Soturikissat: Hylätty pentu (jätetty kesken)

Luku 1

Olin 3 kuuta vanha. Avasin hitaasti silmäni, ja tajusin taas makaavani Ruususielun vieressä. Istahdin pesulle, ja tajusin, että minulla oli kamala nälkä. En kuitenkaan halunnut herättää minua imettävää kuningatarta, sillä pelkäsin, että tämä heittäisi minut ulos pesästä.

Mietin taas, niin kuin joka aamu, mitä olen tehnyt eilen väärin; siitä oli tullut pakollinen aamurutiinini heti. Sitten muistin eilisen surun, joka oli hiipinyt sisälleni, ja päällikön epäluuloisen ja paheksuvan virneen tämän katsoessa minua.

Lopulta kyllästyin odottamaan istuaalteni, ja lysähdin makaamaan pää etutassujen päälle.

Sitten kuulin, kun emoni nousi istumaan. Käänsin korvani äänen suuntaan, ja katsoin, kun tämä nousi ylös, katse poissa minusta. Näin, kun tämä herätti sisareni ja veljeni kehräten ja silittäen hännänpällään. Painoin silmäni kiinni.

Pian Ruususielukin heräsi. Nousin toiveikkaasti istumaan, mutta kuningatar vain sähähti minulle.

Odotin kärsivällisesti sitä, että Ruususielu ottaa minut viereensä.

Kun kuningatar oli ruokkinut kaikki omat pentunsa, oli minun vuoroni. En kuitenkaan saanut paljoa mitään.

Kun olin valmis  ja nousin ylös, tunsin kylmän tuulahduksen.

Mitä nyt? ajattelin hiljaa mielessäni. Tassutin hiljaa kurkistamaan ulos.

Sävähdin säikähdyksestä, kun kuonoani nipristi kylmä viima. Kaikkialla oli valkoista!

Kosketin varovasti tassullani kylmää ainetta. Pomppasin säikähdyksestä taakse päin.

Kuulin pentutarhan sisältä rapinaa, ja luokseni tuli harmaa sisareni, Hehkupentu.

"Vau!" tämä henkäisi silmät suurina. "Mitä tämä on!?"

Myös Harmaasiipi tuli ulos pesästä.

"Mitäs täällä..." emoni sanoi tyrkäten minut syrjään. Sitten tämä henkäisi: "Lunta, Hehkupentu, lunta! On tullut lehtikato."

Tunsin piston sydämessäni, kun Harmaasiipi ei puhunut minulle.

"Niin! Mutta... Mitä se on ja mistä se tulee?" kysyin ihmeissäni.

Kuningatar sivuutti kysymyksen, ja totesi taas sisarelleni:

"Niin, tämä on ensimmäinen lumesi."

Huomasin, että vasta, kun Hehkupentu kyseli lumesta, niin Harmaasiipi vastasi.

Myös veljeni tulivat katsomaan lunta. He lähtivät heti enenpiä kyselemättä tarpomaan lumeen. Pompin mukaan innosta hihkuen. Heittelimme lunta toistemme päälle, kunnes kaikki olivat hieman viluissaan ja nälkäisiä.

Muut pennut menivät sisään, mutta minä jäin ulos. Taapersin tuoresaaliskasalle, ja hain sieltä hiiren. Menin pesän eteen syömään.

Kun olin syönyt, siivosin syömisjälkeni. Nuolin myös itseni puhtaaksi, kävin sisällä kysymässä Hehkupennulta:

"Hei, tulisitko ulos?"

"Tulen, tulen!" tämä huudahti ja tarpoi mukanani takaisin lumeen.

Otin lumikökkäreen tassuuni, ja viskasin sen päin sisartani.

"Kostan tuon vielä!" hän hihkaisi ja heitti lunta myös minua päin.

Huudahdin:

"Mrrauh!! Julistan sodan alkaneeksi!"

Heittelimme taas toisiamme lumella.

Kun väsyimme ja lysähdimme maahan, Hehkupentu ehdotti:

"Mennäänkö katsomaan parantajan pesää?"

"Mennään!" hihkuin innoissani.

Parantajan pesällä meitä vastaan tuli parantaja, Usvanloiste.

"Hei, Usvanloiste", naukaisin parantajalle.

"Hei", tämä vastasi epävarmana kuten yleensäkin.

Parantajan oma mestari oli kuollut, kun tämä oli ollut vasta juuri valmistunut parantajaksi.

"Voimmeko tulla katsomaan taas pesääsi?"

"Voit", parantaja naurahti.

"Jippii!" hihkuimme yhteen äänen.

Menimme sisälle pesään, jossa haisi kirpeältä ja makealta samaan aikaan.

"Täällä tuoksuu ihanalta!" sisareni henkäisi. Hän pyöri pesää ympäri, ihaillen kaikkia yrttejä ja rohtoja.

"Vaaaau......." tämä henkäili.

Hetken päästä lähdimme pois tuoksujen ja hajujen huumasta.