Hän hymyili minulle lempeästi. Hänen vaalea ihonsa oli täynnä ryppyjä ja pisamia. Hänen silmänsä olivat kastanjan ruskeat. Hänellä oli harmaa parta ja harmaat kiharat hiukset.
Lucyn tummat hiukset oli laitettu letille ja hänellä oli yllään luonnon valkoinen paita ja viininpunainen hame.
"Tässä on isoisäni Werlae", Lucy sanoi ja ojensi kätensä miehen suuntaan.
"Päivää!" Werlae sanoi ja käveli luokseni.
Lucy astui ovesta ulos ja jätti meidät kahden.
"Ojentaisitko oikean kätesi?" Werlae pyysi.
Ojensin käteni Werlaeta kohti, joka nosti tummam paitani hihan paljastaen siteen kyynertaipeessani.
"Mitä on-"
"Sulje silmäsi", Werlae sanoi. En olisi tahtonut sulkea silmiäni, mutten nähnyt muutakaan vaihtoehtoa. Suljin silmäni. Werlae avasi siteen. Hän tutki (oletettavasti) kättäni hetken, kunnes sanoi, "voit avata silmäsi".
Katsoin kättäni. Näin vain pienen arven.
"Mitä siihen oli käynyt?" Kysyin.
"En minä tiedä. Haava vain oli siinä. Eikä se ole taikojen tai taika olentojen aiheuttama", hän vastasi ja käveli ovelle. "Vaatteet löytyvät kaapista peilin alla", hän sanoi ja sulki oven perässään.

Jäin taas yksin. Kävelin vaatekaapin luo. Se ei ollut korkea, vaan muistutti enemmän lipastoa. Sen päällä oli kultainen kampa. Katsoin itseäni peilistä. Hiukseni olivat siistit ja puhtaat. Ylläni minulla oli tumma paita ja silkkiset tummansiniset housut. Ihoni oli puhdas ja arpi poskessani oli kadonnut.
Avasin kaapin oven. Näin paljon erivärisiä vaatteita. Kaikki niistä olivat oikean kokoisia. Valitsin itselleni mustat housut ja kerman valkoisen paidan.
    Kaapissa oli myös kenkiä. Valitsin mustat kiiltävät kengät ja kampasin hiukseni. Vilkaisin itseäni vielä kerran peilistä ennen, kun kävelin ovelle ja astuin ulos huoneesta.

Lucy nojaisi tummaan kaiteeseen ja katseli ikkunasta ulos.
"Mikä paikka tämä on?" Kysyin. Halusin tietää tarkalleen missä olin.
"Kotini", Lucy vastasi.
"Missä?"
"Eteläsaaressa", Lucy sanoi ja lähti kävelemään puisia rappusia alas. Lähdin hänen peräänsä.
"Minne sä olet menossa?" Kysyin Lucylta, kun sain hänet kiinni.
"Ruokasaliin, perheeni odottaa meitä. Ja sinun pitää muutenkin saada jotain syötävää", Lucy vastasi.
"Kauanko nukuin?"
"Vain vuorokauden, vuodenajat kulkevat eri tahtiin täällä", Lucy vastasi.

Saavuimme jonkinlaiseen aulaan. Portaiden alapäässä oli koristeellinen sohvaryhmä ja sohviin sopiva sohvapöytä. Seinällä portaiden vieressä oli takka ja tauluja.
"Jos haluat voit hetken katsella ympärillesi", Lucy sanoi ja käveli sohvan luo. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään kohti suurta taulua, joka oli pistänyt silmääni heti saavuttuamme aulaan. Taulun kehykset olivat hopeiset ja kuvaan oli maalattu nainen, mies ja vauva. Nainen hymyili lempeästi ja piteli siniseen kääröön käärittyä vauvaa sylissään. Naisella on punertavat hiukset jotka olivat letillä. Hän muistutti paljon Evangelineta. Naisen vieressä oleva mies piti naisen olkapäästä kiinni ja hymyili. Hänen tummien hiuksien päällä oli kultainen kruunu.
Miehellä oli yllään vanhanaikainen tumma puku ja naisella vaalea koristeellinen mekko.
"Keitä he ovat?" Kysyin. Lucy nosti katseensa maalausta kohti. Hän huokaisi syvään ja käveli luokseni.
"Tuo nainen on Evangelinen täti Evangeline, siis Evangeline on saanut häneltä nimensä. Ja tuo mies on Kuningas Azriel toinen. Heidät murhattiin noin 16 vuotta sitten. Kukaan ei tiedä mitä heidän pojalleen tapahtui", Lucy vastasi. "Evangeline tapasi Azrielin, kun Azriel eksyi kaupunkiimme. He rakastuivat ja menivät naimisiin, saivat lapsen ja murhattiin".
Lucyn sanat saivat minut hiljaiseksi. Ihan vain ajatus siitä että Evangeline oli sukua kuningattarelle.
"Kuinka vanha sinä olitkaan?" Kysyin.
"16, täytän 17 kahden kuukauden päästä", Lucy vastasi. "Entäs itse?"
Minun piti miettiä hetken kuinka vanha olin. En pystynyt muistamaan oikein mitään.
"Taidan olla 17", vastaan. Lucy nyökkäsi.
"Tule", hän sanoi ja käveli puisia pariovia kohti.

