Heipä hei!
Eksyin "pienen" tauon jälkeen takaisin wattpadin pariin kirjoittamaan. Puoli vuotta on kulunut ilman minkäänlaista päivitystä Lupaukseen (jonka nimen vaihdoin 'Pidä sun lupaus'). Rebellioukseenkin on uus luku ilmestynyt viimeksi tammikuun alussa, enkä ole sen jälkeen oikeastaan koskenut kumpaakaan tarinoista. Olen siis kyllä tasaisin väliajoin käynyt lukaisemassa uusia tuotoksia, mutta motivaatiota ei ole löytynyt omiin teksteihini.
Yritän nyt kuitenkin todenteolla saada lähipäivinä uuden luvun Pidä sun lupaus-kirjaan, koska edellisen ilmestymisestä on liian kauan. Se tulee olemaan huomattavasti lyhyempi kuin edellinen, koska koen että pitkät luvut vaan syö mun motivaatiota entisestään.
Pienimuotoisesti haaveena olisi myös saattaa Lupaus päätökseen tämän vuoden aikana, sillä se on ollut wattpadissa keskeneräisenä jo viisi vuotta. Juoni on katkonainen ja epäsäännöllinen, mutta yritän sentään saada lopetuksesta paremman. Mulla on siis jo juonenkäänteet mietittynä ihan loppua asti valmiiksi, pitäis vaan saada se motivaatio kirjoittamaan ne kyseiset asiat :D