oli normaali maanantai aamu ja pyöräilin juuri entisen siwan ohi mummo pyörälläni. kun pääsin koululle, huomasin että annukka oli menettänyt työnsä. huomasin myös että uusi ruotsin opettaja oli swedu.
tämä swedu oli pelottava, hämmentävä, kiusallinen ja jopa hieman kuuma. poskeni alkoivat kuumottaa kun hän katsoi minua. lihaksikkaat kädet nostivat paperit tulostimesta niin tyylikkäästi että hengitykseni melkein tarttui kurkkuun.
unohdin kokonaan matikan monisteeni kun suustani alkui valua kuolaa. swedu huomasi minut ja esittäytyi kiusallisesti virnuillen felix kjellbergiksi.
olin suu ammolla ja kakistin ulos nimeni "a-arja my name is"
hän vinkkasi silmää.seuraavana maanantaina meillä oli opettajan kokous niin kuin yleensäkkin. en ollut puhunut miehelle paljoa mutta nyt huomasin kuinka katseemme kohtasivat jatkuvasti. mielikuvitukseni alkoi laukata kun näin paidan kiristyvän felixin lihasten ympärillä. kokous loppui. muut lähtivät juoksujalkaa kotiin. join vettä hätäisenä. tuijotin papereitani.
"du är superseksi"
sanat saivat minut kiihottumaan.
pieninenäni muuttui tulipunaiseksi ja lyhyt otsatukkani liimautui hiesta otsaan.
istuin tuolissa, kun mies lähestyi hitaasti. hän alkoi avata nappejaan ja uskalsin nostaa katseeni. felix laittoi kätensä molemmin puolin tuoliani nojaten. tunsin hänen hengityksensä ja lihaksensa olivat häkellyttävät. felix riisui lasini. huomasin hänen alkaneen riisua minua, mutten nähnyt mitään sillä eihän minulla ollut laseja.