erikoinen viikonloppu #4

6.5K 53 8
                                    

Herään siihen, kun rinnoilleni tippuu jotain kylmää ja kosteaa. En nää mitään, koska silmilleni on laitettu side.

Tasaisin väli ajoin päälleni tippuu jääkylmää nestettä ja hetken päästä olen aivan kananlihalla.

Sitten kuulen kuinka makkarin ovi avataan ja sisään astuu joku.

"Mmph", yritän puhua, mutta suukapula estää sen. Yritän myös liikutella käsiäni, mutta ne ovat edelleen pääni yläpuolella lukittuna.

"Huomenta kulta", mieheni sanoo ja ottaa siteen pois silmiltäni.

Joudun hetken totuttelemaan kirkkaaseen valoon, jonka jälkeen nään katossa jääpalan josta tippuu päälleni pisaroita.

Lopulta se on sulanut niin paljon, että se tiputtaa avaimen mahalleni. Mieheni nappaa sen ja katson häntä hämmentyneenä.

"Mmphhh"

"Shh, odota", hän kuiskaa ja menee kaapille. Hän kaivaa sieltä pinkit kissankorvat ja tulipunaiset stringit.

Mies laittaa päähäni korvat ja katson häntä edelleen hämmentyneenä.

Hetken päästä hän kaivaa taskustaan avaimen ja vie sen haarojeniväliin. Kuuluu napsahdus, jonka jälkeen siveysvyö on poissa.

"Mmphj", yritän sanoa, että kädet vapaaksi.

Mies siirtyy käsiini ja avaa ne. Olen viemässä niitä vihdoin ja viimein haarojeni väliin, mutta mieheni on nopeampi.

Hän kääntää minut mahalleni ja ennen kuin tajuankaan hän on lukinnut käteni selkäni taakse taas käsiraudoilla.

Mies kääntää minut takaisin selälleen ja painaa kädellään minua vatsasta pitäen minut kiinni patjassa. Toisella kädellä hän pukee päälleni pahimmat painajaiseni - ne helvetin tulipunaiset stringit jotka valuu persvakoon heti.

"Mmpoh", protestoin ja yritän nousta. Mies nappaa minut syliinsä ja kantaa minut kylppäriin. Tiedän minne hän aikoo minut viedä.

Meillä on nimittäin salainen huone.

Mies laskee minut maahan seisomaan ja työntää kirjahyllyn salaisen huoneen oven edestä pois. Hän avaa oven avaimilla, jonka jälkeen nostaa minut taas syliinsä.

Salainen huoneemme on juuri siinä kohdassa, että pihaamme tultavasta mäestä näkee suoraan sen ikkunaan. Nyt tämän ikkunan edessä on tuoli ja kohti suoraa sen yläpuolella roikkuu käsikahleet.

"Mmph?"

Mies laskee minut tuolille ja avaa käteni. En kuitenkaan kerkeä tehdä vieläkään mitään, kun hän napsauttaa ne yläpuolella roikkuviin käsikahleisiin.

Mieheni sitoo jalkani kiinni tuolin jalkoihin niin, että ne ovat hieman haarallaan. Seuraavaksi hän laittaa selkäni ja tuolin selkänojan väliin muhkean tyynyn, joka pakottaa minut notkistamaan selkää ja rintani työntyvät eteen. Mies sitoo minut ja tyynyn tiukasti tuolin selkänojaan, joka estää minua liikkumasta ollenkaan. Sitten hän laskee käsikahleita sen verran, että käteni on tuolin selkänojan korkeudella. Mies laittaa kyynerpääni yhteen ja sitoo nekin tuoliin kiinni tiukasti. Viimeiseksi silmilleni laitetaan musta huivi, joka estää minua näkemästä yhtikäs mitään.

Tunnen kuinka stringit ovat valuneet ikävästi vakooni, mutta en pääse korjaamaan niitä käteni ollessa sidotut.

"Käyn kaupassa ja sillä välin sinä saat odottaa tässä", mies sanoo ja menen paniikkiin. En minä kestä niin kauaa vain istua tässä ilman mitään tyydytystä.

"Mmph, mph!!"

"Pääset sitten myöhemmin mukaan", mies sanoo ja kuulen hänen äänestään että hän virnuilee.

Poikaystävän armoillaDonde viven las historias. Descúbrelo ahora