Ketunroihu
Link para comentáriosCódigo de CondutaPortal de Segurança do Wattpad
Hei vaan ja hyvää juhannusta, jos joku täällä vielä pyörii! Julkaisin näin keskikesän kunniaksi ensimmäisen puolikkaan lyhyestä tarinasta Karhun poluilla (eli Vilhon juhannusseikkailu). Se sijoittuu kesään Helsingissä-tarinan jälkeen, mutta sen voi hyvin lukea heti SKE:n ja TNV:n jatkoksi, koska se ei spoilaa Helsingissä:n tapahtumia. Toinen osa tulee kun tulee, mutta toivottavasti heinäkuussa.
Ketunroihu
Hei vaan,
Ilmaannuin toivottamaan kaikille oikein rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2026!
Samalla tiedottelen, että olen nyt syksyn aikana lisäillyt Oton ja Nilsin tarinat myös Archive of Our Owniin, koska sain vakuutettua itselleni, että kyllä niissä on fanifiktiomaisia piirteitä. Täysin samat tekstit siis siellä eri paketissa, mutta Ao3:sta ne voi lukea ilman kirjautumista (ja ilman mainoksia!) sekä ladata kätevästi itselleen eri muodoissa, jos sellaiselle on tarvetta. Linkki sarjaan Ao3:ssa: https://archiveofourown.org/series/5414241
Yhtä lyhkäistä lisätarinaa olen yrittänyt kirjoitella, mutta se valmistuu vasta jonkin ajan päästä ja sopiikin paremmin kesään kuin talveen.
Ketunroihu
Hei vaan,
Vielä lähdin viestittelemään mainostus-/tiedotustarkoituksessa: Wattpadhan muutti vähän aikaa sitten asetuksiaan niin, että vain muutamalla suurimmalla kielellä kirjoitettuja tarinoita pystyy selailemaan vanhaan hyvään tapaan. Vähemmän käytetyillä kielillä, kuten suomeksi, kirjoitetut tarinat päätyivät kaikki samaan ryhmään ("Other"). Tämä vaikeuttaa tietystikin aika paljon uuden suomenkielisen luettavan löytämistä, mutta tilanteen helpottamiseksi on perustettu tili @WattSuomi, jonka lukulistoille kootaan suomeksi kirjoitettuja Wattpad-tarinoita tekijöiden ilmoitusten perusteella. Jos siis tällaisesta listauksesta tuntuisi olevan itselle hyötyä kirjoittajana tai lukijana, kannattaa suunnata tutustumaan.
Lisäksi Wattpadia suomeksi käyttäville on luotu yhteydenpitoa tukemaan Discord-palvelin nimeltä Wattpad Suomi, jonne myös luonnollisesti toivotetaan mieluusti tervetulleiksi uusia jäseniä. Liittymislinkki: https://discord.gg/8VTypNXn
(En siis ole itse mukana kummankaan ylläpidossa, mutta jäsenenä kyllä. WattSuomi-tiliä ylläpitää @SraSera ja Discord-palvelinta @sighsurku, @valtiatar ja @trippituntemattomaan)
Hyvää uutta vuotta 2025 kaikille!
Ketunroihu
@Vilma_Liinaa Tässäpä on: https://discord.com/invite/UFQxAszgsE Kovasti yritin luoda sellaisen linkin, joka ei vanhenisi, mutta vanhenipa kuitenkin - hyvä kun huomautit! Tämä uusi on ylläpidon oma linkki, jonka pitäisi toimia pitkään.
Ketunroihu
Hei vaan! Helsingissä-tarinan 12. ja viimeinen luku on nyt julkaistu.
Ketunroihu
Öö, hei vaan! Helsingissä-tarinan 11. luku on nyt ihme kyllä julkaistu!
Ketunroihu
Hei kaikki! Helsingissä-tarinan 10. luku on nyt julkaistu (en ainakaan kirjoittanut nimeä aluksi muodossa "Helsinkiin" ja joutunut korjaamaan tätä ilmoitusta pari tuntia myöhemmin :D hyvin menee...)
Ketunroihu
Hei kaikille! Helsingissä-tarinan Luku 9 on (ihme kyllä :D) nyt julkaistu.
Ketunroihu
@voihanbanaani Ähh.. No, ei kai auta kuin odottaa Minulla näkyy tällä kertaa normaalisti, mutta tuo ongelma on hyvinkin tuttu.
Ketunroihu
Heipä hei! Helsingissä-tarinan luku 8 on nyt (viiiimein) julkaistu.
Ketunroihu
Hei! Helsingissä-tarinan luku 7 on nyt julkaistu. Valmistuipa sentään vielä tämän vuoden puolella :)
Ketunroihu
Hei! Helsingissä-tarinan 6. luku on nyt julkaistu.