micchann

Valkoisen päivittely vähän unohtui, mutta lisään kaikki luvut seuraavan parin viikon aikana

micchann

Uutta tarinaa luvassa!
          Nimi on Valkoinen ja se kertoo tytöstä joka kidnapataan kesken koulumatkan. 
          Käykää ihmeessä lukemassa ensimmäinen luku ja kertokaa mitä tykkäsitte.
          Laitan uuden luvun kerran viikossa :) 

micchann

Välillä mietityttää saanko ikinä mitään aikaiseksi... Tällä hetkellä tavallaan kolme tarinaa kesken (tai siis enemmänkin mutta siis sellaisia jotka voisin laittaa tänne on 3) ja yhtä tekisi hirveästi mieli pistää tänne jakoon ja saada hieman kommenttia siitä, kannattaako kyseistä ideaa edes jatkaa... 
          
          Mutta sitten taas toisaalta kun tiedän tuon oman olemattoman motivaationi niin lukuja joutuisi luultavasti odottamaan taas todella pitkään. Varsinkin kun meikäläinen on töissä koko kesän koska syksyllä odottaa 5 kk vaihto Irlannissa 

micchann

Hei kaikki ihanat ihmiset!
          
          Toivottavasti kaikkien kesäloma on mennyt hyvin ja ne jotka eivät ole päässeet lomailemaan, ovat kuitenkin nauttineet Suomen sateisesta kesästä.
          
          JA SITTEN ASIAAN eli siis jotkut ovat varmaan lukeneetkin Suklaata ja miehiä novellini, jonka tarkoitin nimenomaan lyhyeksi tarinaksi... No siis olen parhaillaan kirjoittamassa siihen toista lukua, joka on tällä hetkellä n. 4400 sanaa pitkä eli vähän yli puolessa välissä.
          
          Elikkäs:
          
          Suklaata ja miehiä saa uuden luvun huomenna tai viimeistään sunnuntaina ;)
          
          Eli nyt kannattaa käydä lukemassa se ensimmäinen luku, jos on jo ehtinyt unohtaa, mitä siinä tapahtui.

micchann

Hello!
          
          Kellään muuta sitä ongelmaa, että ei vaan osaa mennä nukkumaan? I can feel u bro. Niin siis, ajattelin vaan kertoa, että muutaman minuutin päästä päivä vaihtuu ja meikäreikä täyttää 19 vuotta. 
          Yhdeksän.
          Toista.
          Huh.
          Tulipa jotenkin vanha olo. Ei, ei sittenkään XD
          Henkinen ikä on kolme vuotta tai jotain sinne päin (jonkun hämärän testin mukaan 23)
          Ja synttärilahjana minulle, jos et ole vielä kokeillut lukea tarinaani How To Find Happiness... Tee se. Nyt. Kiitos. Uudet kommentit ja mielipiteet olisivat tervetulleita, varsinkin kun olen päivittänyt sitä niin ahkerasti (itse asiassa sitä on nyt tullut ulos 34. lukua)

micchann

En tiedä kuinka moni on huomannut, mutta aloin siis julkaista tarinaa, joka kulkee nimellä How to find Happiness, mutta on kirjoitettu suomeksi. Yo kokeet on nyt kärsitty ja tätä uutta tarinaa julkaisen luvun päivässä - tosin luvut eivät ole hirveän pitkiä.
          
          Hauskaa kevättä kaikille!
          
          -Micchan-