Lucy avasi ovet ja näin ihmeellisen näyn. Ilmassa leijui kynttilöitä, tumman pöydän yläpuolella. Tumma pöytä oli täytetty erilaisilla kasvis- ruuilla. Ihmiset nauroivat ja ilmapiiri oli lämmin ja kotoisa.
"Hei kaikki! Tässä on Aaron", Lucy sanoi metelin yli. Huoneeseen tuli aivan hiljaista.
"Tervetuloa!" Tummatukkainen nainen sanoi ja viiletti luoksemme. Hänelle tuli hymykuopat poskiin, niinkuin Lucylla.
"Tässä on äitini Mary" Lucy sanoi.
"Sinulla on varmaan kova nälkä. Tuolla Zoën vieressä on sinulle vapaa paikka". Nainen sanoi ja osoitti valko hiuksista tyttöä joka tuijotti minua ilmeettömänä.
"Kiitos", vastasin ja kävelin Zoën luo. Lucy seurasi minua ja kävi istumaan viereeni. Heti istuttuani ihmiset jatkoivat keskustelua.
"Saat ottaa mitä ikinä haluat", Lucy kuiskasi. Otin hieman ruokaa lautaselleni. Tutkailin siinä samalla ihmisiä ympärilläni.
"Jos pelkäät että ruoka on myrkytetty, niin tiedoksi että sellaista ei harrasteta näillä nurkilla", Zoë kuiskasi minulle.
"Mitä? En minä sellaista-", valehtelin.
"No mikset syö?" Zoë kysyi ja katsoi minua liilahtavilla silmillään. Hänen silmiensä ripset olivat valkoiset niinkuin hänen hiuksensa.
Otin hopeisen haarukan käteeni ja maistoin salaattia. Otin myös hörpyn hopeisesta pikarista jossa oli vettä.
     "Millainen perhe sinulla on?" Eräs pikkutyttö kysyi minulta pöydän toiselta puolelta. Kysymys oli hieman outo.
   Tytön vaaleanpunaiset hiukset olivat kahdella letillä ja hän katsoi minua hänen ruskealla ja valkoisella silmällään. Tytön oikea silmä oli valkoinen joka hämmensi minua hieman. Arvioin tytön noin 5- vuotiaaksi.
"En muista", huokaisin vastaukseksi. Ihmiset alkoivat supista pöydän ympärillä.
"Etpä tietenkään muista!" joku huusi metelin yli.
"Riittää!" Werlae huusi ja huoneessa tuli hiljaista. Hän nyökkäsi Lucylle joka ohjasi minut ulos huoneesta. Jossa riitely jatkui Lucyn suljettua oven.
"Esittelen joskus perheeni paremmin", hän sanoi.
"Riitelettekö te normaalisti tuolla tavalla?" Kysyin. Pelkäsin Lucyn suuttuvan, mutta hän vain naurahti, "Ei nyt sentään. Onneksi".

Menimme kirjastoon kuluttamaan aikaamme. Lucy kertoi enemmän perheestään ja näytti salaisen huoneen, jonne pääsi yhden kirjahyllyn takaa.
Aurinko alkoi laskea ja kuu alkoi hohkata hopeista valoa kirjastoon.
Minun piti käydä nukkumaan, jotta jaksaisin lähteä Lucyn, Angien ja Evangelinen kanssa kaupungille.
Kävelin huoneeseeni yksin. Sänkyni oltiin pedattu ja vaatteet joita olin pitänyt päivällä herättyäni oli viikattu sänkyni päälle. Suljin verhon ikkunani edestä ja vaihdoin vaatteet. Menin sänkyyni ja suljin silmäni. Olin niin väsynyt, että nukahdin melkein heti.